Kansainvälinen järjestelypankki

Kansainvälisen järjestelypankin perustivat vuonna 1930 Belgian, Ison-Britannian, Italian, Ranskan ja Saksan keskuspankit sekä ryhmä yksityisiä japanilaisia ja yhdysvaltalaisia pankkeja. Se on siten vanhin nykyisin toimiva kansainvälinen rahoitusorganisaatio. Alkujaan sen tarkoitus oli varmistaa Saksan maksukyky sen edellisen sodan sotakorvausten maksun takkuillessa. Nämä tehtävät jäivät kuitenkin pääosin syrjään jo vuonna 1931, kun Saksan korvausten maksu keskeytyi maailmantalouden kriisin perusteella. Saksan maksuvaikeudet olivatkin antaneet vain viimeisen sysäyksen organisaation muodostamiselle, se kun edisti ”keskuspankkien pankkina” toimiessaan niiden välistä yhteistyötä ja antoi mahdollisuuksia uusiin liiketoimiin.[1]

Kansainvälisen organisaation perustaminen Saksan sotakorvauksien maksua järjestelemään kuului osana kunnianhimoiseen Youngin suunnitelmaan (1929), joka seurasi Dawesin suunnitelmaa (1924). Pankki perustettiin puolueettomaan Sveitsiin, ja sen sijoittamisessa Baseliin aivan sekä Saksan että sen sodassa eniten kärsineen Ranskan rajalle oli eräänlaista symboliikkaa. 1931 alkaen Saksan maksuja alettiin kuitenkin antaa anteeksi, ja lopulta Saksa ei koskaan maksanut sotakorvauksiaan, vaan päinvastoin aloitti myöhemmin uuden sodan.[1]

Toisen maailmansodan jälkeen järjestelypankki aloitti taas toimintansa ja sen sääntöjä muutettiin niin, että kaikki eurooppalaiset keskuspankit, myös sosialististen maiden (lukuun ottamatta Neuvostoliittoa ja DDR:ää) tulivat jäseniksi. Vuosien 1962 ja 1971 välisenä aikana pankin työn painopiste oli valuuttakriisien vastaisten toimien koordinoinnissa sekä läheisessä yhteistyössä niin sanotun kymppikerhon (G10) kanssa, jossa olivat edustettuina kymmenen tärkeintä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) jäsenmaata sekä Sveitsi, joka ei vielä tuolloin ollut IMF:n jäsen. Vuoden 1971 jälkeen, kun kiinteiden valuuttakurssien Bretton Woods -järjestelmä oli lakkautettu, pankki siirtyi muiden asioiden hoitamiseen, kuten eurovaluuttamarkkinoiden sekä pankkien ja vakuuksien valvontaan.[2]

Pankin pääkonttori Baselissa

Mario Bottan Baseliin suunnittelema entinen UBS:n rakennus, joka kuuluu nykyään järjestelypankille.

Kansainvälinen järjestelypankki on osakeyhtiö, ja sen vahvistettu yhtiöpääoma on määrältään 1,5 miljardia kultafrangia. Pääoma on jaettu 600 000 osakkeeseen, jotka ovat arvoltaan 2 500 kultafrangia. Uusien säännösten mukaan näitä voivat pitää hallussaan vain keskuspankit, joskaan tätä ei vielä ole de facto pantu käytäntöön. Yksi kultafrangi vastaa noin 0,29 grammaa hienokultaa, joka oli Sveitsin frangin kultapariteetti 1930-luvun alussa Kansainvälistä järjestelypankkia perustettaessa. Tosin tällä suhteella on merkitystä lähinnä vain tilinpäätöksen laadinnassa, kun taas järjestelypankin päivittäiset liiketoimet hoidetaan tätä nykyä pääasiassa dollareissa. Vaikka sitä kohdellaan virallisesti sveitsiläisenä osakeyhtiönä, järjestelypankki on Haagin sopimuksen mukaan kansainvälinen järjestö ja siten kansainvälisen oikeuden alainen. Osakkeenomistajia ovat keskuspankit ja huolimatta uusista säännöksistä on edelleen myös yksityisiä omistajia. Jälkimmäiset puolustautuvat tällä hetkellä sitä vastaan, ettei heitä ostettaisi pakolla ulos pankista.

Ylin toimielin järjestelypankissa on kerran vuodessa kokoontuva yleiskokous. Liikkeenhoito on hallintoneuvoston vastuulla. Siihen kuuluvat järjestelypankin säännöstön mukaan viran puolesta perustajajäsenten Belgian, Ison-Britannian, Italian, Ranskan ja Saksan keskuspankkien johtajat kuin myös amerikkalaisen keskuspankin johtokunnan puheenjohtaja, joka tosin on huolehtinut virastaan vasta 1994 alkaen. Korkeintaan yhdeksän muiden keskuspankkien johtajaa voidaan myös valita hallintoneuvostoon. Hallintoneuvosto valitsee puheenjohtajan ja järjestelypankin pääjohtajan, jotka ovat 1948 jälkeen olleet sama henkilö. Edelleen puheenjohtaja nimittää yleisjohtajan sekä muita liikkeenjohdon jäseniä, tarvittaessa yleisjohtaja toimii puheenjohtajan viransijaisena.

Vuoden 2002 maaliskuusta 2006 helmikuun loppuun puheenjohtajan virkaa hoiti Nout Wellink Alankomaiden pankista. Hänen seuraajakseen tuli Jean-Pierre Roth Sveitsin pankista.

