Bertrand Tavernier

Bertrand Tavernier (25. huhtikuuta 1941 Lyon, Ranska – 25. maaliskuuta 2021 Sainte-Maxime, Ranska[1][2])[3] oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja sekä kriitikko ja elokuvahistorioitsija. Hänen tunnetuimpiin ohjauksiinsa lukeutuu varhaisen tuotannon Juhla voi alkaa (Que la fête commence..., 1974), jolla hän voitti vuonna 1976 parhaan ohjaajan César-palkinnon.

Bertrand Tavernier vuonna 2017.

Tavernier haaveili jo teini-iässä urasta elokuvantekijänä. Hän haastatteli opiskeluaikana ohjaaja Jean-Pierre Melvilleä, ja hän päätyi tiedottajaksi yhtiöön, joka muun muassa tuotti Melvillen elokuvan Le Doulos (1962). Tavernier työskenteli tämän jälkeen Italiassa apulaisohjaajana ja ohjasi kaksi elokuvasegmenttiä Ranskassa. Tavernier’n esikoisohjaus oli rikoselokuva Saint-Paulin kelloseppä (1974), joka sai Ranskassa Louis Delluc -palkinnon ja Berliinin elokuvajuhlien tuomariston Hopeisen karhun.[4]

Saint-Paulin kelloseppä aloitti pitkän uran, jonka aikana Tavernier ohjasi elokuvia tasaiseen tahtiin.[4] Vuonna 1975 ilmestynyt Juhla voi alkaa sijoittuu 1700-luvulle ja Tuomari ja salamurhaaja 1800-luvulle. Katherine Mortenhoen ostettu kuolema (1979) on puolestaan satiirinen tieteiselokuva televisiotoimittajasta, jonka päähän on istutettu pienoiskamera ja jonka on määrä kuvata tosi-tv-ohjelma naisen kuolemasta. Lomaviikko (1980) jatkoi feminististä teemaa, ja se kuvasi opettajatarta, joka määrittelee identiteettinsä omilla ehdoillansa.[5]

Vuoden 1981 Auringonpimennys pohjautuu Jim Thompsonin romaaniin. Tavernier sijoitti tarinan Pohjois-Afrikkaan ja tutkii siinä moraalia.[4] Robert Parrishin kanssa Tavernier teki Yhdysvalloissa dokumenttielokuvan Mississippi Blues (1984). Samana vuonna ilmestyi Sunnuntai maalla, joka kertoo 1900-luvun alun taidemaalarista.[5] Siitä Tavernier palkittiin Cannesin parhaan ohjaajan palkinnolla.[4]

Musiikkielokuva Round Midnight – keskiyön soundi (1986) näytti Tavernier’n rakkauden amerikkalaista jazzia ja bluesia kohtaan. Sen pääosassa oli saksofonisti Dexter Gordon ikääntyvänä pariisilaisena jazmuusikkona.[2] Daddy Nostalgian käsikirjoittajana toimi Tavernier’n entinen vaimo Colo O’Hagan. Elokuva jäi näyttelijä Dirk Bogarden viimeiseksi.[4]

Tavernier ohjasi 1990-luvulla muun muassa rikoselokuvat Veriset kujat (1992) ja Syötti (1995) sekä miekkailuelokuvan D’Artagnanin tytär (1994). Syötti palkittiin Berliinin elokuvajuhlien Kultaisella karhulla. Tänään se alkaa (1999) seuraa opettajan elämää yhden vuoden ajan taloudellissa ahdingossa olevassa pikkuisessa kaivoskaupungissa. Elokuvan Laissez-passer (2002) teemana ovat puolestaan toisen maailmansodan valloitetussa Ranskassa edelleen toimineet ranskalaiset elokuvaohjaajat. Holy Lola (2004) seuraa puolestaan ranskalaista pariskuntaa, joka yrittää adoptoida lapsen Kambodžasta.[4] Vuonna 2010 ilmestynyt Montpensierin Prinsessa käsittelee 1500-luvun hugenottivainoja.[5]

Tavernier toimi myös ranskalaisen Lumière-instituutin puheenjohtajana. Tuossa ominaisuudessa hän oli vuosittain suunnittelemassa Thierry Frémaux’n kanssa Cannesin elokuvajuhlia.[4] Tavernier oli myös elokuvakriitikko ja -historioitsija, ja hänen kritiikkejään julkaistiin muun muassa Cahiers du cinéma-, Positif- ja Cinéma-lehdissä. Jean-Pierre Coursodonin kanssa Tavernier kirjoitti tietosanakirjan 30 ans de cinéma américain, jota on pidetty Ranskassa Hollywood-elokuvan viiteteoksensa. Vuonna 2008 julkaistu Amis américains puolestaan sisälsi elokuvaohjaajien haastatteluita. Tavernier’n viimeinen elokuva oli dokumenttielokuva Matka ranskalaiseen elokuvaan, joka tutki ranskalaista elokuvaa hieman tuntemattomampien elokuvantekijöiden kautta.[2]