Bifurkaatio (hydrologia)

Bifurkaatioita voi olla sekä vesistöjen sisällä että vesistöjen välillä, riippuen siitä, yhtyvätkö eri suuntiin virtaavat haarat ennen mereen laskemistaan vai eivät. [1]

Jos haarat yhtyvät alempana, voi kyseessä olla joko varsinainen bifurkaatio tai näennäisbifurkaatio riippuen siitä muuttuuko jommankumman haaran virtaama merkittävästi ennen haarojen yhtymistä.[1]

Jos merkittävää virtaaman muutosta ei ole alempana uudestaan yhtyvien vesireitin haarojen välillä , on kyseessä näennäisbifurkaatio.[1]

Jos virtaama muuttuu kun jompaankumpaan tai molempiin haaroihin yhtyy merkittäviä sivuhaaroja matkan varrelta, on kyseessä varsinainen bifurkaatio. [1]

Toinen esimerkki näennäisbifurkaatioista ovat jokien suistot haaroineen. [1]

Muuten bifurkaatiot voidaan jakaa kahteen päätyyppiin myös sijaintinsa mukaan: järvibifurkaatioihin ja jokibifurkaatioihin.[1]

Pääartikkeli: Bifurkaatiojärvi

Järvibifurkaatiossa järven vedet laskevat kahteen eri suuntaan. Siellä, missä on bifurkaatiojärviä, vedenjakaja ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä.

Tunnettuja bifurkaatiojärviä Suomessa ovat Isojärvi ja Inhottujärvi Karvianjoen vesistössä Satakunnassa. Bifurkaatiojärviä ovat myös Lummenne Keski-Suomen Kuhmoisissa ja Vesijako Päijät-Hämeen Padasjoella; niistä toinen laskujoki johtaa Päijänteeseen ja edelleen Kymijokea pitkin Suomenlahteen, toinen taas Hauhon reittiin ja lopulta Pyhäjärven ja Kokemäenjoen kautta Pohjanlahteen.

Ennen myös Sotkamon Kalliojärvi Maanselällä oli bifurkaatiojärvi. Silloin vedet laskivat siitä sekä Oulujoen vesistön kautta Pohjanlahteen että Pielisen ja Vuoksen vesistön kautta Laatokkaan. Nykyisin vedet laskevat sieltä ainoastaan Oulujoen suuntaan. Samoin Karvianjoen vesistössä järvenlaskun tuloksena 1900-luvulla hävinnyt Torajärvi oli bifurkaatiojärvi, mutta järvenlaskun myötä bifurkaatio hävisi.

Jokibifurkaatio merkitsee joen purkautumista kahta lasku-uomaa pitkin. Tätä esiintyy pääasiassa laakeilla, runsasvetisillä alueilla. Eräs tunnetuimmista ja maailman suurin bifurkaatio on Casiquiare Amazonin ja Orinocon välillä Etelä-Amerikassa. Toiseksi suurin löytyy Tornionjoesta: Ruotsin Pajalan kunnan alueella Tornionjoen vesimäärästä yli puolet virtaa Tärännönjoen kautta Kalixjokeen.[2]

Myös Vuoksi laskee kahta uomaa pitkin Laatokkaan etelässä Taipaleenjokea ja pohjoisessa Käkisalmenselän kautta, joskin nykyään uomista viimeksi mainittu on lähes kuiva, ja siihen virtaa suuria määriä vettä Vuoksen pääuomasta vain runsaan veden aikana. Ennen Kiviniemen kannaksen puhkeamista vuonna 1857 Vuoksi muodosti bifurkaation toiseen suuntaan: toinen haara laski Laatokkaan Käkisalmen luona ja toinen haara Suomenlahteen Viipurinlahden Suomenvedenpohjassa. Kiviniemen kannaksen puhjetessa eteläisempi Viipurin haara oli kuitenkin jo lähes kuivunut.

Se että uomien virtaussuhteet muuttuvat aikaa myöten hitaasti itsestään, johtuu erityisesti Suomen olosuhteissa toisaalta maankohoamisen aiheuttamasta vesistöjen laskukynnysten keskinäisten korkeussuhteiden muutoksista ja toisaalta näiden kynnysten hitaasta kulumisesta. Tämä kehitys oli havaittavissa esimerkiksi Vuoksessa ennen vuotta 1857 ja uudelleen sen jälkeen. Lisäksi ihminen on useissa tapauksissa vaikuttanut virtaussuhteiden muutoksiin esimerkiksi uusia uomia tai kanavia puhkaisemalla, järviä laskemalla tai muulla tavoin, jolloin tapauksesta riippuen bifurkaatioita on voinut sekä lakata että muodostua myös ihmisen toimien seurauksena.

Näin esimerkiksi Vuoksen tapauksessa ennen vuotta 1857 vallinnut bifurkaatio ja sen vähittäinen muuttuminen olivat seurausta maankohoamisesta, mutta sen jälkeiset muutokset on aiheuttanut ihminen, minkä jälkeen eri uomien erilainen luontainen kuluminen on edelleen muuttanut virtaussuhteita hitaammin. Samoin Karvianjoessa, jossa vielä on jäljellä kaksi bifurkaatiota, kaksi muuta aiempaa bifurkaatiota on hävinnyt järvenlaskuissa.

Geologisen historian aikana bifurkaatiovaiheita on Suomen kaltaisella maankohoamisalueella sisältynyt monien suurtenkin järvien kehityshistoriaan. Eräs tällainen on Ähtärinjärvi, joka muodosti bifurkaation 1700 vuoden ajan 3200–1500 vuotta sitten.

• Kuusisto, Esko (1984). Suomen vesistöjen bifurkaatiot. Terra 96:4, 253-261.
• Rundgrén, Eerikki: Ei mikään tavallinen Reitti. Retki, 2004, nro 2. Artikkelin verkkoversio Reitti.org-sivustolla. Viitattu 12.2.2010.
• Saarnisto, Matti: Vuoksen synty ja Vuoksenlaakso Karjalan liitto. Viitattu 10.12.2008.
• Saarnisto, Matti: Karjalan geologia – Karjalan luonnonmaiseman synty. Teoksessa: Viipurin läänin historia I, Karjalan synty. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
• Seppä, Heikki & Matti Tikkanen: Land uplift-driven shift of the outlet of Lake Ähtärinjärvi, western Finland, s. 5–18. Bulletin of the Geological Society of Finland, Vol. 78. Helsinki: Suomen geologinen seura, 2006. artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 10.8.2010). (englanniksi)
• Vesijako eli Vesijakaa Hämeen ympäristökeskus. Viitattu 17.1.2009.