Bengtskärin majakka

Bengtskärin luotoa ympäröivälle karikkoiselle merialueelle ehti ennen majakan käyttöönottoa haaksirikkoutua lukuisia aluksia. Alue oli vaarallinen varsinkin huonon näkyvyyden vallitessa ja talvisaikaan, ja siksi purjelaivojen aikakaudella merenkulkua harjoitettiin ainoastaan valoisina vuodenaikoina keväästä alkusyksyyn. Majakan tarve kuitenkin kasvoi 1800-luvulla. Kun talviliikenne Hangon ja Tukholman välillä aloitettiin 1870-luvulla, laivat joutuivat kulkemaan vaarallisen läheltä Bengtskärin vesialuetta. Keisarillinen senaatti asetti vuonna 1880 toimikunnan selvittämään turvallisuusasiaa. Turvallisuuden parantamiseksi toimikunta ehdotti majakkalaivan sijoittamista Hangon ja Utön väliselle merialueelle. Vaikka hanke sai yleistä kannatusta, sitä ei kuitenkaan lopulta toteutettu.[4]

Arkkitehtien Sebastian Gripenbergin ja Florentin Granholmin pi­rus­tus vuo­del­ta 1897. Näi­den pii­rus­tus­ten poh­jal­ta Gran­holm te­ki lo­pul­li­set pii­rus­tuk­set.[5]

Tarve valaista merialue kuitenkin kasvoi 1800-luvun lopulla, kun meriliikenne lisääntyi. Luotsiylihallitus esitti majakan rakentamista Vänön Kalkskäriin, mutta tämäkin ehdotus jäi toteutumatta. Vuonna 1895 senaatti asetti uuden meriliikennetoimikunnan pohtimaan talviliikenteen turvallisuuskysymyksiä. Toimikunnan ehdotuksen mukaan paras ratkaisu liikenteen turvaamiseksi olisi rakentaa majakat sekä Kalkskäriin että Bengtskäriin, mutta Bengtskärin majakka tulisi asettaa etusijalle. Toimikunnan ehdotuksen pohjalta Luotsiylihallitus teetti piirustukset ja laati majakasta kustannusarvion. Piirustukset laati arkkitehti Florentin Granholm, ja suunnitelma toimitettiin senaatin alaisuudessa toimineelle kauppa- ja teollisuustoimikunnalle vuonna 1897.[4]

Turun Laivanpäällystöyhdistys ei kuitenkaan hyväksynyt Bengtskärin asettamista etusijalle vaan kääntyi senaatin puoleen ja pyysi majakkaa rakennettavaksi ensin Kalkskäriin.[6] Senaatti pyysi lausuntoa Luotsiylihallitukselta, joka otti selvän Bengtskäriä puoltavan kannan. Luotsiylihallitus sai kuitenkin tehtäväkseen laatia piirustukset ja kustannusarvion myös Vänön Kalkskäriin rakennettavasta majakasta. Vuonna 1899 Luotsiylihallitus jätti senaatille kaksi vaihtoehtoista ehdotusta, joiden mukaan majakka rakennettaisiin joko kivestä tai raudasta. Luotsiylihallituksen puheenjohtaja kenraalimajuri Nikolai Sjöman ilmoitti mielipiteensä, että majakka tulisi rakentaa kivestä, mutta sijoittaa Bengtskärin luodolle, mikäli molempia majakoita ei rakennettaisi. Pian tämän jälkeen Luotsiylihallitus esitti suunnitellun Bengtskärin majakan päällystämistä mukulakivillä, mutta rakennuspäätös kuitenkin viipyi.[4]

Luotsi­yli­hal­li­tuk­sen pii­rus­tus­kont­to­ri 1900-lu­vun alus­sa. Ku­vas­sa toi­nen oi­ke­al­ta on ken­raa­li­ma­ju­ri Nikolai Sjöman ja etu­ri­vis­sä toi­nen va­sem­mal­ta in­si­nöö­ri Ernst Andersin, jo­ka ni­mi­tet­tiin myö­hem­min ma­ja­kan ra­ken­nus­töi­den joh­ta­jaksi.[7]

