Biodiversiteetti
Biodiversiteetti eli biologinen monimuotoisuus (myös elonkirjo, luonnonkirjo tai luonnon monimuotoisuus) tarkoittaa maapallon tai sen jonkin osan elollisen luonnon monimuotoisuutta. Yleinen biodiversiteetin mittari on lajirunsaus eli alueen lajien lukumäärä. Biodiversiteettiin kuuluu myös lajin sisäinen perinnöllinen muuntelu sekä lajien luomien ekosysteemien monimuotoisuus.[1][2]
Maapallon biodiversiteettiä ei vielä tunneta kovin hyvin. Lajien määräksi on arvioitu 10 miljoonaa, mutta niistä vain 1,9 miljoonaa tunnetaan nimeltä. Tunnetuista lajeistakin noin kaksi kolmasosaa tunnetaan vain yhdeltä alueelta ja moni vain yhdestä yksilöstä, joten niiden lajinsisäistä perinnöllistä monimuotoisuutta ei tunneta juuri lainkaan.[1]
Mittaustapoja
Lajien mukaan
Lajien lukumäärän laskeminen on yleisin tapa vertailla eri alueiden biodiversiteetteja. Vertailussa lajeja painotetaan käytännössä kuitenkin eri tavalla, sillä joidenkin lajien merkitys on suurempi kuin toisten.[1] Lajimäärän käytön tekee vaikeaksi se, että pientenkin alueiden koko eliölajistoa on vaikea selvittää.[3] Siksi jonkin alueen luonnon monimuotoisuutta selvitettäessä keskitytäänkin tiettyihin indikaattorilajeihin tai -eliöryhmiin. Ne ovat lajeja, joiden on todettu heijastavan myös muun alueella elävän lajiston ominaispiirteitä tai siinä tapahtuvia muutoksia.[4]
Biodiversiteettiin liittyy myös se, kuinka paljon kotoperäisiä lajeja alueella on, eli lajeja, joita esiintyy vain siellä. Esimerkiksi Havaijisaarilla on vain tuhat kasvilajia, paljon vähemmän kuin samalla leveysasteella Keski-Amerikassa, mutta lähes kaikki niistä ovat kotoperäisiä.[1]
Lajin sisäinen perinnöllinen muuntelu kuuluu myös biodiversiteettiin.[1]
Diversiteetti-indeksit
Lajiston monimuotoisuuden mittaamiseen on kehitetty lukuisia diversiteetti-indeksejä, joiden laskutapa vaihtelee indeksin tarkan käyttötarkoituksen mukaan. Ne painottavat yleensä lajien lukumäärän lisäksi myös lajien populaatiokoon tasaisuutta: suurin monimuotoisuus saadaan silloin kun lajit ovat yhtä runsaita.[5] Tällaisen indeksin arvioiminen on huomattavasti helpompaa kuin lajien kokonaismäärän laskeminen, koska se voidaan arvioida jo pienestäkin otoksesta.[5]
Sukujen mukaan
Lajien välinen erilaisuus ja ainutlaatuisuus on myös eräs osoitus monimuotoisuudesta. Esimerkiksi alue, jolla viihtyy yksi leinikkilaji ja yksi sammakkolaji on monimuotoisempi kuin alue, jolla esiintyy vain kaksi leinikkilajia.[6]
Äärimmäisissä elinympäristöissä, kuten Etelämantereen tulivuorten huipuilla, kuumissa lähteissä tai merenpohjan savuttajissa, on vain vähän lajeja, mutta ne ovat hyvin erilaisia kuin lajit missään muualla.[1] Jotkin lajit ovat sukunsa ainoita, mutta toiset kuuluvat sukuun, jossa on satoja lajeja. Sukunsa ainoa laji on biodiversiteetin kannalta sikäli tärkeä, että se on usein ainutlaatuinen. Toisaalta laaja suku voi olla osoitus lajiensa evolutiivisesta elinvoimasta.[1]
Populaatioiden mukaan
Monimuotoisuuden kannalta oleellista ovat lajin yksilöiden muodostamat paikalliset populaatiot. Vaikka laji kokonaisuutena säilyisikin elinvoimaisena, tietyn alueen monimuotoisuus vähenee aina kun lajin paikallinen populaatio katoaa. Lajin muuttuminen uhanalaiseksi tapahtuu siten, että siitä häviää yksi populaatio kerrallaan. Aina kun paikallinen populaatio katoaa, paikallinen ekosysteemi köyhtyy.[7]
Ekologisten yhteisöjen mukaan
Biodiversiteettiä voidaan mitata lisäksi lajien muodostamien ekologisten yhteisöjen määrällä alueen sisällä. Jos esimerkiksi alueella on sekä metsää että preeriaa, se on monimuotoisempi kuin alue, jossa on vain metsää.[1]