Vuoden 2001 alussa 49 keskuspankilla oli paikka ja äänivalta yleiskokouksessa. Kymppikerhon maiden ohella näihin kuuluu 1999 alkaen myös Euroopan keskuspankki, ja muita ovat kaikkien länsieurooppalaisten maiden, useimpien itäeurooppalaisten siirtymätalouden maiden, tärkeimpien aasialaisten kasvutalouksien, suurimpien latinalaisamerikkalaisten kansantalouksien, kuin myös Kiinan, Intian, Saudi-Arabian ja Etelä-Afrikan keskuspankit. Muiden eurooppalaisten pankkien tavoin myös Suomen Pankki kuuluu osakkaisiin.[3] Suomessa pankista tavataan nykyään käyttää englanninkielistä lyhennettä BIS.

Kansainvälinen järjestelypankki hoitaa asemassaan keskuspankkien pankkina osaa lukuisien maiden ja kansainvälisten rahalaitosten valuuttavarannoista. Vuoden 2000 lopussa Kansainväliseen järjestelypankkiin talletettu raha muodosti suunnilleen 7 prosenttia maailman valuuttavarannoista; liki 120 keskuspankkia lukeutui sen asiakaskuntaan. Talletuksia pidetään korkeasti likvideinä sijoituksina ja ne ovat siten pikaisesti saatavilla. Lisääntyvässä määrin järjestelypankki tarjoutuu keskuspankeille myös investointipankiksi, jotta se saisi korkeampaa tuottoa valuuttavarannoistaan. Muutamissa tapauksissa se käsittelee myös lyhytaikaisia lainoja. Aika ajoin se rahoittaa myös lainoja, joita Maailmanpankki tai Kansainvälinen valuuttarahasto takaa.

Samaten järjestelypankki on sääntöjenmukaisesti foorumi kansainväliselle yhteistyölle raha- ja finanssikysymyksissä. Tämä tapahtuu epävirallisten tapaamisten puitteissa yleiskokouksen ja hallintoneuvoston kokoontumisten yhteydessä. Tosin pankki on vuosien saatossa saanut vastuulleen myös joukon konkreettisia tehtäviä. Niinpä kun 1960-luvulla ilmenivät ensimmäiset rakoilut kiinteiden valuuttakurssien järjestelmässä (Bretton Woods), oli se mukana lukuisissa eurooppalaisten valuuttojen tukitoimenpiteissä. Asiantuntemusta vaativien kysymysten käsittelyyn muodostettiin monenlaisia toimikuntia ja työryhmiä. Rahamarkkinoiden globalisaation ja nopeasti kasvavien rajat ylittävien pääomavirtojen johdosta järjestelypankki on saanut aseman rahamarkkinalaitosten valvontaelimenä.

Luottolaitosten alalla toimii järjestelypankin suojissa Baselin pankkivalvontakomitea eli Baselin komitea (BCBS), joka muodostettiin 1974 reaktiona useisiin pankkien tekemiin konkursseihin. Sen työ tuotti pankkivalvonnan "Baselin konkordaatin". Vuodesta 1988 alkaen kansainvälisesti toimiville pankeille asetettiin vähimmäisvaatimukset oman pääoman suuruudelle, kun siihen asti eri maissa toisistaan eronneet säännökset yhdenmukaistettiin. Säädökset tunnetaan nimellä Basel I ja ne edellyttävät omaa pääomaa, joka muodostaa vähintään 8 prosenttia varoista. Basel I on vain vähimmäisvaatimus, jonka valtiot ottavat huomioon omissa laeissaan. Seuraava järjestelmä on nimeltään Basel II. Siihen on kirjattu Euroopan unionissa 2007 alkaen pätevät oman pääoman suuruuden vähimmäisvaatimukset. Yhdysvallat ottaa säädökset käyttöön vähitellen vuonna 2008.

Vakuutusalalla toimii Kansainvälinen vakuutusvalvontaviranomaisten liitto, jonka sihteeristön toimipaikka on tammikuusta 1998 ollut järjestelypankissa. Liitto perustettiin vuonna 1994 ja sen tehtävänä on muotoilla kansainvälisesti tunnustettuja periaatteita ja ohjeita tehokkaaseen vakuutusvalvontaan yli sadassa jäsenmaassaan.

Vihdoin Kansainvälinen järjestelypankki omistautuu rahapolitiikan teorian ja käytännön tutkimukseen, josta se julkaisee työpapereita ja artikkeleita tieteellisissä lehdissä, sekä kokonaisvaltaisia talouskatsauksia neljännesvuosittaisissa selonteoissaan. Sitä paitsi se kerää kaikenlaisia tietoja jäsentensä alalta ja kokoaa niistä kansainvälisen pankkitilaston, joka samaten julkistetaan neljännesvuosittain. Valtioiden riskien arvioimiseksi ja talouskriisien tunnistamiseksi ennalta ovat tärkeitä ennen kaikkea tiedot valtioiden kansainvälisestä velkaantumisesta, josta saadut tulokset julkistetaan yhteistyössä OECD:n, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin kanssa.

• Baker, James Calvin: Bank for International Settlements : Evolution and Evaluation. Greenwood Publishing Group, 2002. ISBN 9780313006807. (englanniksi)

• Kansainvälinen järjestelypankki

• Suomen Pankin sivu yhteistyöstä
• Pankin historia 1930–1945
• August Review'n esittely pankista
• Pankkia käsittelevä kanadalainen puhe 1930
• Artikkeli "Money Club"