Turvallisuustilanteen parantamiseksi Luotsiylihallitus esitti joulukuussa 1903 kauppa- ja teollisuustoimikunnalle, että Vänön Kalkskäriin suunniteltu majakka voitaisiin korvata pienemmällä majakalla, mikäli Utön majakka varustettaisiin tehokkaammalla valolaitteella. Pienemmän majakan rakennuspaikaksi ehdotettiin 15 meripeninkulmaa eli noin 27 kilometriä Utöstä kaakkoon sijaitsevaa Grimsörarna-saarta.[4]

Senaatin asettama valiokunta totesi Turun meriliikennettä palvelevan majakan rakentamisen vaativan vielä lisäselvityksiä mutta Bengtskärin majakan rakentamisen olevan olosuhteiden pakosta välttämätöntä, ja työ tulisi aloittaa viipymättä. Valiokunta esitti, että Bengtskärin majakan rakentamiseen myönnettäisiin noin 380 000 markkaa, sillä kustannuslaskelmien mukaan majakkarakennus tulisi maksamaan 259 539 markkaa ja 50 penniä, majakan valolaite 84 225 markkaa ja sumusireenilaitteisto 34 850 markkaa eli yhteensä 378 614 markkaa ja 50 penniä. Lisäksi majakan vuotuiseen ylläpitoon sekä majakanvartijoiden palkkaamiseen ynnä muuhun arvioitiin kuluvan 11 320 markkaa.[4]

Lopullisen sysäyksen majakkahankkeelle antoi kuitenkin vasta höyrylaiva S/S Helsingforsin haaksirikko vuonna 1905. Sen jälkeen senaatti myönsi varat Bengtskärin majakan rakentamiseen.[4]

Senaatti antoi 15. joulukuuta 1905 Luotsiylihallitukselle määräyksen ryhtyä majakan rakentamistoimiin välittömästi. 2. tammikuuta 1906 ylihallituksen insinööri Ernst Andersin nimitettiin rakennustöiden johtajaksi, ja hänen lähimmäksi avustajakseen valittiin K. O. Johansson.[7]

Majakan rakennustyöt aloitettiin keväällä 1906. Insinööri Andersin vieraili luodolla kaksi päivää nimityksensä jälkeen 4. tammikuuta. Vierailun aikana tutkittiin muun muassa kallioperää, ja luodon hyvälaatuiseksi havaittu graniitti kelpuutettiin majakan rakennusaineeksi. Rakennustöiden alku viivästyi tammi- ja helmikuun huonon sään vuoksi. Ensimmäinen parakki saatiin asuinkelpoiseksi 20. helmikuuta, jolloin rakennusmestari Johansson jäi asumaan luodolle 32 kirvesmiehen ja kivenhakkaajan kanssa. 11. maaliskuuta luodolle tuotiin 20 uutta kivityömiestä. Perustan räjäytystyöt aloitettiin 26. maaliskuuta, ja muutama viikko myöhemmin aloitettiin sokkelin pystytys.[7]

Majakan asu­in­sii­pi on har­ja­kor­keu­des­sa. Ku­va otet­tu har­jan­nos­ta­jais­päi­vänä 11. elo­kuu­ta 1906. Yl­hääl­lä nä­kyy ko­ris­te­lu­na koi­vu­ja ja leh­viä.[8]

