Beatlemania

Beatlemania on englantilaisen The Beatles -yhtyeen kiihkeälle ja ennennäkemättömälle fanisuosiolle ("manialle") vuodesta 1963 eteenpäin annettu nimitys. Sanaa käytettiin lehdistössä ensimmäisen kerran 2. marraskuuta 1963, kun brittiläinen Daily Mirror otsikoi uutisensa Beatlesin neljännen konserttikiertueen avauskonsertista Cheltenhamissa, Gloucestershiressa: ”BEATLEMANIA! Se on kaikkialla.. jopa rauhaisassa Cheltenhamissa”.[1]

The Beatles John F. Kennedyn kansainvälisellä lentoasemalla 7. helmikuuta 1964, jolloin beatlemania oli juuri levinnyt Yhdysvaltoihin Britanniasta.

Leviäminen

Vuonna 1964 beatlemania levisi Yhdysvaltoihin, kun The Beatles saapui 7. helmikuuta 1964 John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle, missä heitä oli vastassa joukko kirkuvia faneja. Yhtye esiintyi Ed Sullivan Show’ssa 9. helmikuuta hysteerisen, lähinnä teinitytöistä koostuvan yleisön edessä. Beatles oli noussut Yhdysvaltain listaykköseksi edellisvuonna 26. joulukuuta julkaistulla singlellään ”I Want to Hold Your Hand”, joka oli nostanut yhtyeen suursuosioon vähän ennen Sullivanin ohjelmaa.[2]

Myöhemmin mania-sana on yhdistetty muihinkin samankaltaista suosiota nauttineisiin yhtyeisiin, kuten ”Rollermania” Bay City Rollersiin 1970-luvulla.[3]

Suomessa

Kun The Beatles esiintyi Tukholmassa heinäkuussa 1964, paikalla ollut Suomen Kuvalehden toimittaja kirjoitti tunnelmista: ”Heti ensimmäisestä kitaran vongahduksesta syntyy kiihko. Tytöt puristavat kouristuksenomaisesti polviaan ja kirkuvat. Muutamassa minuutissa katse muuttuu lasimaiseksi, tuijottavaksi. Siellä täällä hypähtelee tyttö pystyyn, kirkaisee, putoaa takaisin. Ohitseni suhahtaa mies lääkintälaukun kanssa ja kauempana syntyy pieni kasa ihmisiä. Hetken virvoittelun jälkeen pystyy neito jatkamaan nautintoaan. – – – Entä musiikki? Olen pahoillani, mutta emme kuulleet sitä.” Toimittajan mukaan soitto ja laulu jäivät yleisön äänten alle ja yleisölle riitti pelkkä Beatles-poikien näkeminen.[4]

Vastarinta ja kritiikki

Suomessa beatlemania herätti myös jyrkkää vastarintaa musiikkilehtien vanhempaa sukupolvea edustaneiden kriitikkojen keskuudessa samalla tavoin kuin Elvis Presley vajaat kymmenen vuotta aiemmin. Näkyvin ja kiihkein uuden popmusiikin vastustaja oli television Levyraadin vetäjä, tunnettu jazzmies Jaakko Jahnukainen, joka julisti Beatlesin musiikin olevan vain ”mölisevää karjuntaa, typerää, mautonta ja yksitoikkoista”. Jahnukainen jopa toivoi yhtyeen ”tukehtuvan letteihinsä tai kompastuvan korkoihinsa, mokomatkin nuorison irvikuvat”.[5]

Pilapiirtäjä Kari Suomalainen kommentoi beatlemaniaa piirroksellaan Helsingin Sanomissa toukokuussa 1964, jolloin ranskalainen laulaja ja näyttelijä Maurice Chevalier vieraili Suomessa: ”Maurice Chevalier valloittaa yleisönsä vielä 76-vuotiaana... Pystyvätkö Beatlesit tekemään saman yhtä vanhoina – mitä arvelette?” Piirroksessa Chevalieria ympäröi sankka ihailijajoukko, kun taas iäkkäiden Beatlesien edessä olivat tyhjät tuolirivit.[6]

Tangomusiikin tavoin myös beatlemania synnytti Suomessa parodioita. Vanhempaa suomalaista muusikkosukupolvea edustaneet Teijo Joutsela ja Kullervo Linnan Humppa-Veikot tekivät omaperäiset tulkinnat kappaleista ”She Loves You” (”Hän sinun on”) ja ”All My Loving” (”Kaikki rakkauteni”). Spede Pasanen ja Simo Salminen levyttivät kappaleesta ”Yellow Submarine” Juha Vainion laatiman humoristisen muunnelman ”Keltainen jäänsärkijä”. Beatlemania ja sitä edeltänyt rautalankavillitys synnyttivät Suomessa selkeän kahtiajaon ”uuteen” ja ”vanhaan” kevyeen musiikkiin ja jyrkän vastakkainasettelun, suorastaan avoimen vihamielisyyden nuorisomusiikin ja vanhan tanssimusiikin välille vuosikymmenien ajaksi.[7]

Lähteet
  1. Beatlemania! Gloucestershire On Screen. Viitattu 3.1.2013.
  2. Bruce Spizer: How Walter Cronkite jump-started Beatlemania in America 20.7.2009. Beatlesnews.com. Viitattu 3.1.2013.
  3. Staunton, Terry: Bay City Rollers - Rollermania: The Anthology Record Collector Mag. Viitattu 3.1.2013.
  4. Beatlemania. Kuohuvat vuodet 1916–1986: Suomen Kuvalehti 37B/12.9.1986, s. 156. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet.
  5. Nyman 2005, s. 102.
  6. Karin piirros Helsingin Sanomissa 5. toukokuuta 1964. Kari: Maxi-Kari, s. 145. Helsinki: Otava, 1985.
  7. Marko Tikka ja Toivo Tamminen: Tanssiorkesteri Dallapé: suomijatsin legenda, s. 252. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.