Birger Carlstedt

Carlstedt kuului nuoruudessaan niihin verraten harvalukuisiin suomalaisiin taiteilijoihin, jotka olivat jatkuvasti avoimina uusille vaikutteille ja uskalsivat tehdä valtavirrasta poikkeavia kokeiluja. Hän opiskeli 1920-luvulla Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia) ja Taideteollisessa Keskuskoulussa vuosina 1926–1928 (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu), W. Åströmin johdolla 1928. Jo opiskeluaikana hän kiinnostui eurooppalaisesta avantgardismista. Varakkaiden vanhempiensa tuella Carlstedt saattoi matkustella monia muita taiteilijoita laajemmin. Pariisiin hän meni ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana vuonna 1923 ja palasi sinne monesti myöhemmin. Matkoillaan Carlstedt tutustui muun muassa Bauhaus- ja De Stijl -ryhmiin, jotka tarkastelivat kuvataiteen ja arkkitehtuurin vuorovaikutusta ja yhteensovittamista. Vuonna 1929 hän suunnitteli äitinsä omistamaan Le Chat Doré -ravintolaan ultramodernin sisutuksen, joka oli taiteen ja muotoilun funktionalistis-konstruktivistinen synteesi.

Le Chat Dorén luonnos, 1930

Vuodet 1930–1932 olivat Carlstedtin tuotteliasta aikaa, jolloin hän maalasi sarjan ekspressionistisia, surrealistisia ja kubistisia teoksia, sekä toteutti myös täysin abstraktin komposition Ympyröitä ja kolmioita. Hänen ensimmäinen suuri näyttelynsä oli Helsingin Taidehallissa vuonna 1932, ja se käsitti toisaalta luonnoksia sisustuksista, tekstiileistä ja huonekaluista ja toisaalta maalauksia ja piirustuksia. Näyttelyn sai varsin vaisun vastaanoton. Carlstedtiä pidettiin dekadenttina eurooppalaisten muotivirtausten matkijana, jyrkimmissä äänenpainoissa jopa perverssinä. Eniten yleisöä ärsytti Carlstedtin eräs kompositio, jossa nähtiin abstraktista geometrisuudesta huolimatta viittauksia naisen sukupuolielimiin.

Kun kokeilut ja modernistinen ilmaisu eivät saaneet tuon ajan ilmapiirissä ymmärrystä, Carlstedt kääntyi perinteisempään ilmaisuun ja lopetti radikaalit kokeilunsa. 1930-luvun jälkipuoliskon ja 1940-luvun alkupuoliskon ajan hän maalasi tyylitellyn ekspressionistisia teoksia, jotka pysyivät esittävän maalaustaiteen puolella. Carlstedt myös jatkoi matkustelua Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa ja kirjoitti ruotsinkieliseen sanomalehdistöön reportaaseja ja taidearvosteluja.

Toisen maailmansodan jälkeen Carlstedtin töihin tuli uusi, surrealistinen vaihe. Osa tuon kauden maalauksista oli synkkiä ja painajaismaisia, ja niiden voitiin nähdä kuvastavan menneen maailmansodan kauhuja ja sodan aiheuttamaa henkistä tyhjyyttä Euroopassa. Toiset työt olivat hengeltään rauhallisempia ja pohdiskelevia. Tunnetussa tämän kauden työssään Sävel kaukaisuudesta Carlstedt yhdistelee asetelma- ja maisemamaalauksen tyylilajeja ja käyttää elementtejä, jotka muistuttavat Giorgio de Chiricon metafyysistä ilmaisua tai René Magritten paradoksaalisuutta. Esittävän taiteen aikakausi päättyi Carlstedtin töissä vuonna 1949 teokseen Le Cathédrale engloutie – Uponnut katedraali. Tämä jälkikubistinen kompositio sai nimensä Claude Debussyn pianokappaleesta, johon Carlstedt oli tutustunut vaimonsa, pianisti France Ellegaardin esittämänä. Analogiat musiikin ja kuvataiteen kompositioiden välillä muodostivat tämän jälkeen keskeisen temaattisen elementin hänen teoksissaan.

Serenata, 1955–1975.

1950-luvulla Carlstedt matkusti jälleen Pariisiin ja kääntyi lopullisesti perinteisempään abstraktiin ilmaisuun, jota hän kehitti edelleen uransa loppuun saakka. Carlstedtin konkretistinen tyyli perustui formalistisiin peruselementteihin, väriin ja muotoon, sekä värien keskinäisiin suhteisiin. Taiteilija pyrki abstrakteissa, geometrisissä kompositioissaan tasapainoon ja sisäiseen järjestykseen.

Carlstedtin ja hänen pianistipuolisonsa kotina oli pitkään Espoon Matinkylän Nuottaniemessä sijaitseva Villa Carlstedt, jonka hänen vanhempansa rakennuttivat alun perin kesähuvilaksi vuosina 1913–1915. Huvila on arkkitehti Lars Sonckin piirtämä, ulkoasultaan varsin eksoottinen rakennus, jota ympäröi rehevä puutarha. Birger Carlstedt rakennutti vuonna 1930 huvilan viereen itse suunnittelemansa funktionalistisen ateljeerakennuksen.

Birger Carlstedtin vanhemmat olivat ravintoloitsijat Johan Wilhelm Carlstedt ja Amanda Josefina o.s. Lindström.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen myönsi Birger Carlstedtille Pro Finlandia -mitalin vuonna 1964. Carlstedtille myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1972.[1]

• Termonen, Teuvo: Suomalaista postikorttitaidetta, osa 4, s. 22. Suomen Postikorttiyhdistys Apollo 2006. ISBN 952-91-9956-2

• Aaltonen, Susanna ym.: Birger Carlstedt: Modernismin haaste. Helsinki: Parvs, 2019. ISBN 978-952-7226-38-4.
• Forselles, C.-J. af – Nordström, L.-G. (toim.): Kymmenen taiteilijaa: Birger Jarl Carlstedt, Ole Kandelin, Anitra Lucander, Ernst Mether-Borgström, Otto Mäkilä, Lars-Gunnar Nordström. Schultz-Köln, Jaakko Somersalo, Petr Stenius, Sam Vanni. Otava 1962.
• Karjalainen, Tuula: Uuden kuvan rakentajat: Konkretismin läpimurto Suomessa. WSOY, 1990.
• Kasvio, Liisa (toim.): Birger Carlstedt: Tilantekijä 1943–1967. Näyttely 30.10.1992–10.1.1993. Toimittanut Aamos Andersonin taidemuseon julkaisuja, Uusi sarja, nro 9. Aamos Andersonin taidemuseo 1992.
• Sakari, Marja: ”Carlstedt, Birger (1907–1975)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 116–118. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. / Teoksen verkkoversio.
• Valkonen, Markku – Valkonen, Olli: Kauneuden jäljillä. Helsinki: WSOY, 1999.

• Birger Carlstedt taiteilijamatrikkelissa
• Carlstedt, Birger hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)