Bay-luokka (fregatti)

Vuonna 1944 merisotatoimet siirtyivät Atlantilta ja Euroopan vesiltä Tyynellemerelle ja Aasian rannikolle, mikä edellytti vahvalla ilmatorjunta-aseistuksella varustettuja saattajia. Helpoin tapa toteuttaa asia oli muuttaa Loch-luokan aluksia tehtävään. Siten tehtiin suunnitelma 26 Loch-luokan aluksen muuttamiseksi uuden ilmatorjunta-aseistuksen mukaiseksi, mitä kutsuttiin Bay-luokaksi. Luokka käytti samaa runkoa, propulsiojärjestelmää, verkkomastoa ja kansirakenteita kuin alkuperäiset alukset ja ne kyettiin siten valmistamaan samoilla telakoilla. Merkittävin muutos oli aseistus, jona oli kaksi kaksiputkista 4 tuuman ilmatorjuntatykkiä ja kaksi kaksiputkista 40 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.[1]

Pääaseina olleet kaksiputkiset QF 4" Mk XVI -tykit asennettiin etukannelle B-tornin ja takakannelle X-tornin paikalle merimaali- ja ilma-ammuntaan sopivina, ulkoisella virtalähteellä varustetuilla Mk XIX asennuksina. Etukannen tykki korvasi Loch-luokan aluksille asennetun Squid-sukellusveneentorjuntaheittimen ja takannen tykki moniputkisen kahden naulan ilmatorjuntatykin. Tykkien tulenjohtona oli tutkaan tyyppiä 285 liitetty Mk V -etäisyydenmittausjärjestelmä, jota valvottiin komentosillalta. Tykkien puutteen vuoksi moniin aluksiin asennettiin V- ja W-luokkien sekä Hunt-luokan aluksilta siirrettyjä tykkejä.[1]

Ilmatorjunta-aseistusta täydennettiin kahdella kaksiputkisella Boforsin 40 millimetrin Mk V ilmatorjuntakanuunalla, jotka oli asennettu keskilaivaan. Kumpaankin asennukseen oli kytketty oma takymetriin perustuva etäisyysmittari. Lisäksi aluksilla oli kaksi Mk V asennuksina olevaa kaksiputkista Oerlikonin 20 millimetrin tykkiä, jotka oli asennettu komentosillan sivuilla oleville hyllyille. Oerlikonit korvattiin myöhemmin yksiputkisilla Boforsin 40 millimetrin Mk VII tykeillä ja samalla lisättiin kaksi yksiputkista tykkiä keskilaivaan korotetuille alustoille.

Alusten sukellusveneentorjunta-aseistuksena oli Hedgehog-heitin etukannella ja puolikannella kaksi syvyyspommikiskoa ja neljä heitintä, joissa oli jopa viisikymmentä syvyyspommia.[1]

Typin 285 tulenjohtotutkan lisäksi aluksella oli maston huipussa tyypin 291 ilmavalvontatutka ja tyypin 276 maalinosoitustutka, joka korvattiin myöhemmin tyypillä 293. Ilmavalvontatutkaan oli liitetty omakonetunnistin ja elektroniikkajärjestelmän täydensi radiopeilausjärjestelmä.

Luokan aluksista kuusi valmistui eri tarkoituksiin. HMS Dundrum Bay ja HMS Gerrans Bay valmistuivat yhteysluksina nimettyinä HMS Alertiksi ja HMS Surpriseksi. Alukset olivat Välimeren laivaston ja Kauko-Idän aseman komentajien jahteina. Näiden alusten Mk V Boforsit ja taaempi neljän tuuman tykkitorni poistettiin. Lisäksi takaosan kansirakenteita laajennettiin, mikä mahdollisti esikunnan vaatimien tilojen valmistamisen, ja päämastoa lyhennettiin.

Neljä muuta alusta valmistui tutkimusaluksina, joiden tärkeimpänä tehtävänä oli merkitä karttoihin hylyt ja miinat Britteinsaarten vesillä. Alukset olivat aseistamattomia lukuun ottamatta neljää kolmen naulan kunnialaukaustykkiä. Alusten etukannen rakenteita oli muutettu ja ne oli varustettu savuhormien siuille sijoitettuihin taaveteissa olevilla veneillä ja miinanraivauskalustolla.

• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
• Boniface, Patrick: Loch Class Frigates. Liskeard: Maritime Books, 2013. ISBN 978-1-904-45954-5. (englanniksi)
• Marriott, Leo: Royal Navy Frigates 1945-1983. Shepperton, Surrey: Ian Allan Books, 1983. ISBN 0-7110-1322-5. (englanniksi)