Tarvikkeiden kuljetuksesta huolehti jäänmurtaja Murtaja huhtikuun 23. päivään saakka, ja sen jälkeen käytettiin luotsilaitoksen höyrylaivaa Mareografia. Pääosan kuljetuksista hoiti varta vasten majakan huolto- ja kuljetusveneeksi hankittu höyrylaiva Bengtskär. Hankolaisesta Östergårdin tiilitehtaasta toimitettiin touko- ja kesäkuun aikana majakalle yhteensä 448 000 tiiltä. Työvoimaa lisättiin vähitellen, ja kesäkuun lopulla työmaalla työskenteli 120 henkeä. Työläiset palkattiin suurimmaksi osaksi lähisaaristosta. Työvoimaa ruvettiin vähentämään asteittain heinäkuun lopussa sitä mukaa kun eri työvaiheet saatiin päätökseen.[7]

Harjannostajaiset vietettiin 11. elokuuta, kun majakkatornin neliskulmainen alaosa oli saatu valmiiksi ja asuinrakennuksen kattotuolit olivat pystyssä.[7] Harjannostajaisissa majakan kiviseinään muurattiin majakan piirustukset, perustamisasiakirja ja kolikoita. Tämän jälkeen aloitettiin pyöreän majakkatornin rakennustyöt.[9] Muuraustyöt saatiin päätökseen lokakuun lopulla, ja sen jälkeen ryhdyttiin asentamaan Pariisissa valmistettua valolaitetta.[7]

Majakan valo sytytettiin virallisesti ensimmäisen kerran 19. joulukuuta 1906.[7] Sumusireenilaitteiston toimitus viivästyi tehtaalla puhjenneen lakon vuoksi, ja asennustyöt siirtyivät uudenvuoden yli. Kaikki jäljelle jääneet työt saatiin päätökseen vuoden 1907 aikana. Koko rakennusvaihe kesti varastorakennukset ja tekniset tilat mukaan lukien vajaat kaksi vuotta. Itse majakka valmistui kuitenkin yhdeksässä kuukaudessa. Rakennusprojektin loppusummaksi tuli 408 000 markkaa, ja hankkeelle jouduttiin siten myöntämään 28 000 markan lisäraha.[7]

Majakkaa palkattiin hoitamaan viiden miehen henkilökunta: majakkamestari, kolme majakanvartijaa ja sumusireeninhoitaja. Majakan ensimmäinen majakkamestari oli Ahvenanmaalta kotoisin oleva Karl Alfred Karlsson. Majakanvartijoiksi palkattiin Karl Fredrik Laine, Karl Johannes Eriksson ja Erik Anton Sjölund. Ensimmäinen sumusireeninhoitaja oli Otto Wilhelm Lindebrand. Majakanvartijoiden mukana tulivat myös heidän perheensä. Aluksi majakkasaarella asui viisitoista henkeä, ja vuonna 1910 asukkaita oli jo 22.[10]

Luotsilaitoksen höyrylaiva Ahkera saapui 1. elokuuta 1914 yllättäen majakalle tuomaan tietoa ensimmäisen maailmansodan syttymisestä. Henkilökunnan ja tavaroiden evakuoimiseen ryhdyttiin välittömästi, ja aluksesta kannettiin maihin suuria laatikoita ja silkkipaperipaaleja. Majakan valolaitteen lasiosat ja muut särkyvät esineet kiedottiin silkkipaperiin ja pakattiin laatikoihin. Kaikki arvokas ja irrotettava otettiin talteen. Majakan noin 7 500 litran petrolivarasto tyhjennettiin letkulla mereen, ja seuraavana aamuna Rosalasta tulleet kalastusveneet evakuoivat perheet ja heidän omaisuutensa maihin.[10]

Muutama päivä evakuoinnin jälkeen autioksi jäänyt majakka joutui saksalaisten sotatoimien kohteeksi, kun kaksi saksalaisristeilijää SMS Augsburg ja SMS Magdeburg ampuivat majakkaa kohti noin 200 laukausta.[10] Laukauksista noin 30 osui majakkaan, mutta sen rakenteet eivät kuitenkaan vaurioituneet pahasti.[9] Tulituksen motiivi ei ole tiedossa, mutta syyksi on arveltu muun muassa majakan tuhoamista ja Venäjän laivaston houkuttelemista taisteluun avomerelle. Svante Dahlström arveli Åbo Underrättelser -lehdessä vuonna 1923, että majakkaa olisi tulitettu lähinnä urheilumielessä.[10]

