Blake Edwards

William Blake Edwards (synt. William Blake Crump, 26. heinäkuuta 192215. joulukuuta 2010) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja, joka tunnetaan esimerkiksi Peter Sellersin kanssa tekemistään Vaaleanpunainen pantteri -komedioista. Muita hänen tunnettuja ohjauksiaan ovat Aamiainen Tiffanylla ja 10 – nainen kuin unelma.

Blake Edwards
Blake Edwards vuonna 1966
Blake Edwards vuonna 1966
Henkilötiedot
Koko nimi William Blake Crump
Syntynyt26. heinäkuuta 1922
Tulsa, Oklahoma, Yhdysvallat
Kuollut15. joulukuuta 2010 (88 vuotta)
Santa Monica, Kalifornia
Ammatti ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja
Puoliso Patricia Walker (1953–1967)
Julie Andrews (1969–2010)
Ohjaaja
Aktiivisena 1942–2010
Tunnetuimmat ohjaukset Aamiainen Tiffanylla
Vaaleanpunainen pantteri -elokuvat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Edwards oli naimisissa laulaja-näyttelijä Julie Andrewsin kanssa. Heillä on yhteensä viisi lasta. Kaksi vanhinta Jennifer ja Geoffrey ovat Edwardsin ensimmäisestä liitosta, keskimmäinen Emma Kate on Andrewsin ensimmäisestä liitosta ja kuopukset Amelia Leigh'n ja Joanne Lynnen pariskunta adoptoi Vietnamista 1970-luvun alussa.

Edwards on useissa elokuvissaan käyttänyt näyttelijöinä perheenjäseniään, ja ainoastaan Joanne ei ole koskaan esiintynyt missään Edwardsin elokuvassa. Lisäksi Edwards on kirjoittanut useita rooleja vaimolleen, jolle loi 1990-luvulla Broadway-version musikaalistaan Victor/Victoria.

Viimeisinä vuosinaan Edwards vetäytyi elokuvanteosta ja siirtyi täyspainoisesti kuvanveiston ja maalaamisen pariin. Vuonna 2009 hänen töistään järjestettiin ensimmäinen julkinen näyttely.

Blake Edwards on saanut urastaan elokuvien parissa elämäntyö-Oscarin. Hän kuoli 88-vuotiaana joulukuussa 2010[1].

Filmografia

VuosiAlkuperäinen nimiSuomenkielinen nimi
1955Bring Your Smile Along
1956He Laughed Last
1957Mister Cory
1958This Happy FeelingTämä onnen tunne
1958The Perfect FurloughTäydellinen loma
1959Operation PetticoatOperaatio alushame
1960High TimeParempi myöhään kuin...
1961Breakfast at Tiffany'sAamiainen Tiffanylla
1962Experiment in TerrorKestävyyskoe
1962Days of Wine and RosesViinin ja ruusujen aika
1963The Pink PantherVaaleanpunainen pantteri
1964A Shot in the DarkLaukaus pimeässä
1965The Great RaceSuuri kilpa-ajo – maailman ympäri
1966What Did You Do in the War, Daddy?Mitä teit sodassa, isä?
1967GunnPeter Gunn iskee
1968The PartyPahuksenmoiset pirskeet
1969Darling LiliDarling Lili
1971Wild RoversLännen miehet Ross ja Frank
1972The Carey TreatmentRuumiit eivät itke
1974The Tamarind SeedRomantiikan siemen
1975The Return of the Pink PantherVaaleanpunaisen pantterin paluu
1976The Pink Panther Strikes AgainVaaleanpunainen pantteri iskee jälleen
1978Revenge of the Pink PantherVaaleanpunaisen pantterin kosto
19791010 – nainen kuin unelma
1981S.O.B.S.O.B. – sekoilijan otollinen bisnes
1982Trail of the Pink PantherVaaleanpunaisen pantterin jäljillä
1982Victor/VictoriaVictor/Victoria
1983Curse of the Pink PantherVaaleanpunaisen pantterin kirous
1983The Man Who Loved WomenMimmikuume
1984Micki and MaudeMicki & Maude
1986A Fine MessSekopäät
1986That's LifeSellaista on elämä
1987Blind DateSokkotreffit
1988SunsetSunset
1989Skin DeepPinnallisia suhteita
1991SwitchApua, olen muuttunut naiseksi
1993Son of the Pink PantherVaaleanpunaisen pantterin poika

Lähteet

  1. Natale, Richard: Blake Edwards dies at age 88 Variety. 16.12.2010. Viitattu 16.12.2010. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.