Jakautuminen maapallolla
Maalla elää paljon enemmän lajeja kuin merissä, mikä johtuu maalla elävien hyönteislajien valtavasta määrästä. Merissä on toisaalta enemmän eläinten pääjaksoja kuin maalla. Yksikään eläinten pääjakso ei esiinny pelkästään maalla, mutta joitain esiintyy ainoastaan meressä.[1]
Tropiikin lajimäärä on selvästi suurempi kuin muiden alueiden. Lajirikkaimpia trooppisia alueita ovat Etelä-Amerikan pohjoisosat ja Kaakkois-Aasia. Runsaslajisimmilla alueilla on myös korkein primaarinen nettotuotanto, jota mitataan yhteyttävien kasvien vuodessa sitoman hiilen määränä neliömetriä kohden.[6]
Arktisten alueiden lajisto on lämpimiä alueita niukempi. Tämä johtuu etupäässä siitä, että alueet ovat olleet usein jään peitossa, eikä lajiutumista ole päässyt tapahtumaan.[6] Arktiksessa elää runsaat 21 000 tunnettua lajia, jotka ovat sopeutuneet kylmiin ja karuihin olosuhteisiin.[8][9]
Niin sanotun Rapoportin säännön mukaan lajien levinneisyysalueet ovat keskimäärin sitä suurempia ja lajimäärät samalla pienempiä, mitä kauemmas tropiikista edetään kohti napoja. Tämä johtuu siitä, että viileillä alueilla on paljon niin sanottuja generalisteja, lajeja, jotka joutuvat vuodenaikojen voimakkaan vaihtelun vuoksi hyödyntämään useita lajeja. Tropiikissa sen sijaan on huomattavan paljon spesialistilajeja, kuten hyönteisiä, joiden toukille kelpaa ravinnoksi vain tietty kasvilaji. Erikoistumisen tekee mahdolliseksi tropiikin monimuotoinen ympäristö ja ympäristön vakaus, kuten vuodenaikaisvaihtelun puuttuminen. Tropiikin lajirunsautta selittää myös se, että monet runsaslajiset eliöryhmät ovat alun perin syntyneet siellä ja ehtineet lajiutua kauemman aikaa. Tropiikin lajirikkauden syyt saattavat kuitenkin vaihdella alueesta riippuen.[6]
80 prosenttia maapallon biodiversiteetistä on alkuperäiskansojen alueella, vaikka alkuperäiskansat muodostavat vain alle viisi prosenttia maailman väestöstä ja hallinnoivat neljäsosaa maapallosta.[10] Alkuperäiskansojen kulttuurit ovat useimmiten edelleen vahvasti sidoksissa luonnonvarojen käyttöön, ja niiden harjoittamat perinteiset elinkeinot ovat osoittautuneet usein varsin kestäviksi.[11]
Maalaismaisemassa biodiversiteetti on vähentynyt sellaisilla viljelysalueilla, joilla käytetään salaojitusta tai muita peltopinta-alan tuottavuutta lisääviä menetelmiä. Sen vuoksi esimerkiksi Suomen maaseudun biodiversiteetti on pienempi kuin Baltian tai Venäjän.[12]
Merkitys
Biodiversiteetin säilyminen on tärkeää luonnon toiminnan kannalta. Lajit elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja jos jokin laji kuolee, seuraukset voivat olla arvaamattomat.[6] Jos riippuvuuksien verkosto häiriintyy, seurauksena saattaa olla koko ekosysteemin romahtaminen. Monimuotoisessa ekosysteemissä saattaa kuitenkin löytyä tilalle korvaavia lajeja.[13]
Ihminen ei luultavasti ole vielä löytänyt luonnosta kaikkia arvokkaita lääkeaineita tuottavia kasvia ja sieniä. Näiden katoaminen estäisi myös niistä saatavien lääkkeiden löytymisen.[6]
Suuri lajidiversiteetti vakauttaa eliöyhteisöä. Vakaa eliöyhteisö palautuu nopeammin häiriöistä kuten paloista, myrskyistä, ilmastonmuutoksesta tai suurta tuhoa aiheuttavien lajien vierailuista. Suuri diversiteetti lisää eliöyhteisön biomassaa, sillä iso lajijoukko sisältää suuremmalla todennäköisyydellä sekä sellaisia lajeja, joiden tuotanto on hyvin runsasta sekä sellaisia, jotka hyödyntävät käyttämättömiäkin resursseja.
