Bill Haywood

Salt Lake Cityssä syntynyt Haywood aloitti työnteon kaivoksessa Nevadan Winnemuccassa jo yhdeksänvuotiaana. Hänen isänsä oli kuollut keuhkokuumeeseen Haywoodin ollessa vasta kolmen vuoden ikäinen. Kaivoksissa työskennellessään hän tutustui oikeistolaisen Knights of Labor -työväenjärjestön ajatuksiin[1] ja kiinnostui radikaalista työväenliikkeestä ensimmäisen kerran vuonna 1886 Haymarketin verilöylynä tunnetun tapahtuman johdosta. Radikalismilleen hän sai lisää vahvistusta vuoden 1893 Pullmanin lakon myötä. Työskennellessään kolme vuotta myöhemmin hopeakaivoksessa Idahon osavaltiossa Haywood liittyi radikaaliin Western Federation of Miners -ammattiliittoon ja nousi sen johtokuntaan vuonna 1900. Kahden vuoden kuluttua Haywood valittiin liiton uudeksi puheenjohtajaksi yhdessä maltillisemman Charles Moyerin kanssa.[2] Haywood kampanjoi muun muassa palkankorotusten ja kahdeksan tunnin työajan sekä lapsityövoiman kieltämisen puolesta. Amerikan sosialistiseen puolueeseen hän liittyi vuonna 1901.[1]

Vuonna 1903 Coloradossa puhkesi kaivosyhtiöiden ja WFM-ammattiliiton välille Coloradon kaivossodaksi kutsuttu kaksi vuotta kestänyt selkkaus, jonka yhteydessä 33 kaivotyöläistä sai surmansa. Kesäkuussa 1904 Independencen rautatieasemalla räjähti pommi, joka surmasi 13 liittoon kuulumatonta kaivosmiestä. Haywoodia syytettiin iskusta, mutta mitään todisteita ei kuitenkaan ollut. Kaksi vuotta myöhemmin hänet pidätettiin epäiltynä osuudesta Idahon kuvernöörin Frank Steunenbergin murhaam, joka tapahtui joulukuussa 1905. Kuvernöörin surmannut Harry Orchard tuomittiin elinkautiseen, mutta Haywood ja kolme muuta WFM:n johtohenkilöä vapautettiin todisteiden puuttuessa. Pidätys oli johtunut Orchardin tuomionsa lieventämiseksi allekirjoittamasta tunnustuksesta, jossa hän nimesi miehet osallisiksi salaliittoon. Haywood oli kuitenkin pidätettynä yli vuoden verran, jona aikana hän muun muassa pyrki Coloradon kuvernööriksi.[2] Steunenberg oli työväenliikkeen keskuudessa suuresti vihattu henkilö hänen käytettyään liittovaltion sotilaita työtaistelujen murtamiseen.[1]

Haywood (kesk.) matkalla silkkitehtaan lakkotilaisuuteen Patersonissa vuonna 1913.

Charles Moyerin ja Haywoodin väliset erimielisyydet johtivat lopulta hänen eroonsa WFM-liitosta vuonna 1908. Tämän jälkeen Haywood toimi syndikalistisessa Industrial Workers of the World -ammattiliitossa, jota hän oli ollut jo muutamaa vuotta aikaisemmin perustamassa muun muassa Eugene V. Debsin, Daniel De Leonin, Mother Jonesin ja Lucy Parsonsin kanssa.[1] Sen muodolliseksi puheenjohtajaksi Haywood valittiin 1915. IWW:ssä vaikuttaessaan Haywood oli muun muassa organisoimassa suuria tekstiilityöntekijiden lakkoja Massachusettsin ja New Jerseyn osavaltioissa. Hänen aikanaan liiton jäsenmäärä myös kasvoi yli kolmeen miljoonaan.[2] Amerikan sosialistisesta puolueesta Haywood erotettiin vuonna 1912, kun se oli joutunut puolueen maltillisemman siiven hallintaan.[1]

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1918 Haywood tuomittiin yhdessä lukuisten muiden IWW-aktiivien kanssa vankeuteen niin sanotun Espionage Actin rikkomisen vuoksi. Vaikutusvaltainen liitto oli aktiivisesti vastustanut Yhdysvaltain liittymistä sotaan.[1] Vangitsemiset olivat osa ”punaisen uhan” nimellä tunnettua ajanjaksoa, jolloin Yhdysvaltain työväenliikkeen toimintaa ryhdyttiin rajoittamaan. Haywood kärsi tuomiotaan vuoden ajan Leavenworthin vankilassa, jonka jälkeen ehdonalaisessa ollessaan pakeni Neuvostoliittoon vuonna 1921. Maan bolševikkihallitus sijoitti Haywoodin johtamaan Kuznetsin hiilikaivosten toimintaa. Yhdysvaltoihin hän piti yhteyttä New York Timesin Moskovan-kirjeenvaihtajan Walter Durantyn kautta, jolle antamissaan haastatteluissa Haywood yleensä suhtautui kriittisesti Neuvostoliiton järjestelmään.[1] Haywood kuoli Moskovassa vuonna 1928. Osa hänen tuhkistaan haudattiin Kremlin muuriin Haywoodin ystävän John Reedin viereen ja loput tuotiin Yhdysvaltoihin, jossa ne siroteltiin Chicagon Waldheimin hautausmaalle Haymarketin verilöylyn marttyyrien muistomerkille.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bill Haywood Wikimedia Commonsissa