Blackburn Buccaneer

Blackburn Buccaneer on brittiläinen Blackburn Aircraftin valmistama rynnäkkökone, joka palveli Kuninkaallisissa ilmavoimissa ja laivaston ilmavoimissa 1960-luvulta vuoteen 1994 asti.

Blackburn Buccaneer
Tyyppi rynnäkkökone
Alkuperämaa  Yhdistynyt kuningaskunta
Valmistaja Blackburn Aircraft
Ensilento 1958
Esitelty 1962
Poistettu käytöstä 1994
Tila ei käytössä
Pääkäyttäjät Britannian kuninkaalliset ilmavoimat

Kehitys

Buccaneer suunniteltiin merivoimien vuoden 1953 vaatimuksen mukaan tukialuskoneeksi, joka pystyisi lentämään pitkän matkan vihollisen tutkan alapuolella kantaen ydinasetta ja hyökkäämään laivoja ja satamia vastaan. Blackburnin suunnitelma B.103 voitti kilpailun heinäkuussa 1955, ja Blackburnilta tilattiin samassa kuussa 20 koneen esisarja mukaan lukien prototyypit. Esisarjan ensimmäinen prototyyppi, de Havilland Gyron DGJ.1 -moottoreilla varustettu kone lensi ensilentonsa 30. huhtikuuta 1958. Sarjan neljäs kone oli ensimmäinen, joka oli varustettu tukialuskäyttöön soveltuvilla varusteilla; taittuvilla siivillä ja nokkakappaleella, pysäytyskoukulla sekä katapulttilaukaisun mahdollistavilla kiinnityspisteillä.[1] Ensimmäinen laskeutuminen tukialukselle tapahtui tammikuussa 1960, aluksena oli HMS Victorious.[2] Tukialustestien jälkeen Blackburn sai tilauksen varsinaisten sarjakoneiden valmistuksesta tyyppimerkinnällä Buccaneer S.1. Tilatusta 40 koneen sarjasta ensimmäinen, de Havilland Gyron Junior 101 -moottorein varustettu S.1 lensi ensilentonsa 23. tammikuuta 1962. Ensimmäiset sarjakoneet tulivat Fleet Air Armin käyttöön heinäkuussa 1962.[1]

Käyttö

Yhdistyneen kuningaskunnan meri- ja ilmavoimien lisäksi Etelä-Afrikka oli ainoa maa joka käytti konetta 1965–1991. Buccaneer jäi käytöstä merivoimissa lentotukialus Ark Royalista (R09) luopumisen yhteydessä 1978, jolloin loput koneet siirrettiin ilmavoimiin.

Buccaneerit kutsuttiin 1991 Persianlahdelle kesken sodan, koska kone oli ainoa RAF:n kone, joka pystyi täsmäpommien lasermerkkaukseen. 12 koneyksilöä suoritti yhteensä 250 taistelulentoa, pudottaen merkintätehtävän lisäksi itse 48 laserohjattua pommia ilman omia tappioita.[3]

Viimeiset koneet poistettiin käytöstä maaliskuussa 1994.[4]

Tekniset tiedot (S.2B)

Lähde: [5]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 2
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&013608.&&&&0013 608 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&028123.&&&&0028 123 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Rolls-Royce RB.168 Spey Mk 101 -suihkuturbiinia; &&&&&&&&&&&&&049.&&&&0049 kN per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&01040.&&&&001 040 km/h
  • Taistelusäde: &&&&&&&&&&&03701.&&&&003 701 km normaalilla asekuormalla
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&012190.&&&&0012 190 m

Aseistus

  • 5 443 kg ohjuksia, pommeja, tiedusteluvarusteita (sekä sisä- että ulkopuolisesti)

Lähteet
  • Donald, David: The Encyclopedia of World Aircraft. Enderby: Blitz editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X. (englanniksi)
  • Sharpe, Michael: Attack and interceptor jets. Kent: Amber books, 2002. ISBN 1-84013-335-X. (englanniksi)

Viitteet
  1. Donald 1997 s. 132
  2. Blackburn Buccaneer 6.4.2009. Handmade by Machine Ltd.. Viitattu 2.7.2010. (englanniksi)
  3. The Blackburn Buccaneer (luku 6, Buccaneer in decline / Gulf War fade-out) Vectorsite.net. Goebel, Greg. Viitattu 2.7.2010. (englanniksi)
  4. Blackburn Buccaneer spyflight.co.uk. Viitattu 2.7.2010. (englanniksi)
  5. Sharpe 2002 s. 54

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.