Bholan sykloni 1970

»On tehty virheitä, on ollut viivästyksiä, mutta yleisesti ottaen olen hyvin tyytyväinen siihen, että kaikki on tehty ja tullaan tekemään»
(Agha Muhammad Yahya Khan[3])

Kun myrsky oli saapunut rannikolle, seuraavana päivänä kolme Pakistanin sotalaivaa sekä lääkintähenkilökuntaa ja tarvikkeita kuljettanut sairaalalaiva lähti Chittagongista Hatian, Sandwipin ja Kutubdian saarille.[4] Pakistanin armeijan yksiköt saapuivat monille myrskyn tuhoista kärsineille alueille kahden vuorokauden kuluessa.[5] Pakistanin presidentti Yahya Khan palasi valtiovierailultaan Kiinasta ja lensi tuhoalueen yli 16. marraskuuta. Presidentti määräsi, että uhrien pelastamiseksi ei mitään voimia ollut säästeltävä.[6] Hän määräsi myös, että kaikki liput oli nostettava puolitankoon ja määräsi marraskuun 21. päivän kansalliseksi surupäiväksi.[7]

Kymmenen päivän kuluessa myrskystä Pakistanin hallitus määräsi neljä lentokonetta avustus- ja pelastustöihin.[8] Pakistanin hallitus sanoi, ettei se voinut kuljettaa alueelle sotilashelikoptereita Länsi-Pakistanista, koska Intian hallitus ei ollut myöntänyt niille kauttakulkulupaa, minkä Intian hallitus kuitenkin kiisti.[9] Marraskuun 24. päivään mennessä Pakistanin hallitus oli myöntänyt 116 miljoonaa dollaria pelastustoimien rahoittamiseen tuhoalueella.[10] Yahya Khan saapui Dhakaan 24. marraskuuta ottaakseen pelastustyöt vastuulleen. Itä-Pakistanin kuvernööri, vara-amiraali S. M. Ahsan kiisti syytökset, joiden mukaan sotajoukot eivät olisi toimineet tarpeeksi nopeasti ja sanoi, että avustukset olivat tulossa tuhosta kärsineen alueen kaikkiin osiin lukuun ottamatta joitakin vähäisiä kolkkia.[11]

Viikon kuluttua syklonin maihintulosta presidentti Khan myönsi, että hänen hallituksensa oli tehnyt virheitä johtaessaan pelastustoimia. Hän sanoi, ettei tuhon suuruutta ollut ymmärretty. Hän myös sanoi, että joulukuun 7. päivänä pidettäväksi määrätyt vaalit pidettiin ajallaan, joskin kahdeksassa tai yhdeksässä pahiten tuhoutuneessa piirikunnassa saattaisi esiintyä viivästyksiä, kumoten täten huhut, että vaalit olisi aiottu siirtää tuonnemmaksi.[3]

Kun Itä- ja Länsi-Pakistanin välinen konflikti maaliskuussa syveni, molemmat Dhakassa toimineet hallitukset virastot, jotka olivat suoranaisesti osallistuneet pelastustöihin, suljettiin ainakin kahdeksi viikoksi, ensin yleislakon vuoksi ja myöhemmin uudestaan, kun Awamiliitto kielsi kaikki hallituksen toimieksiannosta tehtävät työt. Pelastustyöt jatkuivat alueella, mutta pitkän aikavälin suunnittelmista jouduttiin suurelta osin luopumaan.[12]

»Meillä on suuri armeija, mutta kuolleittemme hautaaminen on jätetty brittiläisten laivastojen huoleksi»
(Mujibur Rahman[13] )

