Bantut

Vuoden 1000 paikkeilla sisämaahan lähelle Sambesi-jokea kehittyi Zimbabwen valtakunta, kenties ensimmäinen eteläisen pallonpuoliskon suuri valtio. Tansanian ja Mosambikin rannikoilla liikkui tuohon aikaan paljon Lähi-idän merenkulkijoita, arabeja, jotka perustivat kauppa-asemiaan ja siirtokuntiaan hyviin satamapaikkoihin. Vielä tuohonkaan aikaan rannikoilla ei ollut lainkaan bantuja, ensimmäiset bantukansat saapuivat Mosambikiin vuoden 1000 jälkeen. Heidän saapumisensa merkitsi arabien kaupan kasvua, khoisaneilla kun ei juuri kauppatavaroita ollut. Zimbabwen valtakunta pääsi nopeasti mukaan kaupankäyntiin ja seuraavien vuosisatojen aikana se keräsi mittavat tulot myymällä jalometalleja, norsunluuta ja muita tuotteitaan rannikon kauppiaille. Tässä vaiheessa syntyi myös ehkä tunnetuin bantukieli, Kenian ja Tansanian swahili, eräänlaiseksi bantujen yhteiseksi kauppakieleksi merenkulkijoiden kanssa. Suahilin sanavarastosta suurin osa onkin lainasanoja Aasian kielistä, enimmäkseen arabiasta, mutta myös persiasta ja intialaisista kielistä.

Zimbabwe romahti viimeistään 1400-luvulla luonnonvarojensa vähenemiseen, ja valtakunnan kaupungit hylättiin. Seuraavalla vuosisadalla bantut levittäytyivät edelleen syvemmälle Etelä-Afrikkaan, kunnes Kapmaassa eivät päässeet enää pidemmälle, bantujen hyödyntämät afrikkalaiset viljelykasvit kun eivät kasva Kapmaan ilmastossa, joka on välimerenilmaston aluetta. Samoin bantut eivät menneet Kalaharin autiomaahan tai sitä ympäröiville alueille, jotka käsittävät suurelta osin nykyisen Namibian ja Botswanan, osia Angolasta ja Kapmaan pohjoisosan. Näillä alueilla khoisanit saivat edelleen olla rauhassa. Muuten bantut olivat levittäytyneet koko mantereen eteläpuoliskolle, joskin Tansaniassa säilyi eristyksissä muutamia khoisan-kansoja, jotka edelleen puhuvat omia kieliään. Muualla khoisanit varmaankin sulautuivat kokonaan bantuihin, lisäksi eräillä eteläisen Afrikan alueilla on khoisaneita jotka ovat vain omaksuneet jonkin bantukielen. Samoin keskisen Afrikan sademetsien pygmit, jotka ovat olleet paljon pidempään bantujen vaikutuspiirissä, puhuvat nykyään vain bantukieliä, mutta ovat säilyneet geneettisesti erilaisina kääpiökansoina, vaikkakin enemmän tai vähemmän bantuihin sekoittuneina.

Länsi-Afrikassa Kongojoen suistoon syntyi 1300-luvulla pienehkö Kongon kuningaskunta. Täällä tapahtui myös ensimmäinen kohtaaminen eurooppalaisten ja bantujen välillä, kun portugalilaiset vuonna 1483 purjehtivat jokisuistoon, ja ryhtyivät vähän myöhemmin säännölliseen yhteydenpitoon kongolaisten kanssa. Portugalilaisten tuella Kongon valtakunta alkoi kasvaa ja siitä tuli 1500-luvun kuluessa alueen merkittävä mahti, ennen kuin se sitten alkoi heiketä sisällissotiin. Portugalille Kongo ja lähiseudut tulivat pian merkittäväksi orjakaupan lähtöalueeksi, kun Amerikka oli valloitettu ja sinne tarvittiin työvoimaa. Portugalilaiset perustivat siirtokuntia länsirannikolle Angolaan ja itärannikolle Mosambikiin, ja olivat pitkään ainoita eurooppalaisia näissä osissa maailmaa.

Kun alankomaalaiset, joista myöhemmin polveutuivat buurit ja heistä afrikaanerit, perustivat siirtokuntansa Kapkaupunkiin 1652, ei viljavassa ja hedelmällisessä Kapmaassa ollut bantuja, joten alueella selvittiin yli vuosisadan ajan ilman suurempia konflikteja, khoisanien siirtyessä eurooppalaisten tieltä. Kuitenkin jo 1500-luvulta alkaen oli sotaisien niililäis-saharalaisten maasaiden ja muiden pohjoisen Afrikan kansojen levittäytyminen Itä-Afrikkaan aina Tansaniaan saakka ajanut alueen bantuja etelään päin. Tämä synnytti väestöpainetta Zimbabwen alueella ja itäisen Etelä-Afrikan kansat alkoivat liikehtiä. Näistä merkittävimpiä olivat Nguni-alaryhmään kuuluvat, kuten xhosat, zulut ja swazit. Ensimmäiset varsinaiset kohtaamiset itään ja koilliseen levittäytyvien buurien ja xhosien välillä lienevät olleet vasta 1700-luvun loppupuolella.

Britannia puuttui Etelä-Afrikan asioihin saman vuosisadan lopussa. Ranska oli valloittanut Alankomaat, ja britit katsoivat oikeudekseen suojella siirtomaita miehittämällä ne. Kapmaasta tulikin pian pysyvästi brittiläinen siirtomaa. Buureja tämä ei miellyttänyt, ja osa heistä lähti koilliseen 1800-luvun alkupuolella. Kun zulut olivat samoihin aikoihin Shaka Zulun johdolla perustaneet lyhytaikaisen sotilasvallan, johti tämä ensimmäisiin suuriin sotiin eurooppalaisten ja bantujen välillä. Pian buurit perustivat valtionsa bantujen alueille, jotka britit myöhemmin vuorostaan valloittivat. Vähemmistönä olevien eurooppalaisten valta johti Etelä-Afrikassa myöhemmin Apartheid-rotuerotteluun, vastaava järjestelmä oli käytössä myös Rhodesiassa.

Euroopan suurvallat jakoivat Afrikan mantereen keskenään 1800-luvun lopun valloituksissaan. Tämä johti bantukansojen alistamiseen, mutta 1900-luvun puolella he pääsivät myös osallisiksi länsimaisen teknologisen kehityksen saavutuksista, ja vuoden 1960 molemmin puolin jälleen itsenäistyneissä Afrikan maissa ovat bantut päässeet hallitsemaan, viimeisenä Etelä-Afrikassa 1994.