Osa majakan henkilökunnasta ja heidän perheistään palasi majakalle kesällä 1915. Majakan valo sytytettiin vasta sodan päätyttyä vuonna 1919. Tuhot korjattiin, kun suurin osa Bengtskärin vesialuetta ympäröivistä miinakentistä oli saatu raivatuksi.[9] Vielä korjausten alettua räjähti rannassa ajomiina ja särki majakan ikkunoita.[11]

Kieltolain aikana vuosina 1919–1932 salakuljetusliikenne oli Bengtskärin vesillä vilkasta ja salakuljetusalukset kulkivat usein läheltä majakkaa. Tulliviranomaiset yrittivät saada majakanvartijoita ilmiantamaan salakuljettajat toimittamalla näille radiopuhelimen ja jopa lupaamalla osan takavarikoissa saaduista tuloista. Majakanvartijat eivät kuitenkaan antaneet salakuljettajia ilmi, sillä heillä oli usein näiden joukossa ystäviä ja sukulaisia. Majakanvartijoiden kerrotaan usein jopa auttaneenkin salakuljettajia.[11]

Majakan väkiluku jatkoi kasvuaan 1930-luvulle asti, ja enimmillään majakalla asui 31 henkeä, joista 21 oli lapsia. Suuren asukasluvun vuoksi saarella ruvettiin pitämään kotieläimiä, kuten sikoja, kanoja ja lampaita. Laidunmaan puutteen vuoksi lampaat vietiin kesäisin lähisaarille laiduntamaan, ja talvisin niitä pidettiin karjasuojassa ja ruokittiin heinällä ja rehulla. Lehmiä ei ollut, ja maito ostettiin Rosalasta tai käytettiin maitojauhetta. Bengtskär saattoi usein merkitä majakalla asuvalle lapselle koko maailmaa, ja erään pojan kerrotaan olleen kuusivuotias päästessään käymään ensimmäistä kertaa maissa.[11]

Katso myös: Bengtskärin taistelu

Talvisodan sytyttyä 30. marraskuuta 1939 majakan valo sammutettiin ja henkilökunta ja perheet evakuoitiin. Majakasta tuli tähystys- ja tulenjohtopaikka, ja sodan aikana 5–10 hengen vartioryhmä tarkkaili majakasta käsin Hankoa ja Suomenlahden suuta. Majakkaa yritettiin sodan aikana myös pommittaa, mutta tuloksetta. Sodan päätyttyä majakan valo sytytettiin uudestaan ja majakanvartijat palasivat saarelle. Perheiden täytyi kuitenkin jäädä epävarman turvallisuustilanteen vuoksi maihin. Tähystystoiminta majakassa jatkui, ja sodan jälkeen majakasta käsin tarkkailtiin erityisesti Neuvostoliiton Hangossa sijainnutta tukikohtaa.[12]

Bengtskärin ma­jak­ka tais­te­lu­jen jäl­keen ke­säl­lä 1941. Ka­tos­sa su­mu­si­ree­nin suu­au­kon va­sem­mal­la puo­lel­la on reikä.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen jatkosota syttyi 25. kesäkuuta 1941. Bengtskär kuului sodassa Hangon rintaman Hiittisten lohkoon ja oli sen uloin etuvartio etelässä. Majakan valohuoneesta oli hyvä näkymä Hankoon ja Suomenlahden suulle, ja sieltä voitiin johtaa sekä rannikkotykistön että laivaston tulta.[12]

