Björn Soldan
Nils ”Nisse” Björn Soldan (6. lokakuuta 1902 Göteborg Ruotsi – 9. syyskuuta 1953 Lontoo, Britannia) oli suomalainen valokuvaaja ja elokuvaaja.[1]
Soldan oli Juhani Ahon ja tämän vaimon, Venny Soldan-Brofeldtin, sisaren Tilly Soldanin avioton lapsi. Tilly Soldan synnytti hänet Göteborgissa. Björn Soldan oli virallisesti Tillyn ottolapsi. Vuonna 1931 Soldan meni naimisiin brittiläissyntyisen Vivien Birsen kanssa.[2][3]
Soldan opiskeli elokuvausta 1920-luvulla Saksan Münchenissä. Hän perusti vuonna 1925 velipuolensa Heikki Ahon kanssa Aho & Soldan -yhtiön, joka tuotti ja kuvasi yli 300 elokuvaa.lähde?
Soldan avioitui vuonna 1931[4] pietarilaissyntyisen, skotlantilais-englantilaisen tanssijan Vivien Birsenin kanssa joka oli opiskellut Sibelius-Akatemiassa.[5]
Sotavuosina Soldan toimi tk-kuvaajana rintamalla. Sodan jälkeen hän muutti Englantiin ja työskenteli siellä kuolemaansa saakka BBC:n suomenkielisen osaston toimittajana Lontoossa.lähde?
Dokumenteissa
Björn Soldanista kerrotaan Peter von Baghin Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata dokumenttielokuvassa (2011). Elokuva kertoo Juhani Ahon suvun tarinaa 1800-luvun lopulta kohti nykyaikaa. Keskeisiä henkilöitä elokuvassa ovat Juhani Aho, hänen vaimonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt ja Ahon lapset Heikki Aho ja Björn Soldan. Kolmatta sukupolvea edustaa Juhani Ahon lapsenlapsi, valokuvaaja Claire Aho.[6]
Lähteet
- Juhani Ahon pojat. Web Archive 2004 (Yle). Viitattu 29.8.2016.
Viitteet
- Björn Soldan. Kuka kuvasi? Valokuvataiteen museo. Viitattu 29.8.2016.
- Björn Soldan biografiasampo.fi. Viitattu 17.7.2021.
- Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit : brittitiedustelu Suomessa 1918-1941, s. 177–178, 199. Atena, 2014. ISBN 9789523000254.
- Vintti (Venny) Yle. Viitattu 29.7.2018.
- Heikki Haapavaara: Suomi-kuvan pioneerit (Artikkeli julkaistu alun perin: Kauppalehti Optio 2011 : 8, s. 34–41) Aho & Soldan.
- Peter von Bagh: Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata. Web Archive 2011 (Helsingin juhlaviikot). Viitattu 29.8.2016.
Aiheesta muualla
- AHO & SOLDAN – Pioneering photographers and filmmakers. Ahosoldan.com.
- Johanna Frigård, Ilkka Kippola, Hanna Nikander (toim.): Nisse – Björn Soldan 1902–1953. Järvenpään taidemuseo, 2019.
- B. Soldan : Hiihtäjien ihmemaa, Kansan kuvalehti, 27.01.1933, nro 5, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot