Björn Savén
Björn Erik Savén (s. 29. syyskuuta 1950 Tukholma)[1] on ruotsalainen talousmies ja sijoittaja. Hän on IK Investment Partnersin (aiemmin Industri Kapital) perustaja, entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. IK on Euroopan johtavia pääomasijoittajia, joka keskittyy erityisesti Benelux-maihin, saksankieliseen Eurooppaan, Ranskaan, Pohjolaan ja Iso-Britanniaan. Perustamisestaan vuodesta 1989 lähtien se on koonnut yli 14 miljardin euron sijoituspääoman sekä investoinut yli 170 eurooppalaiseen yritykseen.[2]
Koulutus
Björn Savén on valmistunut ekonomiksi Tukholman kauppakorkeakoulusta vuonna 1972 ja suorittanut MBA-tutkinnon Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa vuonna 1976.
Ura
Björn Savén työskenteli 1972–74 eri tehtävissä amerikkalaisessa Gulf Oilissa sekä 1976–88 ruotsalaisessa toimisto- ja vähittäistavarakonserni Esseltessä. Vuonna 1988 hän perusti Industri Kapitalin, joka vuoteen 1993 asti toimi Skandinaviska Enskilda Bankenin investointipankin Enskilda Securitiesin osana.[3]
Savén oli pääomasijoitusten pioneeri Pohjoismaissa ja manner-Euroopassa. Hän kokosi ensimmäisen pääomasijoitusrahaston Pohjoismaissa. Se keskittyi pääasiassa keskisuuriin yrityksiin ja niiden aktiiviseen kehittämiseen[4]. Hän oli IK:n toimitusjohtaja 1989–2008, aktiivinen hallituksen puheenjohtaja 2008–11 ja sen jälkeen IK Investment Partnersin hallituksen puheenjohtaja.[5]
Savén on ollut myös hallituksen jäsen pohjoismaisessa Nordea-pankissa[6], ruotsalaisessa teollisuuskonserni Alfa Lavalissa (varapuheenjohtajana), ruotsalaisessa voimayhtiö Vattenfall AB:ssa, norjalaisessa kulutustavarakonserni Orkla ASA:ssa (varapuheenjohtaja) ja suomalaisessa teollisuusnosturien valmistaja Konecranes Oyj:ssa (puheenjohtaja).[7]
Savén oli Brittiläis-ruotsalaisen kauppakamarin puheenjohtaja Tukholmassa 2005–11 sekä on Iso-Britannian Ruotsalaisen kauppakamarin hallituksessa ja työvaliokunnassa. Hän on Ruotsin Kuninkaallisen tiedeakatemian (IVA) jäsen ja oli sen varapuheenjohtaja 2008–11[8]. Hän kuuluu myös Ruotsin Ulkopoliittiseen yhdistykseen[9] (Utrikespolitiska samfundet), joka on Ruotsin Ulkopoliittisen instituutin emoyhteisö.
Perhe
Björn Savénilla on vaimonsa Ingerin kanssa kolme aikuista lasta.[10] Savénin isä oli rakennusaineyritys Yxhult AB:n (Ytong) toimitusjohtaja. [11]
Hyväntekeväisyys
Savén on vaikuttanut merkittävästi Suomen korkeakoulutuksen ja suomalais-ruotsalaisten kulttuurisuhteiden edistämiseen. Vuonna 2001 hän perusti apurahan tukemaan nimenomaan suomalaisten lahjakkaiden jatko-opiskelijoiden opintoja Yhdysvaltain parhaissa yliopistoissa[12]. Savén on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija sen perustamisesta lähtien. Vuodesta 2021 hän on rahoittanut Aallon vetytutkimusta uusiutuvan energian varastoimiseksi[13].
Lisäksi Savén on merkittävä lahjoittaja ja tukija Ruotsin Hjärt-Lungfondenissa[14], Englannin äitiyshoivahuollon hyväntekeväissyysyhteisö Tommyssa[15] ja Lontoon National Portrait Galleryssa[16].
