Beaucenpaimenkoira

Ruumiinrakenteeltaan Beaucenpaimenkoira on kookas, vankka, maatiaismainen, voimakas, hyvärakenteinen ja lihaksikas, ei raskas. Sen turkki on kaksikerroksinen: paksun, vahvan ja lyhyen peitinkarvan alla on tiheä ja untuvainen aluskarva. Hännässä ja reisien takaosassa karva on hieman pitempää, hapsukasta. Sallitut värivaihtoehdot ovat musta punaisin merkein ja harlekiini. Punamustilla koirilla on punaista silmien yläpuolella, kuonossa, rinnassa ja raajoissa. Harlekiinin koiran turkissa on tasaisesti harmaita ja mustia laikkuja sekä lisäksi samanlaiset punaiset merkit kuin mustilla koirilla. Beauceronin häntä on pitkä ja riippuva, muodostaen loivan j-koukun. Korvat ovat melko lyhyet ja asennoltaan puolipystyt tai riippuvat, mutta joissakin maissa ne typistetään.Suomessa typistäminen on kiellettyä. Tunnusomaista rodulle on takajaloissa olevat kaksoiskannukset, jotka ovat maata lähellä ja niissä on kynnet.

• 
  Black & tan
• 
  Harlekiini (tumma)
• 
  Harlekiini (tavallinen)

Rotumääritelmän mukaan beauceron on luonteeltaan ystävällinen, rohkea ja luoksepäästävä. Etenkin nuoret ja kokemattomat koirat voivat kuitenkin olla pidättyväisiä vieraita kohtaan. Siitä huolimatta rotu ei saisi koskaan olla aggressiivinen tai arka. Beauceron on ollut paimenkoiran lisäksi myös lauman vartija ja suojelija, joten vartioimisviettiä löytyy edelleen nykyisistäkin koirista. Rotu on lisäksi vilkas ja toiminnanhaluinen, ja se on yleisesti helposti koulutettavissa moniin eri lajeihin. Se vaatii kuitenkin hieman enemmän ja erilaisempaa motivoimista kuin perinteisemmät paimenkoirarodut. Sen saalisvietti on usein hieman heikompi kuin esimerkiksi saksanpaimenkoiralla tai belgianpaimenkoirilla. Se ei silti välttämättä tee beauceronista yhtään sen huonompaa harrastuskoiraa.

Joskus puolustusvietti on tällä entisellä vartiokoiralla hieman liiankin voimakas, ja se saattaa peittää alleen muita ominaisuuksia. Henkisesti kuormittavissa tai ristiriitatilanteissa beauceroneille luonteenomaista on ensisijaisesti oman lauman turvallisuudesta huolehtiminen. Tällöin saalisvietin kautta kouluttaminen estyy, ja jos koiraa pyritään kuormittamaan lisää, se itsekin puolustautuu. Voimakkain ristiriita syntyy, jos kuormituksen aiheuttaa ohjaaja itse. Beauceron tarvitsee siis oikeudenmukaisen ja määrätietoisen ohjaajan. Kun ohjaajan ja koiran välillä on luottamuksellinen suhde, puolustusviettinen beauceron on rauhallinen ja vahvahermoinen ja puolustusvietistä syntyy voimavara koulutukseenkin, vaikka puolustuskykyä ei koskaan tarvittaisikaan.

Beauceronin väritykseen kuuluvat punaiset merkit päässä ja raajoissa.

Ranskalainen beauceron on saanut nimensä Pariisin etelä- ja lounaispuolella sijaitsevan Beaucen tasankoalueen mukaan. Nimitys on kuitenkin harhaanjohtava, sillä rotu ei ole kotoisin miltään tietyltä alueelta, vaan se on erittäin vanhaa alkuperää ja polveutuu suoraan muinaisesta suokoirasta - kaikkien paimenkoirien kantarodusta. Lisäksi sitä esiintyi jo 1800-luvun alussa laajalti eri puolilla maata nimen beauceron tai beaucenpaimenkoira (Berger de Beauce) vasta tullessa tuolloin ensi kerran mainituksi. Tämä tapahtui vuonna 1809 apotti Rozierin maatalouden oppikirjassa Cours d´agriculture. Kirjassaan hän kertoo kahdesta eri koiratyypistä: toinen on vuoristoseutujen ja metsien, toinen taas tasankomaiden koira. Edellinen on apotin mukaan niin nopea ja viisas, että se voi hyökätä susien kimppuun, kun taas jälkimmäinen auttoi paimenia lauman kuljettamisessa.

