Bioinformatiikka
Bioinformatiikka on monitieteinen tutkimusala, joka kehittää ja käyttää erilaisia matematiikan, tietojenkäsittelytieteen sekä tilastotieteen menetelmiä biologisten ongelmien ratkaisuun.[1] Bioinformatiikan määritelmä ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut. Usein katsotaan, että bioinformatiikalla on kolme pyrkimystä: Organisoida aineistoa, jotta se saadaan tutkijoiden saataville, kehittää työkaluja ja tietoresursseja näiden aineistojen analysointiin sekä käyttää tietoresursseja ja työkaluja biologisten aineistojen analysointiin siten, että tulokset voidaan tulkita biologisesti mielekkäästi.
Bioinformatiikan tutkimuskohteita ovat muun muassa perimä, geenisekvenssit, proteiinien ja geenien rakenne, ja geenien ilmeneminen sekä niiden toiminta. Bioinformatiikkaa sovelletaan myös evoluutiotutkimuksessa. Esimerkkejä bioinformatiikan menetelmiä soveltavista biologisista tutkimusongelmista ovat tautigeenien paikannus ihmisen genomista, eliöiden perimän kartoitus, eliöiden sukulaisuussuhteiden selvittäminen ja geenien ilmenemisen tutkiminen erilaisissa ihmisen taudeissa. Varsinaista bioinformatiikan tutkimusta leimaa tietokoneohjelmien kehitykseen osallistuminen, algoritmien ja mallien kehitys sekä tiedonlouhintamenetelmien soveltaminen biologisten aineistojen analysointiin.
Erona laskennalliseen biologiaan on se, että laskennallisessa biologiassa hypoteesin testaus on korostunut, kun taas bioinformatiikka asettaa enemmän painoa tiedon hallinnalle ja teknologialähtöisille ratkaisuille.
Opiskelu Suomessa
Suomessa bioinformatiikkaa voi opiskella yliopistossa. Ainakin Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistot ja Aalto-yliopisto tarjoavat mahdollisuuden bioinformatiikan maisteriopintoihin, ja suuntautumisvaihtoehtona bioinformatiikka on olemassa myös Itä-Suomen yliopistossa, biolääketieteen koulutusohjelmassa.
Suomen ensimmäinen bioinformatiikan professuuri perustettiin Tampereen yliopistoon, Lääketieteellisen teknologian instituuttiin (Institute of Medical Technology) vuonna 1998. Nykyisin bioinformatiikan professoreita on Suomessa ainakin neljä ja alan tutkimusryhmiä parisenkymmentä. Suomessa toimivia bioinformatiikan alan yrityksiä ja tutkimusryhmiä on koottu Bioverkko-listaan.
Lähteet
- Tenhunen, Jukka; Ulmanen, Ismo; Ylänne, Jari: Biologia: Geeni ja biotekniikka, s. 161. 6. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28293-6.
Aiheesta muualla
- Bioinformatiikan seura ry. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Helsingin yliopiston BioInfon sivut
- Bioinformatiikan tutkimus ja koulutus Tampereen yliopistossa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Turun ja Tampereen yliopistojen bioinformatiikan maisteriohjelman sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kansanterveyslehden artikkeli bioinformatiikasta (Arkistoitu – Internet Archive)
- Tieteen tietotekniikan keskuksen sivut bioinformatiikasta (Arkistoitu – Internet Archive)