Bengalin nälänhätä (1943)

Bengalin nälänhätä vuonna 1943 oli yksi lukuisista nälänhädistä, joita esiintyi brittien hallitsemassa Bengalissa. Sen seurauksena arviolta kolme miljoonaa ihmistä kuoli nälkään ja aliravitsemukseen.[1]

Bengalilaisia nälänhädän aikaan vuonna 1943.

Taustaa

Vuonna 1942 Japani miehitti maailman suurimman riisin viejän Burman, ja britit pelkäsivät japanilaisten hyökkäävän seuraavaksi Intiaan Bengalin kautta. Ruokaa vietiin alueelta muualle varastoihin, jotta japanilaiset eivät pääsisi siihen käsiksi. Myös veneitä takavarikoitiin paikallisilta kalastajilta, mikä osaltaan pahensi ravintotilannetta.[2]

Taloustieteen nobelisti Amartya Senin mukaan Bengalissa ei kuitenkaan ollut pulaa riisistä vuonna 1943: riisiä oli jopa hieman enemmän kuin vuonna 1941, jolloin ei ollut nälänhätää.[3] Tämän seurauksena viranomaisten varautuminen nälkäongelmaan oli heikkoa: näennäisesti kohtalaisen hyvän sadon jälkeen katastrofi tuli tavallaan yllätyksenä.

Senin mukaan nälänhädän pääsyyt olivat ruokapulaa koskevissa huhuissa, jotka aiheuttivat liiallista varastointia, ja sota-ajan inflaatiossa, joka teki riisivarastoista erinomaisia sijoituskohteita. Riisin hinta oli kaksinkertaistunut edellisenä vuonna, ja monien riisinviljelyyn ja armeijaan suoranaisesti liittymättömien alojen reaalipalkat olivat laskeneet kahdella kolmanneksella vuodesta 1940. Ruokaa oli tarpeeksi, mutta miljoonilla ihmisillä ei ollut rahaa ostaa sitä.[4]

Hallinnon toimenpiteet

Bengalin brittihallinto reagoi tilanteeseen hitaasti ja tehottomasti. He eivät suostuneet pysäyttämään riisin ja viljan vientiä Bengalista eivätkä takavarikoineet keinottelijoiden varastoja ruoan jakamiseksi köyhille. Churchill vastasi kenraalikuvernööri Wavellin avunpyyntöön kysymällä, että jos ruokaa on niin vähän, niin ”miksei Gandhi ole jo kuollut?”[5] Lopulta vuoden 1944 puolivälissä Churchill pyysi tukea Yhdysvalloilta, mutta vastaus oli kielteinen.[6] Tämän jälkeen brittihallitus suostui viemään 450 000 tonnia viljaa Bengaliin, ruoan hinta laski ja nälänhätä päättyi.[7]

Bengalin nälänhätä intialaisessa kulttuurissa

Monet taiteilijat, kirjailijat ja elokuvaohjaajat ovat yrittäneet kuvata nälänhädän mittasuhteita teoksissaan. Tunnettu bengalilainen taidemaalari Zainul Abedin oli yksi ensimmäisistä nälän dokumentoijista kuvillaan kuolleista ja kuolevista. Elokuva Dharti Ke Lal, K. A. Abbasin esikoisohjaus vuodelta 1946, kertoo yhden perheen tarinan nälänhädän keskellä.

Satyajit Rayn ohjaama Kaukainen jyrinä (Ashani Sanket) voitti Berliinin elokuvajuhlilla Kultaisen karhun vuonna 1973. Mrinal Sen on käsitellyt nälänhätää muun muassa elokuvissaan Calcutta 71 ja Akaler Sandhane.

Katso myös

Lähteet
  1. Gordon, Leonard A., Review of Prosperity and Misery in Modern Bengal: The Famine of 1943-1944 by Greenough, Paul R., The American Historical Review, Vol. 88, No. 4 (Oct., 1983), s. 1051 (http://www.jstor.org/stable/1874145)
  2. Bayly, C. A. & Harper, T.: Forgotten Armies – The Fall of British Asia 1941–45, s. 162, 284–285. London: Allen Lane, 2004.
  3. Sen, Amartya: Poverty and Famines – An Essay on Entitlement and Deprivation, s. 58–59. Oxford University Press, 1981.
  4. Sen: Poverty and Famines, s. 70–78.
  5. Exit Wounds, The New Yorker, 13.8.2007.
  6. J.N. Uppal, Bengal famine of 1943. A man-made tragedy (Atma Ram & Sons, Delhi), 1984.
  7. French, Patrick: Liberty or Death – India's Journey to Independence and Division. Penguin Books, 2011. ISBN 978-0-24-195041-8.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.