Itä-Pakistanin poliittiset johtajat olivat hyvin tyytymättömiä siihen, miten keskushallitus aluksi reagoi onnettomuuteen. Lausunnossa, jonka 11 itäpakistanilaista poliittista johtajaa antoi kymmenen päivää syklonin jälkeen, hallitusta syytettiin "karkeasta laiminlyönneistä sekä kovasta ja äärimmäisestä välinpitämättömyydestä." He syyttivät presidenttiä myös onnettomuusuutisten pimittämisestä.[10] Marraskuun 19. päivänä opiskelijat järjestivät Dhakassa mielenosoituksen vastalauseeksi hallituksen toimenpiteiden hitaudelle,[14], ja Maulana Abdul Hamid Khan Bhashani keräsi 24. marraskuuta kokoon 50 000 henkilöä syyttäessään presidenttiä tehottomuudesta ja vaatiessaan häntä eroamaan. Presidentin poliittiset vastustajat syyttivät häntä tunaroinnista avustustoimissa ja vaativat häntä eroamaan.[11]

Pakistanin Punainen Puolikuu alkoi toimia hallituksesta riippumatta kiistan jälkeen, jota käytiin, kun Punainen Puolikuu oli saanut haltuunsa 20 Britannian Punaisen Ristin lähettämää tukkilauttaa.[15] Erään torjunta-aineita valmistavan yrityksen oli odotettava kaksi päivää, ennen kuin sen kaksi aineiden lentolevitykseen tarkoitettua konetta saivat luvan kuljettaa tuhosta kärsineelle alueelle avustustarvikeita. Pakistanin hallitus asetti pelastustoimiin vain yhden helikopterin, ja Yahya Khan kertoi myöhemmin, ettei ollut järkevää toimittaa alueelle helikoptereita Länsi-Pakistanista, koska ne eivät kyenneet kuljettamaan tarvikkeita.[6]

Eräs Pakistan Observerin toimittaja vietti tammikuussa viikon pahiten kärsineillä alueilla eikä nähnyt yhtäkään avustusjoukkojen toimittamaa telttaa käytettävän henkiinjääneiden asuttamiseen. Hän totesi myös, että myönnetyt varat uusien talojen rakentamiseen olivat riittämättömät. Pakistan Observer julkaisu säännöllisesti etusivun uutisia, joiden otsikko saattoi olla esimerkiksi "Pelastustoimia ei koordinoitu", samalla kun se julkaisi myös hallituksen tiedotteita, joiden mukaan pelastustyöt etenisivät tasaista vauhtia. Tammikuussa, joka Itä-Pakistanissa on vuoden kylmintä aikaa, The Daily Ottefaqin toimittajan johtama kansallinen pelastus- ja kuntoutuskomitea totesi, että tuhannet myrskyssä henkiin jääneet viettivät päivänsä taivasalla. Eräs tuhosta kärsineen väestön edustaja kertoi, että kodittomiksi jääneet perheet olivat saaneet jälleenrakentamista varten 250 rupiaa (55 Yhdysvaltain dollaria vuoden 1971 kurssin mukaan), mikä oli niukka rahamäärä, mutta vaarana oli, että sekin jouduttaisiin käyttämään ruokaan ennen kuin mitään ehdittiin rakentaa.[16]

Ensimmäinen Bangladeshin lippu

Sheikki Mujibur Rahmanin johtama Awamiliitto sai suuren voiton Pakistanin vaaleissa joulukuussa 1970 osittain sen vuoksi, koska hallituksen pelastustoimiin oltiin tyytymättömiä. Myrskyn vuoksi kuitenkin yhdeksän edustajan valinta kansalliskokoukseen ja kahdeksantoista edustajan valinta maakunnan edustajistostaan jouduttiin lykkäämään tammikuun 18. päivään saakka.[17]

Hallituksen toiminta pelastustoimissa kärjisti Itä-Pakistanissa muutoinkin tunnettua katkeruutta ja sai osaltaan sikäläisen vastarintaliikkeen laajenemaan. Avustukset saapuivat vain hitaasti perille, ja tarvikkeiden kuljetus tuhoutuneille alueille oli hidasta. Kun jännitys maaliskuussa kasvoi, ulkomaalaiset evakuoitiin välivallan pelosta.[12] Tilanne kärjistyi entisestään, ja maaliskuussa 1972 se johti Bangladeshin itsenäisyyssotaan. Joulukuussa konflikti laajeni kolmanneksi Intian–Pakistanin sodaksi, joka johti Bangladeshin itsenäistymiseen. Tämä oli yksi ensimmäisistä kerroista, jolloin luonnonmullistus missään maassa osaltaan johti sisällissodan syttymiseen.[18]

