Barolo

1980-luvulla barolo-viinin valmistuksessa siirryttiin käyttämmän isojen ja vanhojen kastanjatynnyreiden asemasta pienempiä ja uusia tynnyreitä.

1800-luvun puoleenväliin asti Nebbiolosta tehtiin Barolon seudulla lähinnä makeita viinejä. Vuosisadan keskivaiheilla Camillo Cavourin aloitteesta alueelle kutsuttu ja palkattu ranskalainen Louis Oudart toi tullessaan uusia viininviljelytekniikoita, kuten myöhäinen sadonkorjuu ja pitkäaikainen uuttaminen. Viinejä myös alettiin kypsyttää kastanjatynnyreissä. Näin tuotetut viinit olivat erittäin tanniinisia ja voimakkaita, eivätkä ne arvostuksestaan huolimatta olleet kuin harvojen suosiossa.[2]

Viininviljelytekniikka pysyi perinteisenä alueella yli sata vuotta. Monesti rypäleet kuivuivat terttuihin, kun odotettiin niiden myöhäistä kypsymistä, mikä teki tanniinisuudesta vaikeasti hallittavaa. Viiniteollisuuden nykyaikaiset teolliset tuotantotavat muuttivat tilanteen 1980-luvulla. Kun viini käytettiin valvotusti suurissa terästankeissa, uuttamisaika lyhennettiin päiviin, ja kun kypsytyksessä alettiin käyttää melko uusia tynnyreitä, tanniinisuuden osuus viinissä muuttui pirteämmäksi turruttavuuden^selvennä sijaan ja muut Nebbiolon aromit saatiin paremmin esiin. Barolo vaatii kuitenkin aina kypsytystä.[2] Maineikkaimpia barolo-viinin tuottajia on Barbarescon Angelo Gaja[2].

Nebbiolo-rypälettä viljellään baroloa varten tarkoin määritellyllä 20,54 neliökilometrin alueella[1], johon kuuluu osia Cuneon maakunnan 11 kunnasta. Barolon, Castiglione Falletto ja Serralunga d’Alban kunnat kuuluvat alueeseen käytännössä kokonaan. Lisäksi alueeseen kuuluu osia Monforte d’Alban, Novellon, La Morran, Verdunon, Grinzane Cavourin, Diano d’Alban, Cherascon ja Roddin kunnista.[3] [4]

Barolon vuotuinen tuotantomäärä on noin yhdeksän miljoonaa litraa (vuonna 2014)[1].

• Johnson, Hugh: Suuri Viinikirja. Helsinki: Tammi, Helsinki, 1995. ISBN 951-31-0559-8.