Benjamin Peltonen
Niclas Benjamin Peltonen[1] (s. 15. huhtikuuta 1997[2]) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä, joka tuli alun perin tunnetuksi kuvien jakopalvelu Instagramista, jossa hänen vuonna 2012 avaamallaan profiililla on lähes 300 000 seuraajaa.[3][4][5][6]
Benjamin Peltonen | |
---|---|
![]() Benjamin Peltonen YleXPopissa Lahdessa kesäkuussa 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 15. huhtikuuta 1997 |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Benjamin |
Laulukielet | englanti, suomi |
Aktiivisena | 2012– |
Tyylilajit | teini-pop, pop |
Levy-yhtiöt | Warner Music Finland (2014–) |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Ura
Benjamin solmi toukokuussa 2014 levytyssopimuksen Warner Music Finland -levy-yhtiön kanssa.[7] Hän julkaisi ensimmäisen singlensä ”Underdogs” 8. syyskuuta 2014.[6] Se menestyi Suomessa kohtalaisesti sijoittuen muun muassa singlelistan kymmenenneksi.[8] Maaliskuussa 2015 kappale soittolistattiin myös espanjalaiselle Los 40 Principales -radiokanavalle.[9] Peltosen ensimmäinen EP Square One julkaistiin toukokuussa 2015.[9]
Yle Areenassa esitettiin kevään 2015 aikana Peltosesta kertova 20-osainen dokumenttisarja Alaston päiväkirja: Benjamin Peltonen.[10] Yle TV2 esitti samannimisen pitkän dokumentin hänestä 3. toukokuuta 2015.[10][11]
Esikoisalbuminsa Fingerprints Peltonen julkaisi 15. huhtikuuta 2016. Albumi nousi Suomessa Suomen virallisen albumilistan 17. sijalle.[12] Espanjan albumilistalla se nousi kolmanneksi.[13]
Syksyllä 2016 hän kilpaili MTV3-kanavan Tähdet, tähdet -kilpailussa, jossa kilpailijat esittivät viikoittain vaihtuvan musiikkigenren mukaisia kappaleita.[14] Hän putosi kilpailusta juuri ennen semifinaalia ja sijoittui kilpailussa neljänneksi.[15]
Elokuussa 2018 hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen singlensä ”Naarmuja”. Kappaleella on mukana myös rap-artisti Ibe.[16] ”Naarmuja” ja sitä seurannut ”Juon sut pois” -single striimasivat platinaa.[17] Alkuvuoteen 2020 mennessä oli julkaistu myös neljä muuta suomenkielistä singleä, jotka kuitenkin menestyivät huonommin.
Elokuussa 2020 julkaistu ”WWW”-kappale oli ensimmäinen single syyskuussa 2020 julkaistulta Someveteraani-konseptialbumilta.[18] Albumin teemoja ovat muun muassa Peltosen historia ”sometähtenä” sekä 2020-luvun internetin ilmiöt ja haasteet.
Kesällä 2022 julkaistu ”Gay”-kappale kasvoi isoksi ilmiöksi Tiktok-palvelussa. Siitä julkaistiin palvelussa aluksi vain kertosäe, jonka jälkeen yleisö alkoi vaatia siitä kokonaista versiota. Kokopitkä versio kappaleesta ja musiikkivideo tuotettiin valmiiksi yhden päivän aikana.[19]
Peltonen osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2023 kappaleella ”Hoida mut”, mutta sijoittui kilpailussa viimeiselle sijalle.[20]
Yksityiselämä
3. heinäkuuta 2021 järjestetyssä Pride Helsinki -juhlakonsertissa esiintynyt Benjamin ilmoitti suorassa lähetyksessä olevansa homoseksuaali.[21] Hän on joulukuussa 2022 julkisesti kertonut, että hänellä on poikaystävä.[22]
Diskografia
Albumit
Nimi | Julkaisutiedot | Lista | Myynti | |
---|---|---|---|---|
![]() |
![]() | |||
Fingerprints |
|
#17 [12] | #3 [13] | – |
Someveteraani |
|
#21 [23] | – | – |
EP:t
Nimi | Julkaisutiedot |
---|---|
Square One |
|
Singlet
Vuosi | Single | Singlelista![]() | Radiolista![]() | Albumi |
---|---|---|---|---|
2014 | ”Underdogs” | 10[8] | 53[8] | Square One |
”Unbreakable” | – | – | ||
2015 | ”Young And Restless” | – | 68[24] | |
2016 | ”Body” | – | 88[25] | Fingerprints |
”Hold On” | – | – | ||
”Man On the Moon” (feat. Sweet California) | – | – | ||
”To Be With You” | – | – | ||
2017 | ”Bad Luck Love” | – | – | |
2018 | ”Naarmuja” | 3[26] | – | |
”Juon sut pois” | 2[27] | – | ||
2019 | ”Tanssin yksin” | 17[28] | – | |
”Orgasmi” | 20[29] | – | ||
”Näytä mulle ne” | 20[30] | – | ||
2020 | ”Kaksi kotia” | – | – | |
”WWW” | – | – | Someveteraani | |
”TikTok” | – | – | ||
2021 | ”Kunnes sammutaan” (Benjamin & Vesta) | 19[31] | – | |
2022 | ”N-Y-T” | – | – | |
”Gay” | 10[32] | – | ||
2023 | ”Hoida mut” | 7[33] | 30[33] | |
”Minä-minä-maa” | 30[34] | 84[34] |
Lähteet
- BENJAMININ, DOKEN JA ILONAN IBIZA Q&A! | #AskCokeTV 16.6.2017. YouTube: CokeTV Suomi. Viitattu 13.8.2017.