Vaikka Intia on yleensä ollut vihamielisissä väleissä Pakistanin kanssa, se oli yksi ensimmäisistä vieraista valtioista, joka tarjosi Pakistanille apua, ja marraskuun loppuun mennessä se oli myöntänyt pelastustoimien tukemiseen 1,3 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[19] Pakistanin hallitus ei kuitenkaan sallinut intialaisten toimittaa avustustarvikkeita lentoteitse, minkä vuoksi ne oli toimitettava hitaammin maanteitse.[20] Intian hallitus väitti myös, että pakistanilaiset kielsivät Länsi-Bengaliin sijoitettuja sotilaslentokoneita, helikoptereita ja laivoja osallistumasta pelastustoimiin.[21]

Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon myönsi 10 miljoonaa dollarin avustuksen elintarvikkeiden ja muiden välttämättömien hyödykkeiden toimittamiseksi myrskyssä henkiin jääneille, ja Yhdysvaltain Pakistanin-suurlähettiläs lupasi auttaa Itä-Pakistanin hallitusta kaikin mahdollisin tavoin.[22] Yhdysvaltain hallitus lähetti alueelle myös huopia, telttoja ja muita tarpeellisia esineitä. Tavaraa kuljetettiin Itä-Pakistaniin kuudella helikopterilla, joista kaksi tuli Nepalista, neljä Yhdysvalloista.[23] Yhdysvalloista kuljetettiin tuhosta kärsineelle alueelle noin 200 000 tonnia vehnää. Marraskuun lopussa alueella toimi 38 helikopteria, joista kymmenen oli brittiläisiä, kymmenen amerikkalaisia. Avustustarvikkeiden kuljetukseen Yhdysvallat varusti 50 ja Britannia 70 pientä laivaa.[19]

CARE keskeytti laivakuljetukset maahan viikon kuluttua syklonin saapumisesta, koska Pakistanin hallitus oli haluton hoitamaan jakelua.[15] Tammikuussa järjestö pääsi kuitenkin sopimukseen 24 000 sementtitiilitalon rakentamisesta, minkä kustannukset olivat noin 1,2 miljoonaa dollaria.[16] Amerikkalaiset olivat huolissaan siitä, että Pakistanin hallitus viivyttelisi päätöksiään siitä, miten avustukset oli käytettävä, ja niinpä 7,5 miljoonan dollarin osuus Yhdysvaltain kongressin myöntämästä avustuksesta oli vielä maaliskuussa käyttämättä. Suuri osa rahasta oli korvamerkitty väestönsuojien rakentamiseen ja tuhoutuneiden talojen jälleenrakentamiseen.[12] Amerikkalainen Peace Corps tarjoutui lähettämään vapaaehtoisia avustustoimiin, mutta Pakistanin hallitus torjui tarjouksen.[19]

Britannian Kuninkaallisen laivaston taistelulaivue, johon kuuluivat HMS Intrepid ja HMS Triumph, lähti Singaporesta Bengalin­lahdelle avustamaan pelastustoimissa. Sen mukana saapui kahdeksan helikopteria ja kahdeksan maihinnousualusta sekä pelastusjoukkoja ja tarvikkeita.[22] Viisikymmentä sotilasta ja kaksi helikopteria lensi laivojen edellä valvomaan tuhoaluetta ja johtamaan pelastustöitä.[24] Taistelu­laivue saapui Pakistanin rannikolle 24. marraskuuta, ja niiden miehistön 650 jäsentä alkoivat heti käyttää maihinnousualuksia tarvikkeiden toimittamiseksi rannikon edustalla oleville saarille.[11] Britannian British Disasters Emergency Committeen vetoomuksesta käynnisteyssä rahankeräyksessä saatiin kokoon 1,5 miljoonaa puntaa hätäavuksi Itä-Pakistaniin.[19]

