Bell X-5
Bell X-5 oli yhdysvaltalainen yksimoottorinen koesuihkulentokone. Se kuului X-lentokonesarjaan ja oli ensimmäinen lentokone, joka käytti muuttuvageometrista siipeä lennon aikana. Kone perustui toisen maailmansodan lopulla rakennettuun saksalaiseen Messerschmitt P.1101 -hävittäjään, joka ei ehtinyt lentämään ennen sodan loppua.[1][3]
Bell X-5 | |
---|---|
Tyyppi | Koesuihkukone |
Valmistaja | Bell Aircraft |
Suunnittelija | Robert J. Woods[1] |
Ensilento | 20. kesäkuuta 1951[1] |
Poistettu käytöstä | Maaliskuussa 1958[2] |
Pääkäyttäjät |
Yhdysvaltain ilmavoimat[1] NACA |
Valmistusmäärä | 2[1] |
Kehitetty mallista | Messerschmitt P.1101 |
Konetyypin kehittäminen
Keskeneräinen Messerschmitt P.1101 -hävittäjä jäi Yhdysvaltain joukkojen sotasaaliiksi Oberammergaussa Saksassa. Prototyyppi vaurioitui Yhdysvaltoihin kuljetuksen aikana, ja se päätyi lopulta Bellin lentokonetehtaalle New Yorkiin. Bellin insinöörit tutkivat konetta, ja tehtaan pääsuunnittelija Robert J. Woods ehdotti lopulta samantyyppisen koneen rakentamista.[4] Vaikka X-5 muistutti ulkoisesti hyvin paljon P.1101:tä, se oli huomattavasti monimutkaisempi, sillä siipien nuolikulmaa pystyttiin säätämään kolmen asennon välillä (20°, 40° ja 60°). Siiven kääntäminen suorasta taitetuksi kesti vain 30 sekuntia.
Koneessa oli monimutkainen tekninen ratkaisu siiven taittamiseen: siiven taittuessa koneen painon ja nostovoiman keskipisteet muuttuivat, jonka kompensoimiseksi koko siipirakenne siirtyi kiskoilla vastakkaiseen suuntaan.[3]
X-5:n sakkausominaisuudet olivat koneen huonon aerodynaamisen suunnittelun takia erittäin huonot. Tähän vaikuttivat etenkin huonosti sijoitetut sivu- ja korkeusperäsimet, jotka saattoivat aiheuttaa oikeamattomaan syöksykierteeseen joutumisen. Koneen huonot sakkausominaisuudet johtivat lopulta myös toisen prototyypin tuhoutumiseen ja lentäjän kuolemaan vuonna 1953.[5] X-5:n pohjalta oli suunniteltu kehitettäväksi halpaa hävittäjää Nato-maille ja vientiin. Koneen ongelmat johtivat kuitenkin myös jatkokehittelyn keskeyttämiseen.[6]
Käyttöhistoria
Kaksi X-5-konetta rakennettiin sarjanumeroilla 50-1838 ja 50-1839. Ensimmäinen valmistui 15. helmikuuta 1951, ja koneet lensivät ensilentonsa 20 kesäkuuta ja 10. joulukuuta 1951. Koneilla tehtiin melkein 200 lentoa, joilla saavutettiin 0,9 Machin nopeuksia 12 000 metrin lentokorkeudessa. Toinen prototyyppi menetettiin 14. lokakuuta 1953, jolloin ilmavoimien lentäjä Ray Popson epäonnistui syöksykierteen oikaisemisessa Edwardsin lentotukikohdassa törmäten lopulta maahan. X-5:n toinen prototyyppi jatkoi koelento-ohjelmaansa vuoteen 1955, ja palveli ilmavoimia aina vuoteen 1958.
X-5 osoitti ongelmistaan huolimatta muuttuvageometrisen siiven edut suurella nopeusskaalalla lennettäessä. Konseptia on myöhemmin hyödynnetty muun muassa yhdysvaltalaisissa F-111-, F-14 Tomcat -hävittäjissä ja B-1 Lancer -pommikoneessa sekä neuvostoliittolaisessa MiG-23- ja eurooppalaisessa Panavia Tornado –hävittäjässä.
Tekniset tiedot
Lähde: lähde?
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 1
- Pituus: m 10,1
- Kärkiväli: 10,2 m suorana, 6,5 m taitettuna
- Korkeus: m 3,6
- Siipipinta-ala: m² 16,26
- Tyhjäpaino: kg 2 880
- Suurin lentoonlähtöpaino: 4 536 kg
- Voimalaite: × Allison J35-A-17 -suihkuturbiini; 21,8 kN 1
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: km/h 1 150
- Taistelusäde: km 1 207
- Lakikorkeus: 15 200 m
- Teho-painosuhde: 0,50:1
Lähteet
- Eden, Paul; Moeng, Soph (toim.): The encyclopedia of world aircraft. Enderby, Leicester: Silverdale Books, 2002. ISBN 1-85605-705-4. (englanniksi)
- Hallion, Richard P.: On The Frontier: Flight Research At Dryden 1946-1981 (NASA SP4303). Washington, DC: National Aeronautics and Space Administration, 1984. ISBN 1-58834-134-8. (englanniksi)
- Winchester, Jim.: Concept Aircraft: Prototypes, X Planes and Experimental Aircraft. Kent, UK: Grange Books plc., 2005. ISBN 1-84013-809-2. (englanniksi)
Viitteet
- Eden 2002 s. 245
- Bell X-5 nationalmuseum.af.mil. The Official Web Site of National Museum of the USAF. Viitattu 30.7.2012. (englanniksi)
- NASA Armstrong Fact Sheet: X-5 Research Aircraft 28.2.2014. Nasa. Viitattu 7.4.2019.
- Winchester 2005, s. 37.
- Hallion 1984, s. 52.
- Hallion 1984, s. 47.