Barentsinmeri

Barentsinmeri (norj. Barentshavet, ven. Ба́ренцево мо́ре, Barentsevo more) on Pohjoiseen jäämereen kuuluva reunameri Euroopassa, Norjan ja Venäjän rannikoista pohjoiseen. Se on suhteellisen syvä mannerjalustalla sijaitseva meri (keskisyvyys 230 m, suurin syvyys 450 m). Barentsinmerta rajaavat idässä Frans Joosefin maa ja Novaja Zemlja, pohjoisessa Huippuvuoret. Lännessä sen raja Norjanmerta vastaan seuraa mannerjalustan reunaa; toisen, käytännöllisemmän IHO:n määritelmän mukaan länsiraja kulkee Norjanmeren koillisrajassa eli kulkee Huippuvuorten eteläkärjestä Karhusaareen ja siitä edelleen Nordkappiin.[1]

Barentsinmeri

Barentsinmeri on nimetty hollantilaisen, aluetta 1500-luvun lopulla kartoittaneen Willem Barentsin mukaan.[2]

Barentsinmeren kaakkoinen osa Venäjän Nenetsian rannikon ja Novaja Zemljan eteläosan välillä on nimeltään Petšoranmeri. Etelässä Barentsinmereen aukeaa Vienanmeri, joka on Pohjoisen jäämeren lahti (ajattelutavassa maailmanmeri jaetaan viiteen osaan), mutta jota ei lueta osaksi Barentsinmerta. Barentsinmeren ja Vienanmeren raja kulkee Kaninin niemimaan kärjestä Kuolan niemimaan Svjatyi Nos -niemeen.[1]

Barentsinmeren etelärannikon satamat kuten Murmansk, Kirkkoniemi ja Vuoreija pysyvät jäättöminä ympäri vuoden Golfvirran vuoksi.

Sekä Venäjän että Norjan puolella on runsaasti maaöljy- ja -kaasuvaroja. Öljyä alettiin alueelta etsiä 1970-luvulla. Ensimmäinen tuotantoon päässyt kenttä oli norjalainen Snøhvit. Vuonna 1988 Venäjän puolelta löytynyt Štokmanin kaasukenttä on yksi maailman suurimpia. Sen hyödyntämistä on kuitenkin lykätty liuskekiveen varastoituneeseen maakaasuun pohjautuvan tuotannon muutettua maailmanmarkkinoita. Toukokuussa 2012 Statoil- ja Rosneft-yhtiöt sopivat yhteisestä toiminnasta öljyn poraamiseksi Barentsinmerellä ja Ohotanmerellä, niin että tuotanto olisi käynnissä vuodesta 2016 alkaen.[3] Samaan aikaan Norja tarjosi kolmea suurta Barentsinmeren tuotantoaluetta öljy-yhtiöiden väliseen tarjouskilpailuun, jonka tulos on määrä julkistaa alkuvuonna 2015.[4]