Kanadan hallitus myönsi avustuksena 2 miljoonaa dollaria. Ranska ja Länsi-Saksa lähettivät kumpikin helikoptereita ja erilaisia tarvikkeita 1,3 milkoonan dollarin arvosta.[19][24] Paavi Paavali VI ilmoitti käyvänsä Kauko-Idän vierailullaan myös Daccaassa ja kehotti ihmisiä rukoilemaan onnettomuuden uhrien puolesta.[25] Myöhemmin Vatikaani myönsi pelastustoimiin avustuksia 100 000 dollaria.[19] Käydessään Daccassa 27. marraskuuta paavi itse jätti sinne 200 000 dollarin sekin pyörremyrskyn uhrien auttamiseksi.[26] Vielä vuoden 1971 alussa neljä Neuvostoliiton helikopteria toimi alueella kuljettaen pahiten kärsineille alueille välttämöttömiä tarvikkeita. Neuvostoliiton ilmavoimat, jotka olivat saaneet bengalilaisilta osakseen arvostelua, olivat siihen mennessä tulleet brittiläisten ja amerikkalaisten helikopterien tilalle, jotka toimivat alueella välittömästi syklonin jälkeen.[16]

Singaporen hallitus lähetti Itä-Pakistaniin sotilaslääkäreitä, jotka saapuivat Chittagoniin 1. joulukuuta 1971. Sieltä he jatkoivat matkaansa edelleen Sandwipiin, jossa he hoitivat lähes 27 000 henkilöä ja rokottivat samalla suuren joukon ihmisiä isorokkoa vastaan. Sotilaslääkärit palasivat Singaporeen 22. joulukuuta toimitettuaan myrskyn uhreille 50 000 dollarin arvosta lääkkeitä sekä 15 tonnia ruokaa.[27]

Japanin hallitusta arvosteltiin aluksi siitä, että se myönsi pelastustoimiin vain vähäisiä avustuksia. Joulukuussa 1970 se kuitenkin myönsi myrskyn uhrien avustamiseen 1,65 miljoonaa dollaria.[28] Ensimmäinen Itä-Pakistaniin saapunut kiinalainen laivanlastillinen sisälsi 500 000 annosta kolerarokotteita, mikä kuitenkaan ei ollut tarpeen, sillä niitä oli maassa ennestään runsaasti varastossa.[20] Kiinan hallitus lähetti Pakistaniin myös 1,2 miljoonaa dollaria rahaa.[19] Šaahi Mohammad Reza Pahlavi julisti, että onnettomuus koski myös Irania, ja lähetti muutamien päivien kuluessa myrskyn jälkeen kaksi lentokonetta täynnä avustus­tarvikkeita.[14] Monet pienemmät ja köyhemmätkin Aasian maat lähettivät ainakin nimeksi avustuksia.[19]

Yhdistyneet kansakunnat lahjoitti 2,1 miljoonan dollarin arvosta ruokaa ja rahaa, kun taas UNICEF ryhtyi toimittamaan vielä miljoonan lisää.[19] UNICEF auttoi vesihuollon ennallistustöissä ja kunnosti muutaman kuukauden kuluessa yli 11 000 myrskyssä tuhoututunutta kaivoa.[29] YK:n pääsihteeri U Thant vetosi elokuussas 1971 yleisöön syklonin ja sisällissodan uhrien auttamiseksi kahdessa erillisessä avustus­projektissa. Hän totesi, että välittömiin tarpeisiin oli saatu avustuksina vain 4 miljoonaa dollaria, vaikka tavoitteena oli 29,2 miljoonaa.[30] Marraskuun loppuun mennessä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto oli saanut kerätyksi 3,5 miljoonaa avustuksia onnettomuuden uhreille.[19]