Neuvostoliittolaiset päättivät tuhota majakan niin, että luodolle tehtäisiin yllätysmaihinnousu ja majakka räjäytettäisiin syvyyspommeilla. Bengtskärin taistelu alkoi aamuyöllä 26. heinäkuuta 1941, kun neuvostojoukot nousivat sumun suojassa luodolle maihin. Taistelu päättyi noin kello viiden aikaan iltapäivällä, kun neuvostoliittolaisten joukossa ei ollut enää taistelukelpoisia miehiä jäljellä.[12]

Seuraavana päivänä neuvostoliittolaiset pommikoneet pommittivat majakkaa, ja asuinrakennuksen ja tornin saumakohtaan osunut pommi surmasi 11 suomalaista. Vielä puoli kahdeksan aikaan illalla majakkaa tulitettiin Russarön tykistöllä. Seuraavana päivänä 28. heinäkuuta Bengtskäriin tuotiin 40 millimetrin Bofors-tykki, ja illalla viimeiset majakkaa kohti suunnanneet kaksi neuvostolentokonetta ajettiin pois.[12]

Bengtskärin taistelussa ja seuraavan päivän pommituksissa kaatui yhteensä 32 suomalaista, ja arviot neuvostoliittolaisten tappioista vaihtelevat välillä 36 ja noin 100.[12]

Bengtskärin majakka oli tärkeä maamerkki toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen Virosta lähteneille kymmenille tuhansille venepakolaisille. Neuvostoliittolaiset vetäytyivät Hangosta syksyllä 1941, ja rintamalinja Hangon ja Bengtskärin välillä katosi. Majakka sai loppusodan ajan olla rauhassa sotatoimilta, ja olojen rauhoituttua aloitettiin myös korjaustyöt.[12]

Sumusireenin suu­auk­ko muu­rat­tiin um­peen, kun so­das­sa va­hin­goit­tunut su­mu­siree­ni pois­tet­tiin. Kak­si ik­ku­naa jä­tet­tiin va­lai­se­maan ul­lak­ko­ker­rosta, mutta nykyään aukossa on sumusireenin pyöreän peltitorven kokoinen suurikkuna.[13]

Majakan sodassa saamat vahingot olivat huomattavat: pohjoisseinä oli osittain poissa, katot rikki, välikatot romahtaneet ja ovet ja ikkunat hajalla. Lisäksi majakan ulkorakennuksista oli jäljellä vain kiviperustat.[12] Taistelussa vaurioituneet valolaite ja sumusireeni korvattiin sähkökäyttöisillä laitteilla, ja majakkaan asennettiin generaattoreita mahdollistamaan sähkönsaanti. Lisäksi majakka sai vesi- ja viemärijohdot, öljylämmityksen ja puhelinyhteyden.[14] Korjaustyöt kestivät 1950-luvulle, ja luoto myös linnoitettiin.[12]

Sodan jälkeen majakanvartijat muuttivat takaisin majakkaan, mutta ilman perheitään.[9] Uusien laitteiden ansiosta kaikkia majakanvartijoita ei enää tarvittu majakalla samanaikaisesti, joten töitä ruvettiin tekemään aluksi kuukauden pituisissa vuoroissa. 1950-luvulla siirryttiin kahden viikon pituisiin vuoroihin, ja samalla majakanvartijoiden määrää vähennettiin viidestä neljään.[14]

Majakan tor­nin huip­pu ko­ho­aa 52 met­riä me­ren­pin­nan ylä­puo­lel­le.

