Blackpool FC

Blackpool FC perustettiin 1887, kun joukko pelaajia erosi St. John's FC:stä ja perusti oman seuran. Seuraavana vuonna seura oli mukana perustamassa Lancashire Leagueta. Blackpool voitti liigan mestaruuden 1894. Vuonna 1896 Blackpool muuttui osakeyhtiöksi ja se liittyi The Football Leaguen 2. divisioonaan. Seura menetti liigan jäsenyyden 1899, mutta otettiin takaisin vuotta myöhemmin.[2]

Blackpool pelasi 2. divisioonassa vuoteen 1930 asti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen seura kamppaili noususta useaan otteeseen sitä kuitenkaan saavuttamatta. Kausi 1929–1930 päättyi 2. divisioonan mestaruuteen ja Blackpool nousi 1. divisioonaan. Seuran ensimmäinen vierailu pääsarjatasolla kesti kolme kautta.[2]

Blackpool vietti 2. divisioonassa neljä kautta, minkä jälkeen Joe Smith johdatti seuran takaisin 1. divisioonan sijoittumalla toiseksi kaudella 1936–1937.[2]

Blackpool oli päättänyt tällä kertaa pysyä pääsarjatasolla. Toista maailmansotaa edeltävillä kausilla Blackpool sijoittui liigan keskikastiin.[3][4] Sodan jälkeen seura hankki useita laadukkaita pelaajia kuten esimerkiksi Stanley Matthewsin ja Stan Mortensenin. Blackpool alkoi menestyä entistä paremmin ja kaudella 1947–1948 se eteni ensimmäisen kerran FA Cupin finaaliin, jonka se hävisi Manchester Unitedille.[2]

1950-luvulla Blackpool menestyi hyvin. Se ei onnistunut voittamaan 1. divisioonan mestaruutta, mutta sijoittui kuitenkin toiseksi kaudella 1955–1956, kolmanneksi kaudella 1950–1951 ja neljänneksi kaudella 1956–1957. Seura pääsi uudestaan FA Cupin finaaliin 1951, mutta hävisi sen Newcastlelle.[2]

Blackpoolin suurin voitto tuli kaudella 1952–1953, kun se eteni jälleen FA Cupin loppuotteluun. Ottelua pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista Englannin cup-finaaleista ja sitä kutsutaan myös nimellä Matthews-finaali. Matthewsin pelaajaura oli jo lopuillaan ja FA Cup oli ainoa häneltä puuttuva pokaali. Bolton siirtyi 55 minuutin pelin jälkeen jo 3–1 johtoon. Blackpool ei luovuttanut ja Mortensen kavensi 68. minuutilla Matthewsin syötöstä. Mortensen viimeisteli tasoituksen vain minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä ja lisäajalla kolme minuuttia myöhemmin Matthews keskitti Bill Perrylle, joka teki voittomaalin.[5]

Menestystä Blackpoolille tuottanut joukkue hajosi ja 1960-luvun taitteessa Blackpool oli jo pudota 2. divisioonaan. Niukan säilymisen jälkeen se ei enää noussut 13. sijaa korkeammalle ja lopulta seura putosi kauden 1966–1967 päätteeksi. Blackpool palasi takaisin 1. divisioonaan kaudeksi 1970–1971, mutta putosi heti takaisin. Alamäki jatkui 3. divisioonaan 1979 ja 4. divisioonaan 1981. Blackpool vietti 3. ja 4. sarjatasolla koko 1980- ja 1990-luvun.[2]

Blackpool pelasi 2000-luvun alun 3. sarjaportaalla (vuoteen 2004 asti 2. divisioona, Ykkösliiga vuodesta 2004 eteenpäin). Kaudelle 2006–2007 valmentajana toiminut Simon Grayson hankki uuden latvialaisen puheenjohtajan ja omistajan Valeri Belokonin tuella tukun uusia pelaajia. Heikon alun jälkeen Blackpool paransi otteitaan kauden edetessä ja pääsi lopulta nousukarsintoihin. Blackpool voitti ratkaisevan ottelun ja nousi 29 vuoden tauon jälkeen mestaruussarjaan. Kaksi ensimmäistä kautta seura taisteli putoamista vastaan, mutta kaudella 2009–2010 Blackpool yllätti sijoittumalla Ian Hollowayn johdolla kuudenneksi ja päästen nousukarsintaan. Blackpool voitti karsintafinaalissa Cardiff Cityn 3–2 ja nousi Valioliigaan.[2][6] Hyvästä syyskaudesta huolimatta Ian Hollowayn valmentaman Blackpoolin visiitti Valioliigassa jäi yhteen kauteen.