Tärkeässä asemassa tietyn ekosysteemin toiminnassa ovat niin sanotut avainlajit. Niiden häviäminen johtaisi monen muunkin lajin häviämiseen. Jokin avainlajina toimiva kasvi voi esimerkiksi tarjota elinpaikan suurelle määrälle muita lajeja ja muodostaa tärkeän osan monen lajin ravinnosta. Suomen luonnon avainlajeja ovat monet puulajit kuten haapa.[14]
Lajin sisäinen muuntelu on tärkeää esimerkiksi uusien tautien vastustuskyvyn kannalta.[1] Jos lajin monimuotoisuus on vähäistä, laji on herkkä tuhoutumaan.[13]
Uhanalaisuus
- Pääartikkeli: Luontokato
Biodiversiteettikatoa syntyy, kun lajit taantuvat eli niiden kannat pienenevät, vaikka ne olisivatkin yhä elinvoimaisia.[15] Nykyisin lajeja myös häviää paljon nopeammin kuin koskaan ennen historiassa. Lajien häviäminen on 1 000–1 000 000 kertaa lajiutumista yleisempää.[13]
Maapallon biodiversiteetti on YK:n toukokuussa 2019 julkaiseman raportin mukaan nopeasti vähenemässä ihmisen toiminnan seurauksena. Suurimpia luonnon tuhoutumisen ja monimuotoisuuden katoamisen syitä ovat ruoantuotanto maalla ja merellä, metsätalous, teiden ja muiden väylien rakentaminen sekä kaupungistuminen.[16] Metsiä, soita ja muita luonnonympäristöjä muutetaan pelloiksi, patoaltaiksi ja kaupungeiksi.[17] Tehomaataloudessa hyönteisiä hävitetään hyönteismyrkyillä sekä tuhotaan niiden asuinympäristönään käyttämää kasvillisuutta.[16]
Ilmaston lämpeneminen pahentaa monimuotoisuuden tuhoutumista.[16] Lämpenemisen vaikutus biodiversiteettiin on kahtalainen. Yhtäältä sen seurauksena tropiikin lajit voivat levitä kauemmas päiväntasaajalta, mikä lisää monimuotoisuutta maailmanlaajuisesti. Suomessa esimerkiksi jalopuulajit voivat levitä pohjoisemmaksi. Toisaalta monen eliölajin on vaikea siirtyä uusille alueille, osittain koska ihmisen toiminnan vuoksi niiden elinalueet ovat pirstoutuneet. Jos lajin elinolosuhteet muuttuvat epäsuotuisiksi, eikä se pysty siirtymään minnekään, se voi kadota.[18]
YK:n raportin mukaan jopa miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana, ellei luonnon pelastamiseksi ryhdytä toimenpiteisiin. Lajien väheneminen vaarantaa ihmisen ruoantuotannon, kasvien pölytyksen, puhtaan veden ja vakaan ilmaston. Tutkijat pyrkivät nostamaan luonnon tuhoutumisen julkisuuteen samalla tavalla kuin ilmastonmuutos on noussut poliittiseen keskusteluun. Heidän tavoitteenaan on vaikuttaa ympäristöministerien lisäksi myös ihmisiin, jotka ovat vastuussa maataloudesta, liikenteestä ja energiasta.[17]
Suojelu
Biodiversiteetti on nykyään keskeinen ekologisen tutkimuksen ja luonnonsuojelun kohde. Luonnon monimuotoisuutta suojellaan parhaiten kokonaisvaltaisesti suuria elinympäristöjä kuten vanhoja metsiä suojelemalla.[6]
Suomen perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu Suomessa kaikille.[19]
Rio de Janeirossa solmittiin vuonna 1992 YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus.[20]
Vuosi 2010 oli Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen biodiversiteetin vuosi. Sen aikana pyrittiin lisäämään tietoisuutta biodiversiteetin tärkeydestä ja vahvistamaan luonnonsuojelua.[1]
Euroopan komissio antoi vuonna 2011 tiedonannon, jossa sitoudutaan pysäyttämään Euroopan unionin alueen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2015 komissio totesi, että EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteita ei ollut saavutettu eikä luonnon monimuotoisuuden katoa saatu pysäytettyä.[20]
Katso myös
Lähteet
- Hanski, I.; Lindström, J.; Niemelä, J.; Pietiäinen, H. & Ranta, E.: Ekologia. WSOY, 1998. ISBN 951-0-21981-9.
- Kauppinen, Juha: Monimuotoisuus. Siltala, 2019. ISBN 978-952-234-580-6.
- Etälukio: Biodiversiteetti Opetushallitus. Arkistoitu 7.5.2005. Viitattu 17.12.2005.