- Benjamin 15. huhtikuuta 2015 kello 14:48 Benjamin. 15.5.2015. Viitattu 24.4.2015.
- Suomalainen, Ninni: Benjamin: Olisi kiva, jos tyttö tekisi aloitteen YleX. 5.9.2014. Viitattu 13.9.2014.
- Heikkilä, Melissa ja Saikkonen, Merituuli: 16-vuotiaalla suomalaispojalla on yli 80 000 fanityttöä netissä – kui oot nui täydellinen? Nyt. 28.11.2013. Viitattu 8.9.2014.
- benjaminpeltonen Instagram. Viitattu 8.9.2014.
- Benjaminin debyyttisingle Underdogs julkaistaan 8. syyskuuta Warner Music Finland. 1.9.2014. Viitattu 8.9.2014.
- Instagram-suosikki Benjamin Peltonen sai levytyssopimuksen Ilta-Sanomat. 28.5.2014. Viitattu 8.9.2014.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Underdogs Musiikkituottajat. Viitattu 21.9.2014.
- Benjamin valloittaa nyt Espanjaa Iltalehti. 31.3.2015. Viitattu 31.3.2015.
- Alaston päiväkirja: Benjamin Peltonen YleX. Viitattu 31.3.2015.
- Ylen viikolta 18 valittua: Dokumentti Instagram-sensaatio Benjamin Peltosesta Yle. 9.4.2015. Viitattu 3.5.2015.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Fingerprints Musiikkituottajat. Viitattu 24.4.2016.
- Koivuranta, Riitta: Instagram-julkkis Benjaminin esikoisalbumi nousi Espanjassa virallisen listan kolmanneksi Helsingin Sanomat. 27.4.2016. Viitattu 28.4.2016.
- Tässä he ovat! Uudet Tähdet, tähdet -artistit julki MTV.fi. 23.8.2016. Arkistoitu 23.8.2016. Viitattu 23.8.2016.
- Suosikkilaulaja ulos Tähdet, tähdet -kisasta – he ovat semifinalistit! MTV.fi. 13.11.2016. Arkistoitu 14.11.2016. Viitattu 14.11.2016.
- Benjamin tekee paluun – Suomenkielinen single julkaistaan huomenna! Warner Music Finland. 9.8.2018. Arkistoitu 9.8.2018. Viitattu 9.8.2018.
- Onninen, Oskari: Bikinimallien välissä poseerannut Benjamin Peltonen on yksi niistä sometähdistä, joista levy-yhtiöt kävivät kisaa muutama vuosi sitten Helsingin Sanomat. 23.9.2020. Viitattu 26.9.2020.
- Benjamin julkaisi suomenkielisen debyyttialbuminsa Someveteraani 25.9.2020. Warner Music Finland. Viitattu 26.9.2020.
- Benjaminin GAY-kappale nousi valtavaksi someilmiöksi – artisti kertoo biisin taustoista 12.7.2022. MTV Katsomo: MTV Oy. Viitattu 12.7.2022.
- UMK23-finalistit on julkaistu – heistä yksi edustaa Suomea Euroviisuissa yle.fi. Viitattu 11.1.2023.
- Benjamin Peltonen avautui ensimmäistä kertaa seksuaalisesta suuntautumisestaan: "Nyt alkaa itkettää" Metropoli.net. 3.7.2021. Viitattu 3.7.2021.
- https://www.is.fi/viihde/art-2000009300238.html
- Suomen virallinen lista: Benjamin - Someveteraani Musiikkituottajat. Viitattu 10.1.2021.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Young And Restless Musiikkituottajat. Viitattu 5.7.2015.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Body Musiikkituottajat. Viitattu 7.6.2016.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Naarmuja Musiikkituottajat. Viitattu 7.10.2018.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Juon sut pois Musiikkituottajat. Viitattu 3.3.2019.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Tanssin yksin Musiikkituottajat. Viitattu 3.3.2019.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Orgasmi Musiikkituottajat. Viitattu 17.6.2019.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Näytä mulle ne” Musiikkituottajat. Viitattu 17.7.2022.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin, Vesta - Kunnes sammutaan Musiikkituottajat. Viitattu 11.7.2021.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Gay Musiikkituottajat. Viitattu 17.7.2022.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Hoida mut Musiikkituottajat. Viitattu 12.2.2023.
- Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin - Minä-minä-maa Musiikkituottajat. Viitattu 15.4.2023.
- Benjamin - Underdogs (Official Music Video) BenjaminOfficial. 8.9.2014. Viitattu 16.7.2015.
- Benjamin - Unbreakable (Official Music Video) BenjaminOfficial. 19.12.2014. Viitattu 16.7.2015.
- Benjamin - Young And Restless BenjaminOfficial. 16.7.2015. Viitattu 16.7.2015.
- Benjamin - BODY (Official Music Video) BenjaminOfficial. 17.5.2016. Viitattu 7.6.2016.
- Benjamin - Man On The Moon (feat. Sweet California) Official Music Video BenjaminOfficial. 15.7.2016. Viitattu 14.11.2016.
- Juon sut pois.mp4 BenjaminOfficial. 17.11.2018. Viitattu 17.11.2018.
- Benjamin - GAY 2.7.2022. YouTube: BenjaminOfficial. Viitattu 12.7.2022.
Aiheesta muualla
- Benjamin Peltonen Instagramissa
- / Benjamin Peltonen Facebookissa
- Benjamin Peltonen Twitterissä