Bengt Laurikainen

Laurikainen oli lautamiehenä Mikkelin kihlakunnan käräjäoikeudessa. Ruotsintaitoisena hän tuli valituksi talonpoikaissäädyn edustajaksi Ruotsin säätyvaltiopäiville vuosina 1792 ja 1800 [8][9][10][11][12][13][14]. Hänet valittiin myös vuonna 1808 Pietariin matkanneeseen suomalaiseen lähetyskuntaan neuvottelemaan Suomen autonomisen aseman itsehallinnollisista kysymyksistä sekä Suomen liittämisestä keisarillisen Venäjän alaiseksi suuriruhtinaskunnaksi[15][16][17][12][13]. Vuoden 1792 valtiopäivät olivat Gävlessä 23.1.–24.2.1792 [14][12][13]. Säätyjen jäsenet valikoituivat lääniensä tehtävistä vastaaviin valiokuntiin. Valtiopäiväedustajat kävivät kumartamassa alamaisuuttaan Kustaa III:lle. Talonpojat sekä papisto kokoontuivat pitämään kokouksiaan Gävlen lukiossa. Laurikaisesta tuli toistamiseen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustaja 10. maaliskuuta 1800 järjestetyillä Norrköpingin valtiopäivillä [14][12]. Tuolloin säädyt kävivät kumartamassa Kustaa IV Aadolfia [8][14][10][11].

Laurikainen sai Kymenkartanon läänin maaherra Johan Herman Lodelta kutsun osallistua Suomen lähetyskuntaan lokakuussa 26. heinäkuuta 1808 [15][16][18][19][12][13]. Laurikainen oli todennäköinen ehdokas, koska hän oli osallistunut jo aikaisemmin kaksi kertaa Ruotsissa pidettäville valtiopäiville, hänen taitonsa ja kykynsä olivat hyväksi ja täyttivät silloisen hovikelpoisuuden kriteerit talonpoikaissäädyn lähettiläänä. Lähetyskunta sai audienssin keisari Aleksanteri I:ltä, ja suomalaiset vakuuttivat näin uskollisuutta uudelle hallitsijalle. Lähetyskunta kieltäytyi esiintymästä valtiopäivien valtuuksin, mutta se laati 17 kohdan esityslistan[20][21], johon keisari merkitsi myönteisen päätöksensä. Lähetyskunnan jäsenet palasivat Suomeen tammikuun loppuun mennessä 1809 [18][22][19][23][24][13].

Laurikainen oli värvättynä Ruotsin kuninkaan määräyksestä ruotutalollisena, ruotutalo sijaitsi Asilassa Laaskanmaatilalla sotilastorppa (ruotu no. 52, pääkatselmuksen sotilasrulla 1801[25]), velvoite oli majoittaa ruotusotilasta (varusmies Johan Estman vuosien 1783–1785 [26]) tilan torpassa. Ruotuvelvoite päättyi vuonna 1809 Suomen siirtyessä osaksi Venäjän keisarikuntaa [25].

• Mikkelin kihlakunnan myöntämä herastuomarin arvonimi