Black Hebrew Israelites

Black Hebrew Israelites on uskonnollinen ryhmittymä, jonka mukaan afroamerikkalaiset, joidenkin alaryhmien mukaan myös alkuperäisamerikkalaiset ja latinot, ovat juutalaisten sijasta muinaisten Israelin heimojen todellisia jälkeläisiä ja Jumalan valittu kansa.[1][2] Sen opissa on vaikutteita juutalaisuuden ja kristinuskon lisäksi muun muassa vapaamuurariudesta ja okkultismista.[3] Liike sai alkunsa Yhdysvalloissa 1890-luvulla[4] osana mustien nationalistien liikehdintää,[5] ja se on jakaantunut useisiin alajärjestöihin oppeja ja johtajuutta koskevien sisäisten kiistojen vuoksi.[4] Black Hebrew Israelites -liikkeellä ei ole yhteyttä tummaihoisiin juutalaisiin, kuten etiopianjuutalaisiin.[2][3]

Black Hebrew Israelites -liikkeen edustajia marssimassa kadulla.

Ihmisoikeusasiajärjestö Southern Poverty Law Center luokittaa 144 Black Hebrew Israelites -alaryhmää viharyhmäksi.[6][2] Osa ryhmittymästä opettaa mustien olevan rodullisesti muita ylivertaisempia, valkoisten olevan "pahuuden henkilöitymiä" ja "Saatanan palvelijoita", juutalaisten olevan valituksi kansaksi tekeytyviä "saatanallisia teeskentelijöitä" ja valkoisista tulevan mustien palvelijoita maailmanlopun jälkeen.[7][8][6] Vihamielisyyttä kohdistuu toisinaan myös Afrikassa eläviä mustiakin kohtaan.[1][8] Vuonna 2019 liikkeeseen yhdistyvä väkivalta sai mediahuomiota, kun kaksi liikkeeseen kytkeytynyttä henkilöä teki aseellisen terrori-iskun košer-kauppaan Jersey Cityssä ja tappoi kolme ihmistä[6] ja liikkeeseen yhteyksissä ollut henkilö teki puukkoiskun rabbin kodissa pidettyihin hanukka-juhliin.[9] Suurin osa Black Hebrew Israelites -ryhmittymään kuuluvista ei kehota väkivaltaisiin menetelmiin, eivätkä kaikki ilmaise avoimesti suoranaista vihamielisyyttä, mutta vuoden 2008 raportin mukaan ääriajattelu liikkeen sisällä on ollut kasvussa.[5]

Historia

Afroamerikkalaisten orjien keskuudessa Raamatun kertomuksesta heprealaisten orjuudesta Egyptissä oli muodostunut erityisen merkityksellinen, johon he vertasivat omaa kokemustaan Amerikassa,[10][11] ja 1800-luvun lopulla jotkut afroamerikkalaiset alkoivat pitää itseään kirjaimellisesti muinaisten israelilaisten jälkeläisinä.[12] Anglo-israelismi-liike opetti englantilaisten kristittyjen olevan israeliittien suoria jälkeläisiä, ja osa afroamerikkalaisista omaksui heidän narratiivinsa asettamalla mustat englantilaisten tilalle, ja aate levisi kristillisten pyhitys- ja helluntaiherätysliikkeiden parissa. Prince Hallin alkuun paneman mustien vapaamuurarien haaran uskomuksia ja rituaaleja hyödynnettiin opin laajentamisessa ja harjoittamisessa. Näitä aineksia yhdistäneiden William Christianin ja William Saunders Crowdyn katsotaan aloittaneen Black Hebrew Israelites -liikkeen ensimmäisen aallon 1890-luvulla, ja liike levisi nopeasti Yhdysvaltojen etelävaltioissa ja Keskilännessä. Crowdy lähetti lähetyssaarnaajia myös Afrikkaan.[3]