Majakka automatisoitiin syksyllä 1968, ja majakanvartijoiden virat lakkautettiin.[9] Automatisoinnin jälkeen luonnonvoimat alkoivat nopeasti kuluttaa autioksi ja kylmilleen jäänyttä majakkaa. Lisäksi haittaa aiheuttivat huolimattomat vierailijat ja ilkivallantekijät. Rikotuista tai avoimiksi jätetyistä ikkunoista ja ovista kantautunut veto sammutti majakan kaasuliekin aika ajoin, ja kesällä vuonna 1983 kaasulyhty korvattiin sähkölyhdyllä. Sähkölyhty sai energiansa tuuligeneraattorista,[15] mikä laski majakan ylläpitokustannuksia huomattavasti.[16]

Pysäyttääkseen rappeutumisen ja vahingonteon merenkulkuhallitus päätti vuonna 1985 antaa majakan vuokralle, mikäli vuokralainen sitoutuisi korjaamaan asuinrakennuksen ja järjestämään ympärivuotisen lämmityksen. Vuokralaiseksi valittu Pro Bengtskär -yhdistys ei kuitenkaan onnistunut tehtävässään, joten majakka vuokrattiin vuonna 1992 Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle.[9] Majakan torni peruskorjattiin vuonna 2006.[17]

Majakan siirryttyä vuonna 1992 Turun yliopiston hallintaan sille laadittiin kattava korjaus- ja käyttösuunnitelma. Kunnostustyöt saatiin päätökseen vuonna 1995, ja majakka avattiin yleisölle ja matkailijoille saman vuoden kesällä.[9] Syksyllä 2000 Bengtskärin majakka siirtyi Turun Yliopistosäätiön omistukseen.[9] Kaupan tarkoituksena oli turvata matkailutoiminnan ja saariston kehityshankkeiden jatkuminen.[18]

14. kesäkuuta 2006 majakalla vietettiin sen satavuotisjuhlia,[9] ja tapahtuman kunniaksi majakalla vieraili presidentti Tarja Halonen sekä noin 200 muuta kutsuvierasta.[19] 26. heinäkuuta 2011 majakalla vietettiin Bengtskärin taistelun 70-vuotispäivän muistojuhlaa, ja tilaisuudessa oli läsnä muun muassa puolustusministeri Stefan Wallin.[20][21]

Vuoden 2022 lopulla majakka kytkettiin sähköverkkoon[22]. Sitä varten saarelle vedettiin 20 kilometrin pituinen sähkökaapeli meren pohjaa pitkin[22]. Näin korvattiin generaattorit, jotka olivat vaatineet suuria määriä polttoainetta ja paljon huoltotyötä[22]. Sähkö helpottaa saaren majoitustoimintaa ja sen tukiasemien ylläpitoa[22].

Majakan hoitajana on toiminut rosalalainen Paula Wilson perheineen.[23][24]

Majakkarakennus edustaa tyylisuunnaltaan kansallisromantiikkaa ja sen sisätilat jugendia. Sen perustus ja julkisivut on muurattu graniitista ja sisäseinät tiilestä.[26][27][28] Rakennus käsittää varsinaisen majakkatornin ja sen yhteyteen rakennetun kolmikerroksisen asuinsiiven. Samankaltainen perusratkaisu on muun muassa Porkkalan Kallbådan ja Ahvenanmaan Märketin majakassa.[26] Asuinsiivessä on tiloja yhteensä noin 600 m².[28] Majakan alkuperäisiin rakennuksiin kuuluu myös majakkarakennuksen vieressä sijaitseva kivinen pesutuparakennus.[26] Museovirasto on vuonna 2009 arvioinut Bengtskärin majakan ja siihen liittyvän rakennuskokonaisuuden valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Museoviraston mukaan majakka on merenkulun tärkeimpiä rakennusperintökohteita ja siihen liittyy huomattavia arkkitehtonisia arvoja.[29]

