Bellin noita

Bellin noita oli myyttinen kertomus 1800-luvun alkupuolella Bellin perhettä piinanneesta räyhähengestä. Yhdysvalloissa 1800-luvun alkupuolella varakasta Bellin perhettä ahdisteli neljän vuoden ajan räyhähenki, jota alettiin kutsua myöhemmin Bellin noidaksi.

Bellin talo taiteilijan näkemyksen mukaan. Teoksessa M. V. Ingram, "The Authenticated History of the Bell Witch", 1894.

Oudot tapahtumat saivat alkunsa kun perheen isä John Bell näki pellollaan kummallisen eläimen, jolla oli koiran vartalo ja jäniksen pää. John ampui sitä, ja kun hän meni hakemaan eläimen ruumista, sitä ei ollut missään. Pari päivää myöhemmin, kun John oli liikkeellä poikiensa kanssa, he näkivät puussa omituisen näköisen linnun, joka oli heille aivan tuntematon. John ampui linnun, mutta mentyään hakemaan lintua, se oli kadonnut. Jonkin aikaa tämän jälkeen Johnin nuorin tytär Betsy kertoi nähneensä samassa puussa keinuneen hänen ikäisensä tytön, ja kun Betsy oli menossa tekemään tuttavuutta tämän kanssa, tyttö katosi. Yksi Johnin orjista kertoi myös nähneensä mustan, murisevan koiran, joka katosi kun sitä uhkasi kepillä. Tämän jälkeen Bellien talossa alkoi kuulua kammottavia ääniä, kuten koputuksia, ikkunoiden helinää ja murinaa. Joka päivä alkoi kuulua uusia ääniä. Äänet muistuttivat huonekalujen raahausta pitkin lattiaa, ja aivan kuin joku olisi kurlannut ja haukkonut henkeään. Sängynpylväisiin ilmestyi hampaanjälkiä, aivan kuin rotat olisivat jyrsineet niitä.

Sitten räyhähenki kävi väkivaltaiseksi. Peittoja kiskottiin keskellä yötä, ja jos joku yritti vastustaa, sai näkymättömästä kädestä läimäyksen naamaansa ja joku myös kiskoi lapsia öisin hiuksista. Betsy joutui jostain syystä erittäin rajujen hyökkäysten kohteeksi.

Betsyllä oli nuoresta iästä huolimatta jo kaksi kosijaa, toinen oli hänen opettajansa Richard Powell, joka ei enää ollut niin nuori mies kuin hänen kilpailijansa Joshua Gardner, joka oli suurin piirtein Betsyn ikäinen. Betsy tuntui olevan enemmän kiinnostunut Joshuasta, mutta tämän vierailut aiheuttivat epämiellyttäviä seurauksia, sillä Bellin noita piinasi Betsyä joka kerta kun Joshua oli tavannut häntä.

Hyökkäykset kävivät entistä rajuimmiksi ja huolestunut perhe lähetti Betsyn ystäviensä luo, mutta Bellin noita seurasi häntä sinnekin ja Betsyn kärsimykset vain pahenivat entisestään. Betsy kertoi, että hänellä oli hengenahdistusta ja hän pyörtyili usein. Hänen kasvonsa olivat jatkuvasti naarmuilla ja mustelmilla iskujen takia. Betsy sanoi, että hänen ruumistaan pisteli, ja kerran näytti että hän olisi oksentanut teräviä neuloja.

Bellin noita sai paikkakunnan asukkaat kiihkon valtaan, ja Adamsin kaupunkiin virtasi manaajia ja spiritualisteja. He vaativat henkeä vastaamaan miksi hän piinasi Bellin perhettä. Henki alkoi pikkuhiljaa kehitellä tapaa kommunikoida manaajien kanssa. Aluksi sen vastaukset olivat koputuksia, sitten ne muuttuivat vihellykseksi ja lopulta kuiskailuksi. Lopulta sitä oli helppo ymmärtää, mutta se ei suostunut vastaamaan tarkasti alkuperäänsä tai aikeitaan koskeviin kysymyksiin. "Minä olen henki joka on kotoisin kaikkialta. Taivaasta, helvetistä, maasta", se vastasi. "Olen ilmassa, taloissa, missä tahansa milloin tahansa, olen miljoonien vuosien luomus. Muuta en suostu kertomaan." Tämän enempää vastauksia ei saatu.

Aluksi luultiin että Bellin noita piinasi kaikkia perheenjäseniä, mutta selvisi, että sillä oli suosikkinsa. Se kunnioitti perheen äiti Lucy Belliä, jota se kohteli helläkätisemmin kuin muita.

Vuonna 1894 julkaistu taiteilijan näkemys Johnin kuolemasta.

Eräänä iltana henki ilmoitti perheelle, että "Olen päättänyt kummitella vanhalle Jackille (John Bell) niin kauan kuin hän on hengissä". Niinpä se kohdisti ilkeytensä Betsystä Johniin. Hänen kielensä turposi niin, ettei hän pystynyt syömään, ja hänen suunsa muoto muuttui niin paljon, että hänen kasvonsa näyttivät vääristyneiltä. Elohiiri, joka oli vaivannut jo hengen ensimmäisestä ilmestymisestä lähtien, paheni pahenemistaan. Noita herjasi Johnia ilkeästi ja piinasi tätä todella. Hänen turvotuksensa pahenivat niin, että hän joutui jättämään työnsä pitkäksi aikaa. Lokakuun puolessa välissä 1820, kun John oli juuri toipunut edellisestä, henki hyökkäsi vielä rajummin tämän kimppuun. Pian John joutui lopullisesti vuoteen omaksi. Perhe totesi eräänä päivänä, että John oli lähes tajuton ja he kutsuivat lääkärin paikalle ja tämän saapuessa henki puhui taas: "Teidän on turha yrittää virvoittaa vanhaa Jackia. Tällä kertaa minä sain hänet." Yksi Johnin pojista huomasi lääkehyllyssä oudon pullon, jota kukaan ei ollut ennen nähnyt. Joku kysyikin noidalta, "Mikä tämä pullo oikein on?", ja siihen noita vastasi tuoneensa lääkkeen ja antaneensa sitä Johnille yöllä ja se teki hänestä lopun. Talon kissalle annettiin tätä outoa lääkettä ja se kuoli lähes heti. Pian John kuoli ja noita jätti perheen rauhaan.

Betsy, joka oli nyt 16-vuotias, oli aikeissa mennä naimisiin Joshuan kanssa, kun noita taas kerran alkoi piinata häntä. Se piinasi häntä pyytelemällä "Betsy Bell hyvä, älä mene naimisiin Joshua Gardnerin kanssa". Lopulta Betsy ei enää jaksanut tätä ja perui häät. Myöhemmin hän meni naimisiin opettajansa, Richard Powellin kanssa, joka kuoli Betsyn ollessa hieman yli 20-vuotias. Betsy eli leskenä 86-vuotiaaksi ja kuoli noin vuonna 1890.

Noidan viimeinen lupaus perheelle oli palata seitsemän vuoden kuluttua, ja kun se palasi, talossa ei asunut enää kuin Lucy ja kaksi hänen veljeään. Noita ei enää pahemmin piinannut heitä, vaan käyttäytyi kuin lähes harmiton räyhähenki.