Barin emiraatti

Barin emiraatti (847–871) oli lyhytikäinen, puoliksi itsenäinen muslimivaltio Etelä-Italiassa keskuksenaan Barin kaupunki Apuliassa. Valloittajat tulivat Tunisiassa sijainneesta aghlabidien emiraatista, joka oli perustettu vuonna 800. Pohjois-Afrikasta tulleet berberit ja mustat afrikkalaiset nousivat aluksi maihin Tarantossa 840 ja kaappasivat myöhemmin toisen tärkeän satamakaupungin Barin sekä Amantean. Sisämaahan tekemillään ryöstöretkillä he valtasivat myös Materan ja Orian ja laajensivat näin alueitaan. [1] Barin emiraatti jäi muslimien suurimmaksi valtauksekseen niemimaalla. Alueet olivat kuuluneet Beneventon prinsipaatille, mutta myös Bysantilla oli niihin vaatimuksia.

Frankit ja lombardit valtaavat Barin 870.

Etelä-Italiaan oli muodostunut tilkkutäkkimäisiä ruhtinaskuntia sen jälkeen, kun Bysantti oli vetäytynyt sieltä. Aghlabidit tekivät ryöstöretkiä Sisiliaan, jonka he vuosina 827–903 valloittivat kokonaan Bysantilta. Tämä saraseeneiksi kutsuttu väestö sulautui osaksi alueen pikkuvaltioiden valtapeliä ja palveli myös Beneventon prinssin palkkasotilaina.[2] Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Ludvig II (Italian kuninkaana 844–875) piti alueita ominaan ja yritti useita kertoja ajaa saraseenit tiehensä. Tavoite onnistui vasta vuonna 871.[3]

Tietoja muslimilähteistä
Italian poliittinen kartta vuonna 1000, noin sata vuotta Barin emiraatin kukistumisen jälkeen.

Barin emiraatista tiedetään vähän. Al-Baladhuri, 800-luvun bagdadilainen muslimihistorioitsija mainitsee, että Barin valloitti aghlabidiemiirin entinen nöyrä mirwa, mikä saattoi tarkoittaa vapautettua orjaa. Barin ensimmäinen emiiri oli nimeltään Kalfun, ja hänen katsotaan toimineen valtauksessa omin päin. Baladhuri kertoo edelleen, että Barin toinen emiiri sekä kolmas ja viimeinen, "Sawdan", pyysivät Bagdadin kalifilta muodollista tunnustusta emiraatilleen ja saivat sellaisen.[1]

Näiden merkintöjen lisäksi muslimilähteistä löytyy vain muutama maininta Barista. 860-luvulla frankkilainen munkki Bernard saapui Bariin, "Civitatem Sarracenorum" pyhiinvaellusmatkallaan Pyhään maahan. Hän sai Sawdanilta suosituskirjeen ja nousi Tarantossa laivaan, joka kuljetti kristittyjä orjia Egyptiin.[4] 1100-luvulta on peräisin luultavasti fiktiivinen juutalainen kertomus emiiri Sawdanista, jota kronikassa kuvaillaan oppineisuuden ystävänä. Kronikka antaa kuitenkin kuvan siitä, että Bari oli hyvin hallittu kaupunki.[4]

Emiraatin kukistuminen

Etenkin Etelä-Italian kirkkoruhtinaat anelivat keisari Ludwigin apua karkottaakseen saraseenit, joiden ryöstöretket Barista länteen ja luoteeseen aiheuttivat häiriötä. Esimerkiksi upporikkaat San Vincenzon ja Monte Cassinon luostarit joutuivat vuonna 862 maksamaan runsaat lunnaat kultarahoina korvauksena siitä, ettei niitä poltettu.[1]

Tiedot ryöstöretkistä länteen ja luoteeseen perustuvat Monte Cassinon luostarin kronikoihin, joiden mukaan hyökkäykset kohdistuivat Barista Napoliin vedetyn rajan pohjoispuolelle. Luostarissa ei ehkä ollut tietoja mahdollisista ryöstöretkistä etelään. Toinen mahdollisuus oli, etelä oli rauhoitettu Taranton arabeille. [5] Arabeista käytettiin nimeä "saraseenit", "hagareenit", "libyalaiset" tai "ismaeliitit". "Maureja" olivat vain Espanjan muslimit. [6] Hagareenit ja ismaeliitit viittaavat arabien uskontoon, sillä arabit pitivät itseään Abrahamin jalkavaimon Hagarin ja heidän poikansa Ismaelin jälkeläisinä.

Ludwig teki yrityksiä tuhota emiraatti vuosina 849, 852 ja 866. Vuonna 867 Ludwig valtasi Materan ja Orian ja antoi polttaa Materan. Vuonna 867 Bysantin valtaistuimelle astui Basileios Makedonialainen, jolta Ludwig pyysi laivaston apua Barin valtaamiseksi. Neuvottelut eivät johtaneet tulokseen, mutta Ludwig sai kroaateilta laivastotukea Barin valloitukseen vuonna 871. Sitä ennen hän oli onnistunut jo valloittamaan useita sisämaan kaupunkeja. Ludwigin maajoukot käsittivät frankkeja ja lombardeja, ja yhdistetty hyökkäys maalta ja mereltä onnistui vuonna 871. Sawdan vietiin vankina Beneventoon.[7]

Katso myös

Lähteet
  • Anderson,Glaire D., Corisande Fenwick, & Mariam Rosser-Owen: The Aghlabids and Their Neighbors: An Introduction. The Aghlabids and Their NeighborsArt and Material Culture in Ninth-Century North Africa. Toim. Glaire D. Anderson, Corisande Fenwick & Mariam Rosser-Owen s. 1–32, 2018. Brill. Artikkelin verkkoversio.
  • Kreutz, Barbara M.: Before the Normans: Southern Italy in the Ninth and Tenth Centuries. University of Pennsylvania Press, 1991. ISBN 0812231015. Teoksen verkkoversio.
  • Louis II Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.2.2021.

Viitteet
  1. Kreutz, 1991, s. 38
  2. Anderson et al-. 2018, s. 27
  3. Louis II. Encyclopaedia Britannica
  4. Kreutz, 1991, s. 39–40
  5. Kreutz, 1991, s. 37
  6. Kreutz, 1991, s. 49
  7. Kreutz, 1991, s. 39–45
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.