1800-luvun puolivälissä ihmiset alkoivat kiinnostua eri tyyppien erottelemisesta. Toinen tyyppi oli pitkäkarvainen ja sirolinjaisempi, toinen lyhytkarvainen ja tanakampi. Lopulta 1800-luvun lopussa joukko eläintieteilijöitä, eläinlääkäreitä ja rodun kasvattajia päättivät nimetä lyhytkarvaiset paimenkoirat beauceroneiksi (Berger de Beauce) ja pitkäkarvaiset briardeiksi (Berger de Brie). Tähän asti näiden kahden rodun historia on siis samanlainen. Vuoden 1863 Pariisin maailmannäyttelyä voidaan pitää beauceronin ensimmäisenä virallisena esiintymisenä: tilaisuudessa esitettiin kolmetoista paimenkoiraa. Ensimmäinen beauceron rekisteröitiin vuonna 1893. Ranskan beauceronyhdistys perustettiin vuonna 1911, ja se onnistui 1900-luvun aikana vakiinnuttamaan rotutyypin.

1800-luvulla paimenkoiria käytettiin lauman suojelemiseen ja vartiointiin. Beauceronit myös kuljettivat laumaa paikasta toiseen. Rodun valppaus ja älykkyys tekivät siitä loistavan paimenkoiran, minkä lisäksi beauceron oli kooltaan sopiva puolustamaan laumaa susia vastaan. Nykyisin maatalous on muuttunut, ja entisten vuoristoisten laidunalueiden sijaan laidunnus on siirtynyt aidatuille pelloille. Beauceron on kuitenkin vielä rotu, jota käytetään paimenkoirana Ranskassa.

Maailmansotien aikana beauceroneja palveli Ranskassa pelastuskoirina, viestikoirina, jäljestäjänä ja miinojenetsijänä. Niitä on edelleen töissä armeijalla ja poliisilla, ja vartiokoirina niitä käytetään erityisesti Ranskassa ja Sveitsissä. Nykyään beauceroneja käytetään myös monipuolisesti kansallisissa ja kansainvälisissä palveluskoiralajeissa, tottelevaisuudessa, pelastuskoirana ja agilitykoirana. Kotimaassaan Ranskassa yleinen, rodunomainen laji beauceronille on Ringsport. Suomessa beauceron on vielä enimmäkseen perhekoira, joita kuitenkin käytetään koko ajan aktiivisemmin eri harrastelajeissa.

Työkoirina esimerkiksi viranomaisten palveluksessa tai vartiokoirina beauceroneja on vielä hyvin vähän. Se on Suomessa melko uusi rotu, sillä ensimmäiset koirat tuotiin Suomeen vasta vuonna 1990. Kiinnostus rotuun on viime vuosina kasvanut voimakkaasti etenkin palveluskoiraharrastajien keskuudessa. Myös näyttelytoiminta on aktiivista rodun yksilömäärään suhteutettuna.

Beauceron on pysynyt keskimääräistä terveempänä rotuna, joskin myös sillä esiintyy isoille koirille ominaisia sairauksia. Suurin ongelma on lonkkaniveldysplasia, mutta sairaita on prosentuaalisesti keskimääräistä hyvin paljon vähemmän. Beauceron on yksi niistä harvoista roduista, jonka rotuyhdistys on asettanut raja-arvon pentueen rekisteröinnille Suomessa. Molempien vanhempien tulee olla lonkiltaan arvoa C tai parempia. Lisäksi koiran tulee olla täyttänyt 12 kuukautta kuvaushetkellä. Tämä koskee myös ulkomaalaisia jalostusuroksia.

Beauceroneilla esiintyy myös vähäisessä määrin kyynärniveldysplasiaa, nivelten irtopalasairauksia sekä spondyloosia eli selkänikamien luusilloittumaa. Ihosairauksia rodussa on ilmennyt vähän, kuten myös maha- ja suolistosairauksia. Rodun koosta huolimatta vatsalaukunkiertymä on beauceroneilla hyvin harvinainen. Perinnöllisiä sairauksia, kuten silmäsairauksia, esiintyy erittäin harvoin, ja nämä yksilöt yritetään mahdollisimman hyvin pitää poissa jalostusmateriaalista.

Beauceron uros

• Suomen Beauceron Ry.
• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)