Bermudo III (León)

Bermudo III (myös Vermudo III; k. 1037) oli sukunsa viimeinen Leónin kuningas vuosina 1028–1037.[1]

Bermudo III

Nousu kuninkaaksi

Bermudo III nousi Leónin kuninkaaksi vuonna 1028 isänsä Alfonso V:n kuoltua Portugalin sotaretkellä Viseun piirityksessä.[2] Isänsä kuollessa hän oli vain yhdeksänvuotias ja hallintoa hoiti hänen äitipuolensa Navarran Urraca, joka näin pääsi valvomaan isänsä Sancho III Suuren etuja Leónissa.[3]

Kuningaskunta Navarran armoilla

Navarran kuningas Sancho III Suuri alkoi sekaantua Leónin sisäisiin asioihin otettuaan vaimonsa nimissä Kastilian haltuunsa. Hän nimitti toiseksi vanhimman poikansa Ferdinand I:n Kastilian perijäksi. Lisäksi hänen onnistui naittaa Bermudo III:n sisar Sancha pojalleen Ferdinandille.[4] Tätä ennen oli suunniteltu Kastilian kreivin García Saánchezin ja Sanchan avioliittoa, joka kariutui 1029 kreivin kuolemaan. Sanchan myötäjäisiksi oli sovittu Alue Cea- ja Pisuerga-jokien välistä, mikä myötäjäinen tuli nyt sellaisenaan Ferdinandille.[3]

Nakertaakseen Bermudo III:n auktoriteettia alueella Sancho II Suuri otti itselleen tittelin rex Dei gratia Hispaniarum ja kutsui Bermudoa vain Galician kuninkaaksi. Sancho valtasi Leónin pääkaupungin ja Bermudon oli paettava maasta.[4]

Kuninkaan kuolema ja vallan periytyminen

Sancho III Suuren kuoltua seuraavana vuonna 1035 Bermudo III palasi maanpaosta. Hänen menestyksensä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä jo kahden vuoden kuluttua vuonna 1037 Ferdinand I voitti leónilaiset Tamarón taistelussa, jossa Bermudo sai surmansa. Tällöin Ferdinand I vaati vaimonsa nimissä Leónin kruunua itselleen ja hänet kruunattiin juhlallisesti Leónin ja Kastilian kuninkaaksi vuonna 1029.[5]

Lähteet

  • O’Callaghan, J. F.: A history of Medieval Spain. United Kingdom: Cornell University, 1975. ISBN 0-8014-0880-6. (englanniksi)
  • Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen, avustajana Pentti Papunen. Porvoo: WSOY, 1965.

Viitteet

  1. O’Callaghan, s. 678.
  2. O’Callaghan, s. 134.
  3. O’Callaghan, s. 135.
  4. O’Callaghan, s. 136.
  5. O’Callaghan, s. 194.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.