Kunnianosoituksia
- Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan komentaja (2022)[17]
- Puolan tasavallan ansioritarikunnan tähdellä varustettu komentaja (2022)
- Ranskan kunnialegioonan ritari (2021)[18]
- Liègen yliopiston Medaille du Bicentenarie (2017)
- Harris Manchester Collegen Honorary Fellow ja Master of Arts (2017) sekä Oxfordin yliopiston Chancellor's Courtin jäsen.[19]
- Bulgarian tiedeakatemian jäsen ja kunniatohtori (2015)[20]
- Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali (2012)
- Lundin teknillisen korkeakoulun kunniatohtori (2012)[21]
- Belgian ritari (2012)
- Tukholman kauppakorkeakoulun kunniatohtori (2011)[22]
- Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuninkaan 12. kokoluokan kunniamerkki serafiimiritarikunnan nauhalla huomattavista suorituksista Ruotsin elinkeinoelämässä 2008[23]
- Suomen Leijonan ritarikunnan komentaja (2008)[17]
- Saksan liittotasavallan ansiomitalin ensimmäisen luokan ritari (2007)
- Helsingin Svenska handelshögskolanin (Hanken) kunniatohtori (1999)
Lähteet
- Personrapport ratsit.se. Ratsit. Arkistoitu 13.4.2010. Viitattu 17.5.2019. (ruotsiksi)
- IK Partners has its GHG emissions reduction targets validated by the Science Based Targets initiative ikpartners.com. 2.8.2022. Viitattu 9.7.2022.
- Honorary Fellow: Björn Savén hmc.ox.ac.uk. Oxfordin yliopisto, Harris Manchester College. Arkistoitu 18.1.2020. Viitattu 17.5.2019. (englanniksi)
- Neurath, Caroline: De svenska riskkapitalisterna, s. 183. Stockholm: Norstedts, 2015. ISBN 9789113067711.
- Forsberg, Birgitta: Riskkapitalets skygga stjärna. Affärsvärlden, 25.10.2011. (ruotsiksi)
- Björn Savén eroaa Nordean hallituksesta Nordea. Viitattu 7.9.2022.
- Bjorn Saven REFORM. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
- IVA 2012 Issuu. Viitattu 3.3.2020. (englanniksi)
- Utrikespolitiska samfundet, ledamöter - PDF Free Download docplayer.se. Viitattu 7.9.2022.
- Cata Portin: Svensk investerare vill få ut finländare i världen www.hbl.fi. Viitattu 7.9.2022. (ruotsiksi)
- Engzell-Larsson, Lotta: Finansfurstarna, s. 15, 30, 31, 35, 36, 37, 38, 41. Weyler, 2013. ISBN 9789187347337.
- Upporikas ruotsalaissijoittaja Björn Savén rahoittaa suomalaisen Paulin opiskeluvuoden Amerikassa www.iltalehti.fi. Viitattu 7.9.2022.
- Björn Savén's donation to Aalto University makes a significant contribution to hydrogen research | Aalto University act.aalto.fi. Arkistoitu 7.9.2022. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
- Organisation och stadgar www.hjart-lungfonden.se. Viitattu 7.9.2022.
- Trustees and patrons | Tommy's www.tommys.org. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
- Rachel Wang, Sir Peter Stothard and Bjorn Saven reappointed as Trustees of the National Portrait Gallery GOV.UK. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
- Vuonna 2022 ulkomaalaisille annetut kunniamerkit – Utmärkelsetecken förlänade åt utlänningar 2022 - Ritarikunnat ritarikunnat.fi. 23.3.2022. Viitattu 14.2.2023.
- Björn Savén nommé Officier de la Légion d’honneur (29 novembre 2021) La France en Suède. Viitattu 7.9.2022. (ranskaksi)
- Bjorn Saven | Harris Manchester College hmc.ox.ac.uk. Arkistoitu 18.1.2020. Viitattu 3.3.2020. (englanniksi)
- krisi: Bjorn Savеn became "Doctor Honoris Causa" of the Bulgarian Academy of Sciences old.bas.bg. Viitattu 3.3.2020.
- Hedersdoktorer genom åren Lunds tekniska högskola. Viitattu 3.3.2020. (ruotsiksi)
- Who is who 2018. Oxford: Bloomsbury Publishing, 2018. ISBN 9781472947581.
- Medaljförläningar 6 juni 2008 - Sveriges Kungahus www.kungahuset.se. Arkistoitu 31.10.2020. Viitattu 3.3.2020. (ruotsiksi)