Baselin rauha

Sota oli alkanut vuonna 1792 aluksi vain Ranskan ja Itävallan välisenä, mutta Ranskan vastaiseen liittokuntaan olivat kesään 1793 mennessä liittyneet myös Preussi, Iso-Britannia, Espanja, Alankomaat, Sardinian kuningaskunta ja eräät pikkuvaltiot. Ranska oli kuitenkin vähitellen päässyt sodassa voitolle. Syksyllä 1794 se miehitti Reininmaalla Kölnin ja Bonnin sekä valloitti Alankomaat kokonaan. Samaan aikaan Puolan tapahtumat siirsivät Preussin mielenkiinnon toisaalle ja se siirsi suuren osan joukoistaan Ranskan vastaiselta rintamalta tukahduttamaan Puolan kansannousua.[1][2] Ensimmäisenä Ranskan vastaisesta liittokunnasta irtautui Toscanan suurherttuakunta, joka solmi rauhan helmikuussa 1795.[2]

Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II määräsi keväällä 1795 aloittamaan rauhanneuvottelut. Hän toivoi Preussin saavan vahvemman aseman tulevassa Puolan kolmannessa jaossa, jos Preussi ehtisi sitä ennen irtautumaan sodasta samalla kun Itävalta olisi yhä sidottu sodan jatkamiseen.[2] Rauhanneuvottelut käytiin Baselissa puolueettomassa Sveitsissä. Ranskaa edusti neuvotteluissa François Barthélemy ja Preussia Karl August von Hardenberg. Rauha allekirjoitettiin 5. huhtikuuta 1795. Sen mukaan Preussin armeija vetäytyi demarkaatiolinjan taakse ja ranskalaiset saivat pitää hallussaan Reinin länsirannan.[1] Osa Pohjois-Saksasta, mukaan lukien Hannover, jätettiin puolueettomaksi alueeksi. Salaisessa lisäpöytäkirjassa Preussi lupautui vetämään tukensa pois käskynhaltija Vilhelm V Oranialaisen johtamalta Alankomaiden pakolaishallitukselta. Tämän ansiosta Ranska saattoi pakottaa Alankomaat toukokuussa solmittuun Haagin rauhaan.[2]

Seuraavaksi rauhanneuvotteluihin ryhtyi Espanja, jolle sota oli myös ollut tappiollinen. Syksyn 1794 ja kevään 1795 aikana Ranskan armeija oli työntynyt Espanjan alueelle sekä Kataloniassa että Baskimaalla. Rauhansopimus allekirjoitettiin Baselissa 22. heinäkuuta 1795.[2] Ranska palautti Espanjalle mantereella miehittämänsä alueet, mutta Espanja joutui luovuttamaan Ranskalle puoliskonsa Hispaniolan saaresta Karibialla. Espanjan pääministeri Manuel de Godoy sai kotimaassaan nimityksen ”rauhan ruhtinas”. Espanjan erillisrauha johti kuitenkin seuraavana vuonna sotaan Espanjan ja Britannian välillä.[3]

Hessen-Kasselin maakreivikunta, joka Ranskan ja Preussin välisen rauhan myötä oli siirtynyt puolueettomalle vyöhykkeelle, allekirjoitti erillisen rauhansopimuksen 28. elokuuta 1795.[4]