Beau Weaver

Beauregard Rodriquez Weaver (s. Oklahoma) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka oli muun muassa Teräsmiehen äänenä hahmon 1980-luvun nimikko animaatiosarjassa.

Beau Weaver
Henkilötiedot
Koko nimi Beauregard Rodriquez Weaver
Syntynyt Oklahoma
Näyttelijä
Aktiivisena 1984–
Merkittävät roolit Teräsmies
(Teräsmies)
Herra Fantastinen
(Ihmeneloset)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb

Ura

Weaver vietti lapsuutensa Tulsassa ja aloitti työskentelemään aluksi freelancerina useiden eri radiokanavien parissa 1960- ja 1970-luvulla. Hän on ollut Yhdysvaltojen radiopersoonana 1970- ja 1980-luvulla muun muassa popasemien, kuten Los Angelesissa KHJ:llä, San Franciscossa KFRC:llä, San Diegossa KCBQ:lla ja Dallasin KNUS:llä. Erityisesti 1980-luvun alussa Weaver oli muun muassa juontajana Transtar Radio Networkilla ja samoihin aikoihin Weaver ryhtyi tekemään äänirooleja piirrettyihin, mainosjuontoja televisiomainoksiin, sekä elokuvien trailereihin.

Weaver asuu Los Angelesissa, jossa hän on menestyneimpiä ääninäyttelijöitä. Weaveria kuullaan päivittäin useiden televisio- ja elokuvamainosten kertojaäänenä. 2000-luvulla hän on tehnyt harvemmin äänirooleja animaatioihin. Weaver muun muassa valittiin Texas Radio Hall of Fameen vuonna 2003.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.