Maailmanpankki arvioi, että myrskyssä tuhoutuneen alueen jälleen­rakentaminen maksaisi 185 miljoonaa dollaria. Pankki laati asiasta kattavan suunnitelman Pakistanin hallitukselle. Suunnitelma käsitti talojen, vesihuollon ja infrastruktuurin jälleenrakentamisen sellaiseksi kuin se oli ollut ennen myrskyä. Siihen liittyi myös paljon laajempi ohjelma tulvien säännöstelemiseksi ja alueen kehittämiseksi.[31] Pankki myönsi 25 miljoonan dollarin lainan Itä-Pakistanin talouden jälleenrakentamiseksi ja väestönsuojien rakentamiseksi alueelle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Kansainvälinen kehitysjärjestö (IDA) myönsi lainan jälleen­rakennus­hankkeeseen.[32] Joulukuun alkuun mennessä 41 maan hallitukset, eri järjestöt ja yksityiset ryhmät olivat saaneet kootuksi 40 miljoonaa dollaria pelastustoimiin.[31]

Vuonna 1971 Beatles-yhtyeen entinen jäsen George Harrison päätti järjestään konsertin, Concert for Bangladesh Bholan syklonin sekä samalla myös Bangladeshin kansan­murhan ja Bangla­deshin itsenäisyys­sodan uhrien hyväksi. Konsertti pidettiin New Yorkissa 1. elokuuta 1971.[33] Vaikka kyseessä oli ensimmäinen tämänlaatuinen hyväntekeväisyyskonsertti, se onnistui erinomaisen hyvin sekä keräämään rahaa ja avustuksia että myös tekemään seudun hädän tunnetuksi.

Joulukuussa Kansainvälinen Punainen Risti laati suunnitelman toimista, johon olisi välittömästi ryhdyttävä, jos Bholan sykloniin verrattava onnettomuus kohtaisi muita "onnettomuuksille altiita maita". Eräs Punaisen Ristin virkailija totesi, että osa Itä-Pakistaniin lähetetyistä pelastus­työn­tekijöistä oli huonosti koulutettuja, minkä vuoksi järjestö aikoi laatia luettelon asian­tuntijoista. YK:n yeiskokous hyväksyi ehdotuksen, jonka tarkoituksena oli vahvistaa sen kykyä toimittaa apua maihin, joita oli kohdannut suuri onnettomuus. Vuonna 1966 Punainen Puolikuu oli alkanut tukea sykloni­varoitus­järjestelmän kehittämistä, mikä vuonna 1972 johti Syklonivaroitusohelmaan, jota nykyisin johtavat Bangladeshin hallitus ja Bangladeshin Punainen Puolikuu. Ohjelman tarkoituksena on saada yleistö tiedostamaan pyörremyrskyn vaara ja tarjota koulutusta pelastus­henkilöstölle Bangladeshin rannikko­seuduilla.[34]

30 vuoden kuluessa vuoden 1970 syklonista Bangladeshin rannoille oli rakennettu yli 200 tulvapatoa. Kun seuraava tuhoisa pyörremyrsky iski vuonna 1991, Sykloni­valmius­ohjelman vapaaehtoiset varoittivat väestöä syklonista kaksi tai kolme päivää ennen kuin se saapui maihin. Yi 350 000 henkilöä poistui kodeistaan väestönsuojiin ja muihin tiilirakennelmiin, kun taas toiset etsivät korkeita maaston kohtia. Vuoden 1991 syklonikin tappoi yli 130 000 ihmistä, mikä oli kuitenkin merkittävästi vähemmän kuin vuoden 1970 uhrien lukumäärä, osittain sen vuoksi, koska Syklonivalmiusohjelma oli varoittanut asiasta etukäteen. Vuoden 1991 myrskyn aineelliset tuhot olivat kuitenkin suuremmat; vahingot olivat 1,5 miljardia dollaria, kun ne vuonna 1970 olivat olleet 85,4 miljoonaa dollaria.[35][36]