Billy MacMillan

MacMillan aloitti jääkiekkoilun kotinsa lähellä olleessa jääkiekkokaukalossa. Hänen lahjakkuutensa jääkiekkoilijana huomattiin jo nuorena. MacMillanin ikäkausijoukkueet voittivat useita Prinssi Edwardin saaren mestaruuksia. MacMillan kävi Queen Charlotte High Schoolia, jossa hän oli Prinssi Edwardin saaren mestaruuden voittaneen koulun rugbyjoukkueen kapteeni ja tähti koulun jääkiekkojoukkueessa, joka voitti kaupungin mestaruuksia. Lisäksi MacMillan voitti koulujen väliset kilpailut pikajuoksussa. Kaudella 1958–1959 MacMillan pelasi juniorijääkiekkoa Abbies-joukkueessa.[1]

David Bauer (isä Bauer) rekrytoi MacMillanin pelaamaan juniorijääkiekkoa Torontoon St. Michael's Collegen joukkueeseen. MacMillan hyväksyi tarjouksen ja muutti pois kotoaan Prinssi Edwardin saarelta. Hän nousi nopeasti St. Michael'sin ykkösjoukkueeseen ja hänet valittiin joukkueen kapteeniksi, kun edellinen kapteeni Dave Keon lähti NHL:ään.[1] MacMillan pelasi St. Michael's Collegen joukkueessa vuosina 1959–1963. Kaudella 1962–1963 joukkue pelasi Neil McNeil Maroons -nimisenä. MacMillan pelasi kolmella juniorijääkiekkokaudellaan Memorial Cupin loppuotteluturnauksessa (1961, 1962 ja 1963).[2]

Juniorijääkiekkouran jälkeen MacMillan palasi takaisin Charlottetowniin jatkaakseen opintojaan. Hän pelasi vuosina 1963–1965 Charlottetownin St. Dunstanin yliopiston jääkiekkojoukkueessa. Joukkue voitti oman sarjansa, MacMillan teki eniten pisteitä sarjassa ja hänet valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi.[1]

David Bauer valittiin Kanadan maajoukkueen päävalmentajaksi ja hän pyysi MacMillania pelaamaan maajoukkueeseen. MacMillan pelasi Kanadan maajoukkueessa vuosina 1965–1970 muun muassa neljissä MM-kisoissa. Hän voitti vuoden 1966 MM-kisoissa pronssia ja vuoden 1968 talviolympialaisissa pronssia.[1] Kauden 1967–1968 hän pelasi OHA:n aikuisten amatöörisarjan Ottawa Nationalsissa. Maajoukkuevuosinaan MacMillan valmistui Manitoban yliopistosta.[2]

MacMillan siirtyi ammattilaiseksi vuonna 1970. Hän pelasi vuosina 1970–1972 NHL:n Toronto Maple Leafsissä. Ensimmäisellä NHL-kaudellaan hän teki 22 maalia 76 ottelussa. Uusi NHL-seura Atlanta Flames valitsi MacMillanin joukkueeseensa kesän 1972 laajennusvaraustilaisuudessa. Atlantassa hän pelasi kuitenkin vain yhden kauden, sillä toukokuussa 1973 Atlanta myi hänet New York Islandersiin, jossa MacMillan pelasi vuoteen 1977 asti.[2] Viimeisellä NHL-kaudellaan (1976–1977) hän pelasi myös Islandersin farmijoukkueessa,[3] CHL:n Fort Worth Texansissa.

Kaudella 1977–1978 MacMillan toimi Fort Worthin pelaaja-valmentajana.[1] Fort Worth voitti kauden päätteeksi CHL:n mestaruuden, Adams Cupin ja MacMillan lopetti uransa jääkiekkoilijana. MacMillan valittiin samalla kaudella myös CHL:n vuoden valmentajaksi.[2]

MacMillan toimi Fort Worthin päävalmentajana myös kaudella 1978–1979.[4] Kaudella 1979–1980 hänet nimettiin New York Islandersin apulaisvalmentajaksi. Islanders voitti Stanley Cupin vuonna 1980. Colorado Rockies tarjosi MacMillanille seuran päävalmentajan paikkaa kaudeksi 1980–1981. MacMillan hyväksyi tarjouksen, mutta toimi valmentajana vain yhden kauden[2]. Hän jätti valmentajan tehtävät kun Colorado nimitti hänet seuran toiminnanjohtajaksi (general manager) kaudeksi 1981–1982.[5] Kesällä 1982 Colorado muutti New Jerseyhin ja joukkueen uudeksi nimeksi tuli New Jersey Devils. Samalla MacMillan palasi joukkueen päävalmentajaksi. Kaudella 1982–1983 New Jersey voitti hänen valmennuksessaan 17 ottelua ja hävisi 49 ottelua.[6][7]

Seuraavan kauden (1983–1984) alussa New Jersey hävisi 20 ensimmäisestä pelistään 18. Tämä oli NHL:n historian toiseksi huonoin kauden alku.[8] New Jersey hävisi marraskuussa Edmonton Oilersille 13–4. Ottelu jäi MacMillanin viimeiseksi. Ottelun jälkeen Wayne Gretzky totesi New Jerseyn joukkueen olevan "Mikki Hiiri -jääkiekkoa". 22. marraskuuta New Jersey erotti MacMillanin sekä nimesi uudeksi päävalmentajaksi Tom McVien ja toiminnanjohtajaksi Max McNabin.[7]