Bell XFL-1 Airabonita

Bell XFL -1 oli Yhdysvaltain laivastolle valmistettu hävittäjän prototyyppi ja kokeilukone. Vuonna 1938 laivasto teki aloitteen uudesta tukialushävittäjästä. Bell-yhtiö sai tilauksen prototyypistä 8. marraskuuta 1938 ja se lensi ensilentonsa 13. toukokuuta 1940.[1] Bell nimesi tyypin Airabonitaksi.

Bell XFL-1 Airabonita

Kone pohjautui yhtiön P-39-koneeseen. Tukialuskäyttöä varten tehtiin huomattavia muutoksia. Alkuperäinen nokkapyörällinen laskuteline muutettiin kannuspyörälliseksi, mikä oli tuohon aikaan tavanomainen. Päälaskuteline siirrettiin siiven etuosaan. Tästä seurasi, että jäähdyttimet siirrettiin siipien tyven tunneleista koteloihin siiven takareunaan. Tukialukselle laskeutumisen helpottamiseksi siiven etuopuolelle rungon alle rakennettiin ikkuna. Pysäyttämistä varten rungon alle asennettiin ylösvedettävä jarrukoukku.[1]

Viralliset koelennot alkoivat heinäkuussa 1940. Pituusvakavuus havaittiin heikoksi. Tuulitunnelikokeiden jälkeen sivuperäsintä suurennettiin.

Lentäjät huomauttivat erityisesti ohjaamon hätäpoistumisluukusta pitäen kokonaan irrotettavaa kuomua parempana. Voimansiirtoakselin pelättiin värisevän ja heikentävän runkoa ja lyhentävän käyttöikää. Luvattu palvelulakikorkeus oli vaikea saavuttaa ja onnistui harvoin. Laivasto myös suosi tähtimoottoria nestejäähdytteisen moottorin sijasta. Havaitut puutteet sekä Vought-yhtiön onnistunut prototyyppi, josta kehittyi F4U Corsair, johtivat päätökseen lopettaa projekti.[1]

Tekniset tiedot

Voimalaite ja mittoja

  • Moottori : Nestejäähdytteinen Allison XV-1710-6 V-12, 1 150 hevosvoimaa
  • Siipien kärkiväli 10,67 metriä
  • Pituus 8,84 m
  • Korkeus 3,48 m
  • Tyhjäpaino 2 343 kg, lentopaino 3 012,9 kg, maksimipaino 3 267 kg

Suorituskyky ja aseistus

  • Toimintasäde 1 547 km, suurin lentomatka 2 366 km
  • Suurin nopeus 542 km/h 3 355 m:n korkeudessa, merenpinnan tasolla 492 km/h matkalentonopeus 276 km/h, laskeutumisnopeus 115 km/h
  • Nousunopeus 802 m/min
  • Suunniteltu lakikorkeus 9 000 m
  • Aseistus (suunniteltu) 2 x 7,62 mm konekivääriä rungossa, 1 x 12,7 mm:n konekivääri potkurinnavan läpi ampuvana.[1]

Lähteet
McDowell, Ernie & Greer, Don: P-39 In Action. Squadron/Signal publications, 1980. ISBN 0-89747-102-4. (englanniksi)

Viitteet
  1. McDowell, Greer P-39 In Action, s. 49.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.