Beiyangin laivasto
Beiyangin laivasto (suom. Pohjoinen laivasto) oli yksi neljästä Kiinan Qing-dynastian laivastosta.
Beiyangin laivasto | |
---|---|
![]() |
|
Valtio | Qing-dynastian hallinnoima Kiina |
Puolustushaarat | merivoimat |
Osa joukkoa | Kiinan keisarillinen laivasto |
Sodat ja taistelut | Kiinan-Japanin sota (1894-1895) |
Komentajat | |
Tunnettuja komentajia | Ding Ruchang |
Laivasto perustettiin 1871, jolloin neljä pohjoisten provinssien alusta siirrettiin valvomaan pohjoisia vesialueita. Aluksi laivasto oli heikoin alueellisista laivastoista, mikä muuttui Li Hongchangin keskitettyä pääosan alusten hankintaan suunnitelluista varoista Beiyangin laivastolle. Vuonna 1884 laivasto oli jo toiseksi suurin heti Nanyangin laivaston jälkeen. Jo vuonna 1890 laivasto oli suurin.
Muista alueellisista laivastoista poiketen se koostui pääosin ulkomailta hankituista sotalaivoista. Dingyuanin ja Zhenyuanin hankinnan aikoihin laivaston voima tuli julkisuuteen. Alusten hankinta päättyi lähes täysin 1888 valtion varojen suuntautuessa muualle. Varojen puutteessa miehistöjen koulutus ja alusten ylläpito jäivät puutteellisiksi, mikä näkyi jouduttaessa sotaan Japania vastaan.