- Salo, Matti & Sääksjärvi, Ilari E.: Tuntematon maa: Luonnon monimuotoisuuden käsikirja. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21312-3.
- Tirri, R.; Lehtonen, J; Lemmetyinen, R.; Pihakaski, S. & Portin, P.: Biologian sanakirja. 1. uudistettu laitos. Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8.
- Uhanalaiset lajit Ympäristöhallinto.
Viitteet
- Stuart L. Pimm: Biodiversity Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.10.2017.
- Biologia:luonnonkirjo Tieteen kansallinen termipankki. 8.10.2014. Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. Viitattu 28.9.2015.
- John T. Longino, Jonathan Coddington, Robert K. Colwell: THE ANT FAUNA OF A TROPICAL RAIN FOREST: ESTIMATING SPECIES RICHNESS THREE DIFFERENT WAYS. Ecology, 2002-03, nro 3, s. 689–702. doi:10.1890/0012-9658(2002)083[0689:TAFOAT]2.0.CO;2. ISSN 0012-9658. [0689:TAFOAT2.0.CO;2 Artikkelin verkkoversio]. en
- Salo & Sääksjärvi 2007, s. 115.
- Hanna Tuomisto: A consistent terminology for quantifying species diversity? Yes, it does exist. Oecologia, 1.12.2010, nro 4, s. 853–860. doi:10.1007/s00442-010-1812-0. ISSN 1432-1939. Artikkelin verkkoversio. en
- Enroth, Johannes (kirj.): Piirainen, Mikko (päätoim.): Luonnossa: Kasvit 3, s. 206–209. Weilin+Göös, 2009. ISBN 978-951-0-33405-8.
- Kauppinen 2019, s. 79–81.
- State of the Arctic Terrestrial Biodiversity Key Findings and Advice for Monitoring caff.is. Viitattu 8.6.2022.
- Biodiversiteetti arktisella alueella Uni of Lapland. Viitattu 8.6.2022.
- Gleb Raygorodetsky: Indigenous peoples defend Earth's biodiversity—but they're in danger National Geographic. 16.11.2018. Viitattu 17.1.2020.
- Salo & Sääksjärvi 2007, s. 61.
- Salo & Sääksjärvi 2007, s. 43.
- Juhani Lokki: Kaunis kotimaa : natura Fennica 1, Luonnon monimuotoisuus WSOY 1994, s. 318–321.
- Salo & Sääksjärvi 2007, s. 63–64.
- Katja Matveinen: Metsät ja luontokato 7.12.2021. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 7.10.2022.
- Kari Ikävalko: Synkkä YK-arvio valmis: Luonnon tila heikentyy nyt ennennäkemätöntä vauhtia – kolmannes maapallon luonnosta tuhoutuu vuoteen 2050 mennessä Yle uutiset. 6.5.2019. Viitattu 6.5.2019.
- Jonathan Watts: Biodiversity crisis is about to put humanity at risk, UN scientists to warn The Guardian. 3.5.2019. Viitattu 5.5.2019.
- Salo & Sääksjärvi 2007, s. 44–46.
- Omistusoikeudet eivät ole ehdottomia, HS 26.5.2009 C6
- Kauppinen 2019, s. 84–85.
Kirjallisuutta
- Hanski, Ilkka: Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee?. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-026-8.
Aiheesta muualla
- Opetusvideoita biodiversiteetistä (Opetus.tv)
- Faith, Daniel P.: Biodiversity The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Iiris Lappalainen. Suomen luonnon monimuotoisuus. Syke 1998.
- Luonnonvarakeskus (Luke): Suomen metsät 2012 -raportti (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ymparisto.fi: Luonnon monimuotoisuus
Osa-alueita: Aerobiologia | Anatomia | Astrobiologia | Biokemia | Ekologia | Eliömaantiede | Eläintiede | Etologia | Evoluutiobiologia | Fysiologia | Genomiikka | Hydrobiologia | Iktyologia | Kasvipatologia | Kasvitiede | Kehitysbiologia | Kudosoppi | Meribiologia | Mikrobiologia | Molekyylibiologia | Muoto-oppi | Neurotiede | Paleontologia | Parasitologia | Perinnöllisyystiede | Sienitiede | Solubiologia | Systematiikka | Taksonomia | Toksikologia |
Käsitteitä: abioottinen | aineenvaihdunta | biodiversiteetti | biomi | biotooppi | biosfääri | DNA | ekologinen lokero | ekosysteemi | eliöyhteisö | evoluutio | kelpoisuus | lisääntyminen | luonnonvalinta | populaatio | ravinto | sukkessio | uhanalaisuusluokitus | yhteyttäminen | pääjakso | kaari |
Aiheeseen liittyvää: biologian filosofia |