Black Hebrew Israelites -liikkeen oppi muokkaantui ja laajeni toisen aallon aikana. 1900-luvun alussa osassa liikettä kehittyi oppi, että alkuperäisten kristittyjen tai israeliittien alkuperä olisi ollut Etiopiassa, ja tämä haara loi pohjan myöhemmin alkunsa saaneelle rastafarismille. Black Hebrew Israelites -liike levisi edelleen Yhdysvaltojen ulkopuolelle, esimerkiksi Karibialle, ja myös laajemmin Yhdysvaltojen sisällä. Liike oli osa afroamerikkalaisten uskonnollista vaihtoehtokulttuuria ja sai lisävaikutteita esimerkiksi mustilta nationalisteilta, vapaamuurareilta, New Thought -liikkeestä ja spiritualismista. Liike kohtasi ensimmäistä kertaa myös ashkenasijuutalaisia, joiden symboleja ja rituaaleja osa liikkeestä omaksui. George W. Hurley imi vaikutteita myös esimerkiksi okkultismista, hoodoosta ja astrologiasta ja opetti olevansa Jeesuksen korvannut, vesimiehen ajan "musta Jumala". Hänen johtamansa alajärjestö levisi useisiin kaupunkeihin.[3]

Liikkeen kolmas aalto hylkäsi aiemman sukupolven juutalaisilta ottamia vaikutteita ja alkoi esimerkiksi käyttää kipan sijasta turbaania. Liikettä alettiin pitää aiempaa enemmän poliittisena vastauksena mustien kokemiin epäkohtiin, ja monet muuttivat urbaaneista naapurustoista maaseudulle ja osa myös Afrikkaan ja Israeliin.[3] Israeliin liikkeen jäsenet asettuivat laittomasti.[13] Liikkeestä muodostui aiempaa militantimpi, patriarkaalisempi ja se korosti enemmän mustaa nationalismia.[3]

Lähteet

  • Raboteau, Albert J.: African-American Religion. Oxford University Press, 1999.
  • Dorman, Jacob S.: Black Israelites aka Black Jews aka Black Hebrews: Black Israelism, Black Judaism, Judaic Christianity. Teoksessa Eugene V. Gallagher & William M. Ashcraft (toim.): Introduction to New and Alternative Religions in America. Greenwood, 2006.

Viitteet

  1. Mark, Michelle: Here's what to know about the Black Hebrew Israelites, the group of protesters that has shot to the center of the Covington Catholic controversy Insider. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  2. Hauck, Grace: Jersey City shooting: Who are the Black Hebrew Israelites? USA Today. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  3. Dorman 2006.
  4. Daniel Burke: Who are the Black Hebrew Israelites? CNN. 2019. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  5. Ron Kampeas: One of the Jersey City shooters was a Black Hebrew Israelite. Here's what you need to know about the movement Jewish Telegraphic Agency. 11.12.2019. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  6. Kokkonen, Yrjö: Yhdysvalloissa antisemitistisen väkivallan aalto, juutalaisyhteisö kauhuissaan Yle Uutiset. 30.12.2019. Viitattu 22.11.2021.
  7. Black Hebrew Israelites Anti-Defamation League. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  8. Racist Black Hebrew Israelites Becoming More Militant Southern Poverty Law Center. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  9. Jones, Princess: Inside the secretive Black Hebrew Israelite sect of Harlem, linked to Monsey stabber New York Post. 4.1.2020. Viitattu 9.12.2021. (englanniksi)
  10. Raboteau 1999, s. 49–50.
  11. Identification with Biblical Israel and the Exodus Story Encyclopedia.com. Viitattu 9.12.2021. (englanniksi)
  12. Joe Carter: 9 Things You Should Know About Black Hebrew Israelites The Gospel Coalition. Viitattu 9.12.2021. (englanniksi)
  13. Andrew Esensten: Israel’s move to deport African Hebrew Israelites reopens old wounds Journal of The Jewish News of Northern California. 28.4.2021. Viitattu 9.12.2021. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.