Betlehem

Alttari Jeesuksen syntymäkirkossa.

Ensimmäinen maininta Betlehemistä on mahdollisesti muinaisen Egyptin Amarna-kirjeistä 1300-luvulta eaa. Kansanperinteen mukaan Jaakob hautasi vaimonsa Raakelin nykyisen Betlehemin lähistölle ja sittemmin kaupungista tuli Juudan heimon keskus ja sen asuttivat Juudan ja Tamarin poika Peresistä polveutuva klaani. Kaupunki mainitaan useaan eri otteeseen Vanhassa testamentissa. Ensimmäisessä Samuelin kirjassa (16:1–13) se mainitaan paikkana, jossa Samuel voiteli Daavidin kuninkaaksi. Toisessa Samuelin kirjassa (23:15) Daavid puolestaan toteaa: "Toisipa joku minulle vettä siitä kaivosta, joka on Betlehemin portilla!", mistä voidaan ehkä päätellä kaupungilla olleen jonkinlainen kaupunginmuuri. Kaupungin juutalainen yhteisö katosi Simon bar Kokhban Rooman valtakuntaa vastaan johtaman toisen juutalaissodan aikana ja vuonna 135 jaa. kaupunkiin sijoitettiin roomalainen varuskunta. Myöhemmin kaupunkiin rakennettiin Adoniksen temppeli.[1]

Uuden testamentin Matteuksen (2:1, 5), Luukkaan (2:4, 15) ja Johanneksen evankeliumit (7:42) mainitsevat Jeesuksen syntyneen Betlehemissä. Jeesuksen syntymä Betlehemissä on viittaus Vanhan testamentin Miikan kirjaan, jossa Messiaan sanotaan tulevan Betlehemistä (5:1). 100-luvulla elänyt Justinos Marttyyri oli ensimmäinen, joka yhdisti Jeesuksen syntymäpaikan luolaan hieman kaupungista itään. Keisari Konstantinoksen äiti Helena rakennutti luolan päälle kirkon. Kirkko tuhoutui samarialaisten kapinassa Bysantin valtakuntaa vastaan vuonna 529 ja Jeesuksen syntymäkirkon jälleenrakennutti nykymuodossaan keisari Justinianus I. 400-luvulla kaupungissa asui Raamatun latinaksi kääntänyt Hieronymus, joka rakennutti paikalle luostarin.[1][2]

Betlehem Vasili Polenovin maalauksessa vuodelta 1882.

Betlehemiä valokuvassa vuodelta 1898.

Islaminuskoiset arabit valtasivat Betlehemin Bysantin valtakunnalta, mutta se ei ilmeisesti kärsinyt suurempia vahinkoja.[1] Kaupunki mainitaan useiden islamilaisten maantieteilijöiden teoksissa, jotka panivat kirjoissaan merkille kaupungin aseman Jeesuksen syntymäkaupunkina. Monet myös kirjoittivat Jeesuksen syntymäkirkosta ihailevaan sävyyn.[3] Ensimmäisen ristiretken aikana Tankredin johtamat joukot valtasivat Betlehemin ilman suurempaa vastarintaa. Jerusalemin kuninkaat Balduin I ja Balduin II kruunattiin kuninkaiksi Betlehemissä.[1] Kaupunki sai myös oman piispakuntansa. Saladin valtasi Betlehemin monien muiden Palestiinan kaupunkien tavoin vuonna 1187. Ristiretkeläiset pitivät sitä hallussaan vielä hetken myöhemmin keisari Fredrik II:n ja sulttaani al-Kamilin solmiman Jaffan sopimuksen nojalla.[3]

Ajoittaisista kristittyjen vainoista huolimatta Betlehemin Jeesuksen syntymäkirkko pysyi kristittyjen hallinnassa Egyptin mamelukkien ja Osmanien valtakunnan kausilla. Kaupungin eri kirkkokuntien kiistely kirkon hallinnasta aiheutti ajoittain vaurioita ja kirkon sisäänkäyntiä pienennettiin huomattavasti turvallisuussyistä. Kirkkokuntien selkkaukset ja lopulta kirkon hopeatähden varastaminen vuonna 1847 oli yksi Krimin sodan puhkeamiseen vaikuttaneista tekijöistä. Saman vuosisadan puolivälissä turkkilaiset viranomaiset pakottivat kirkkokunnat lopulta hyväksymään kirkon käytön ja seremonioiden järjestyksen jaon, jota sovelletaan edelleen.[1] Vuosien 1920 ja 1948 välillä Betlehem oli osa Palestiinan brittiläistä mandaattia.[2]

Israelin itsenäisyyssodan johdosta vuonna 1948 Betlehemiin saapui suuri joukko pakolaisia Palestiinan muilta alueilta, mikä johti lopulta kristittyjen jäämiseen perinteisesti kristityn enemmistön omanneen kaupungin vähemmistöksi.[1] Kaupunkia hallittiin vuosien 1948 ja 1967 välillä osana Jordanian hallitsemaa Länsirantaa ja kaupunki kuului Jerusalemin kuvernoraattiin.[2] Kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967 Israelin armeija valtasi Betlehemin ilman vastarintaa. Kupunki luovutettiin lopulta Palestiinalaishallinnolle vuoden 1993 Oslon sopimuksen perusteella.[1][2] Toisen intifadan aikana vuonna 2002 Israel teki joukon ratsioita Länsirannan kaupunkeihin ja 2. huhtikuuta sen joukot etenivät Betlehemiin. Siviilit ja paikallisten asejoukkojen jäsenet pakenivat Jeesuksen syntymäkirkkoon, jota Israelin joukot piirittivät 38 päivää kirkossa olleiden asemiesten lopulta antautuessa 10. toukokuuta.[4]