Bilibinon piiri

Bilibinon piiri (ven. Били́бинский райо́н, Bilibinski raion) on kunnallinen itsehallintoalue Tšukotkan autonomisessa piirikunnassa Venäjällä. Sen pinta-ala on 174 652 neliökilometriä.[1] Asukkaita on 7 700 henkeä (vuonna 2010).[2]

Bilibinon piiri Tšukotkan kartalla.

Bilibinon piirin ja kaupungin yhteinen vaakuna.

Bilibinon piiri on perustettu vuonna 1930 nimellä ”Itä-Tundran piiri” (ven. raion Vostotšnoi Tundry). Nykyisen nimensä se sai vuonna 1961. Piiri sijaitsee Tšukotkan länsiosassa. Idässä se rajoittuu Tšaunin ja Anadyrin piireihin, etelässä Kamtšatkan aluepiiriin, lounaassa Magadanin alueeseen, lännessä Sahan tasavaltaan ja pohjoisessa Itä-Siperian mereen. Alue käsittää Kolyman sivujokien Omolonin sekä Bolšoi ja Malyi Anjuin laaksot, joita erottavat enimmillään 1600–1800 metriä korkeat vuoret. Seudulla on runsaasti kultaesiintymiä sekä muita metalleja ja mineraaleja. Suuret metsävarat ovat lähes kokonaan hyödyntämättä.[1]

Piiriin kuuluu Bilibinon kaupunki sekä viisi etupäässä alkuperäiskansojen asuttamaa maalaiskuntaa: Anjuisk, Ilirnei, Kepervejem, Omolon ja Ostrovnoje.[3] Hallinnollinen keskus on Bilibino, josta on 625 kilometriä piirikunnan pääkaupunkiin Anadyriin. Asukkaista on vuoden 2002 väestönlaskennanmukaan 60,9 % venäläisiä, 11 % tšuktšeja, 10,4 % ukrainalaisia, 9,6 % eveenejä ja 8,1 % muita kansallisuuksia.[4] Kaupunkiväestön osuus on 68,6 %.[2]

Tärkeimmät liikennemuodot ovat lento- ja meriliikenne.[4] Piirin päälentokenttä sijaitsee Kepervejemissä, josta on 36 kilometrin pituinen ympärivuotinen maantie Bilibinoon. Muihin kyliin lennetään pienkoneilla ja helikoptereilla.[5] Itä-Siperian meren rannalla sijaitsevaan Pevekin satamaan on Bilibinosta matkaa talviteitse 381 kilometriä ja kesällä 650 kilometriä. Kylien välillä on talviteitä. Suurimmilla joilla on kesäisin laivaliikennettä.[4]

Piirin talous perustuu kaivosteollisuuteen ja energiantuotantoon.[4] Kaivosteollisuus tuottaa etupäässä kultaa. Bilibinossa on ydinvoimala, joka tuottaa lämpöä kaupungille ja noin 75 % alueen sähköstä. Kasvihuoneissa viljellään vihanneksia. Alkuperäisväestö harjoittaa poronhoitoa, metsästystä, kalastusta ja käsityöammatteja.[5]

Bilibinossa toimii kaksi lastentarhaa, kaksi keskikoulua, lasten luomistyön keskus[6] ja ammattikoulu.[7] Kepervejemissä on sisäoppilaitostyyppinen keskikoulu, Anjuiskissa, Omolonissa ja Ostrovnojessa yhdeksänvuotiset peruskoulut sekä Ilirneissä nelivuotinen alakoulu.[6] Kulttuurilaitoksia ovat lasten taidekoulu, vapaa-ajan ja kansantaiteen keskus, kirjastolaitos ja kotiseutumuseo. Maalaiskylissä on kulttuuritalot ja sivukirjastot. Taidekoululla on toimipisteet Kepervejemin ja Ostrovnojen kylissä.[8] Paikallislehtenä ilmestyy Zolotaja Tšukotka (”Kultainen Tšukotka”),[9] joka julkaisee neljännesvuosittain myös evenin- ja tšuktšinkielisiä liitteitä.[10]