Majakka on korkeimmillaan 52 metriä merenpinnan yläpuolella ja on rakennushetkestä lähtien ollut Suomen ja Pohjoismaiden korkein majakka.[30] Majakan asuinsiipi on perustuksen kohdalla 20,75 metriä pitkä ja 14,4 metriä leveä, ja korkeus perustuksesta katonharjaan on 10,5 metriä. Majakkatorni on neliskulmainen 10,3 metrin korkeuteen saakka, ja sen sivut ovat 8 metriä leveät. Sen jälkeen majakkatorni muuttuu pyöreäksi. Alhaalla sen ulkoinen halkaisija on 7,7 metriä ja ylhäällä 41 metrin korkeudessa 6 metriä. Majakkatorni on perustuksesta valohuoneen alapuolella olevaan kivimuuriin 41,5 metrin korkuinen.[31] Majakan valohuone on lieriön muotoinen, ja sen läpimitta on 4 metriä. Majakan valonkorkeus on perustuksesta mitattuna 45,8 metriä ja merenpinnasta mitattuna 50,9 metriä.[31]

Vuonna 1906 asennettu valolaite toimi petrolilla. Liekki paloi 135 mm korkeassa ja 85 mm leveässä asbestisukassa, ja sen valo heijastettiin ja vahvistettiin paksuilla kolmikulmaisilla prismoilla. Valon voimakkuus vastasi 580 000 kynttilää, ja sen kantomatka oli 37 kilometriä. Aluksen komentosillalta se voitiin havaita yli 40 kilometrin päässä.[32] Valolaitteiston valotunnuksena oli kolme välkkyä 20 sekunnin välein.[9] Valon vilkkuminen saatiin aikaan pyörittämällä noin kaksi tonnia painavaa lyhtylaitetta elohopea-altaan päällä ja pimentämällä yksi sen sivuista. Lyhdyn pyöriminen säädettiin kellokoneiston ja luodin avulla. Luoti liikkui hitaasti 41 metriä pitkän vaijerin varassa tornin yläosasta pohjakerrokseen. Lyhty pyöri ympäri noin 20 sekunnissa ja joka kolmas tunti majakanvartijan tuli vetää luoti käsin takaisin tornin yläosaan.[32]

Sodan jälkeen valolaitteisto muutettiin sähkökäyttöiseksi, minkä jälkeen se sai virtansa dieselgeneraattoreilla ladattavasta akustosta. Sähköloiston teho oli 500 wattia, ja valon kantomatka pysyi samana. Majakkalyhty purettiin 28. elokuuta 1968 ja korvattiin asetyleenikaasulla toimivalla kaasulyhdyllä.[14] Kaasulyhty korvattiin kesällä 1983 sähkölyhdyllä, jonka teho oli noin 40 wattia. Valon kantomatka pieneni samalla noin 20 kilometriin. Tarvittava sähkö tuotettiin tornin huippuun asennetulla tuulivoimalalla.[15]

Majakan sumusireeni koostui useasta osasta. Ylhäällä majakan ullakkokerroksessa sijaitsi sireenilaitteisto, josta lähti sekä korkea että matala ääni. Laitteiston ääni vahvistettiin suurella gramofonitorven muotoisella peltitorvella. Torvi oli noin seitsemän metriä pitkä, ja sen suuaukon halkaisija oli kolme metriä. Torvi saatiin soimaan puhaltamalla sireenilaitteistoon paineilmaa, jota oli kahdessa säiliössä. Toista säiliötä tarvittiin, kun moottori oli käynnissä, ja toista säiliötä käytettiin sillä välin, kun moottoria käynnistettiin. Paineilma tuotettiin hehkukuulamoottorien pyörittämillä kompressoreilla.[32] Sumusireenin ääni kuului noin 15 meripeninkulman eli noin 27 kilometrin päähän.[9] Jatkosodan aikana vahingoittunut sumusireeni korvattiin nautofonilla, joka asennettiin betonijalustalle majakan eteläterassille. Sumusireenin suuaukko muurattiin umpeen ja siihen jätettiin kaksi ikkunaa valaisemaan ullakkokerrosta, mutta nykyään aukossa on sumusireenin pyöreän peltitorven kokoinen suurikkuna.[13] Nautofoni poistettiin majakan automatisoinnin yhteydessä lokakuussa 1967.[14]