Banksin niemimaa
Banksin niemimaa on Uuden-Seelannin Eteläsaaren itärannikolla Tyynenmereen työntyvä, pallomaisen muotoinen maa-alue. Sen pinta-ala on hieman yli 1 000 km².
Vuodesta 1989 aina 6. marraskuuta 2006 Banksin niemimaa muodosti oman Banksin niemimaan hallinnollisen alueen, joka 2006 yhdistettiin Christchurchin kaupungin hallinnolliseen alueeseen.
Maantiede
Banksin niemimaata ympäröi pohjoisessa, idässä ja etelässä Tyyni valtameri.
Geologisesti Banksin niemimaa koostuu kahden kilpitulivuoren, Lytteltonin ja Akaroan jäänteistä. Tuliperäisen toiminnan seurauksena nämä kaksi tulivuorta nostivat mereen erillisen saaren n. 8 miljoonaa vuotta sitten mioseenikaudella. Vuorten huiput kohosivat jopa 1 500 metrin korkeuteen. Entisten tulivuorten suurimmista kraattereista muodostuivat nykyiset Lytteltonin ja Akaroan lahdet. Etelä-Alppien eroosio puolestaan synnytti Canterburyn tasangon, joka yhdistää Banksin niemimaan Etelä-Saareen.
Alueen historiaa
Löytöretkeilijä James Cook sai ensimmäisenä eurooppalaisena niemimaan näköpiiriinsä vuonna 1769 ensimmäisellä maailmanympäripurjehduksellaan ja nimesi sen Endeavour-aluksellaan matkustaneen luonnontutkijan Joseph Banksin mukaan. Cook luuli tuolloin maa-aluetta virheellisesti saareksi, koska ei pystynyt näkemään matalaa Canterburyn tasankoa, joka liittää sen osaksi Eteläsaarta.
1830-luvulla tultaessa Banksin niemimaasta oli muodostunut eurooppalaisten valaanpyynnin keskus. Eurooppalaisten vaikutusvallan kasvaessa maoriväestön määrä romahti. Syinä tähän olivat eurooppalaisten mukanaan tuomat sairaudet sekä tuliaseet, joiden käyttöönotto kasvatti heimojen välisissä sodissa kaatuneiden määrää.