Barbados yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Barbados on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin ensimmäisistä kisoista eli vuodesta 1983 lähtien. Se on saavuttanut MM-kilpailuissa kaksi mitalia ja kymmenen muuta pistesijaa. Maan ainoat mitalistit ovat Berliinissä 2009 kultaa 110 metrin aitajuoksussa voittanut Ryan Brathwaite ja Eugenessa 2022 pronssia 400 metrin juoksussa saanut Sada Williams. Obadele Thompson sijoittui Ateenassa 1997 kuudenneksi 200 metrin juoksussa ja Sevillassa 1999 neljänneksi sekä 100:lla että 200 metrillä. Andrea Blackett sijoittui 400 metrin aitajuoksussa kahdeksanneksi vuonna 1997, neljänneksi vuonna 1999 sekä kuudenneksi Pariisissa 2003 ja Helsingissä 2005. Barbadoksen joukkueeseen kuului Daegussa 2011 neljä urheilijaa, mukaan lukien hallitseva maailmanmestari Brathwaite, mutta yksikään heistä ei selviytynyt loppukilpailuun. Samoin kävi Barbadoksen seitsenhenkiselle joukkueelle Moskovassa 2013, eikä menestystä tullut myöskään vuoden 2015 kisoista Pekingistä, jossa Barbadosta edusti kuusi urheilijaa. Lontoossa 2017 ja Dohassa 2019 Shane Brathwaite sijoittui kuudenneksi 110 metrin aitajuoksussa. Eugenessa 2022 Barbadoksen kolmihenkisessä joukkueessa oli pronssimitalisti Sada Williamsin lisäksi Jonathan Jones, joka sijoittui kahdeksanneksi 400 metrin juoksussa, ja Shane Brathwaite, joka hylättiin 110 metrin aitajuoksun loppukilpailussa.

Sija               Yhteensä
70.1012

Barbadosin MM-mitalit kisoittain

Kisavuosi ja -paikkaMiehetNaisetYhteensä
KultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
1983–20070000000000
2009 Berliini100000100115.
2011–20190000000000
2022 Eugene000001001140.
Yhteensä100001101270.

Barbadosin MM-mitaliurheilijat

UrheilijaKultaHopeaPronssiYhteensäVuodet
Ryan Brathwaite10012009
Sada Williams00112022

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.