Belle époque

Belle époque (ransk. Belle Époque ”kaunis aikakausi”) oli etenkin Ranskan mutta myös muun Euroopan historian aikakausi noin vuodesta 1871 ensimmäisen maailmansodan alkuun 1914.[1][2] Aikaa nimitetään ”kauniiksi”, koska se oli rauhan, yltäkylläisyyden, taloudellisen kasvun, optimismin ja elämänilon aikaa, jolloin Eurooppa sai nauttia suuresta kulttuurillisesta edistyksestä, taiteellisesta vapaudesta, yhteiskunnallisesta rikkaudesta sekä tieteellisestä ja teknologisesta kehityksestä. Belle époque sai ranskankielisen nimensä vasta jälkikäteen, kun se alettiin nähdä ensimmäistä maailmansotaa ja 1900-luvun muita kauhuja edeltäneenä ”kulta-aikana”.[1]

Auguste Renoirin Le Moulin de la Galette (1876) kuvaa huvittelevia pariisilaisia.

Belle époquen keskus oli Ranskan pääkaupunki Pariisi, mutta se ulottui Euroopassa aina Venäjälle asti sekä Atlantin yli Amerikkaan. Aikakausi alkoi Ranskan ja Preussin välisen sodan loputtua vuonna 1871.[1] Ranskan hävittyä sodan Napoleon III:n ”Ranskan toinen keisarikunta” vaihtui ”kolmanteen tasavaltaan”. Vaikka hallitukset vaihtuivatkin tuolloin tiheään, uudenlainen hallintojärjestelmä yhdisti Ranskan kansan paremmin kuin entinen.[2] Ranskassa ja muualla Euroopassa alkoi yli 40 vuotta kestänyt rauhan ja poliittisen vakauden aika. Kukoistava demokratia antoi ranskalaisille vapauden lupauksen, mikä sai aikaan optimismin aallon. Toinen teollinen vallankumous puolestaan pani alulle tärkeitä teknologisia ja tieteellisiä kehityskulkuja, uusia vapauksia ja taloudellisen kukoistuksen. Näissä oloissa konsumerismi, yksityisomistus ja lupaukset tulevasta levisivät koko yhteiskuntaan. Keskiluokka eli porvaristo kasvoi ja alkoi kukoistaa kuluttavana luokkana.[1] Pariisin maailmannäyttely 1889 lisäsi Pariisin kiinnostavuutta, kuten myös uudenaikainen Eiffel-torni.[1]

Taloudessa oli vallalla vuosina 1870–1914 kultakanta. Rahan arvo oli kultakannan omaksuneissa valtioissa sidottu kultaan. Se merkitsi sitä, että näiden maiden valuuttakurssit olivat kiinteät, eikä niitä voinut keinotekoisesti manipuloida. Järjestelmän periaatteisiin kuului, että kullan myyminen, tuonti ja vienti oli vapaata ja kahden talouden välinen maksutase-epätasapaino korjautui kultaliikkeiden aiheuttamilla hintamuutoksilla. Järjestelmä alkoi myös yhdenmukaistaa eri valtioden hintojen kehitystä. Järjestelmään kuului olellisesti myös erittäin matala inflaatio. [3]

Liikenneyhteydet ja -välineet paranivat suuresti. Ensimmäiset autot näkivät päivänvalon. Kuvassa Peugeotin tyyppi 3 vuodelta 1891.

Kaikkien yhteiskuntaluokkien elämänlaatua parantaneita keksintöjä olivat muun muassa kaasuvoima, sähkö, juokseva vesi ja kunnollinen viemäröinti. Kun kodin arkielämästä näin tuli helpompaa, ihmisillä oli enemmän aikaa työlle ja vapaa-ajan huvituksille. Auton keksiminen ja rautatieverkoston laajeneminen helpottivat liikkumista ja tekivät monille mahdolliseksi matkustella kauas. Lisäksi polkupyörä toi etenkin naisille uudenlaista liikkumisen vapautta ja itsenäisyyttä. Lennätin ja puhelin helpottivat viestintää. Vaateteollisuuden koneistuminen teki vaihtuvasta muodista huokeampaa kaikille. Ruoantuotannon määrä ja laatu paranivat, jolloin ihmisillä oli entistä enemmän hyvää syötävää ja juotavaa. Ranskalainen gastronomia nousi kukoistukseen, ja Pariisiin avattiin useita laaturavintoloita. Lisäksi pastöroinnin keksiminen paransi ruoan hygieenisyyttä. Kehitys toi työpaikkoja, terveyttä ja hyvinvointia sekä antoi edellytykset populaarikulttuurin laajenemiselle koko kansan huviksi. Ranskassa suosioon nousivat teatteri, musiikkiteatteri ja kabaree, kuten Pariisin Moulin Rouge.[1] Myös urheilun harrastamisesta ja seuraamisesta tuli suosittua ajanvietettä.[2]

Kabareesta tuli koko kansan huvia. Tanssija Moulin Rougessa (1890), Henri de Toulouse-Lautrecin juliste.

Taide saavutti belle époquen aikana uuden vapauden, ja syntyivät esimerkiksi impressionismi ja postimpressionismi. Aikakauden loppuvuosina sai alkunsa moderni taide. Julistetaiteesta tuli suosittu tapa mainostaa kulttuuritapahtumia. Myös huonekalutyyleissä ja koristetaiteessa syntyi kauniita uusia tyylejä, kuten art nouveau.[1]