Baltacı Mehmet pašša

Mehmet syntyi Çorumin kaupungissa Osmancıkin piirikunnassa Çorumin maakunnassa Turkissa turkkilaiseen muslimiperheeseen. Hän osoitti lahjakkuutta tieteissä jo lapsena ja opiskeli Osmanien valtakunnan suurkaupungeissa kuten sen pääkaupungissa Konstantinopoliissa sekä Tripolissa, Tunisiassa ja Algeriassa. [3][2]

Baltacı Mehmet pašša esiteltiin hoville sukulaisten avulla. Tuolloin Osmanien valtakuntaa hallitsi sulttaani Mustafa II. Mehmetistä tuli alkuun yksi palatsin kirvesteräisiä hilpareita kantavista vartijoista, joita kutsuttiin nimellä baltaci, kirvesmies. Kauniin äänensä vuoksi hänestä tehtiin pian muezzin ja hänelle annettiin lisänimeksi arvokkuutta osoittava Halife. Palatsissa työskennellessään Baltacı Mehmet loi hyvät suhteet prinssi Ahmediin. Vuonna 1703 prinssistä tuli uusi sulttaani Ahmed III. Tällä oli välitön vaikutus Baltacı Mehmetin uraan ja hänestä tuli mir akhür. Lisäksi uusi sulttaani antoi hänelle vaimoksi yhden rakkaimmista jalkavaimoistaan, joka miellytti Baltacia kovasti. Sarai oli myös neuvokas ja juonittelutaitoinen, ja avusti Baltacı Mehmetin etenemistä arvoasteikossa.[4]

Marraskuussa 1704 Baltacı Mehmet sai Kapudan paššan arvon, joka tarkoitti osmanien laivaston amiraalia. Saman vuoden joulukuussa hänestä tuli valtakunnan toiseksi tärkein mies, suurvisiiri, Kalaylıkoz Hacı Ahmed paššan tilalle. Hacı Ahmed pašša oli ollut hänen vartijakollegansa aiemmin. Tästä virasta Mehmet pašša kuitenkin erotettiin 3. toukokuuta 1706 ja komennettiin Khiosin saarelle Turkin länsirannikolle. Tähän on sanottu olleen syynä hänen pätemättömyytensä sekä Baltacı Mehmetin ja hänen vaimonsa juonikkuus, jolla on selitetty myös se, että hän saattoi myöhemmin palata virkaansa[4]. Ystäviensä tuella Baltacı Mehmet sai uuden nimityksen Erzurumin kuvernööriksi ja tammikuussa 1709 Mehmet pašša siirtyi Aleppon kuvernööriksi. Hänet nimitettiin 18. elokuuta 1710 uudelleen suurvisiiriksi Köprülü Numan paššan epäonnistuttua vakauttamaan oloja kuten häneltä oli odotettu. [3]

Kartta Prutin sotaretkestä

Pääartikkeli: Venäjän–Turkin sota 1710–1711

Noihin aikoihin Osmanien vieraana piileskellyt Ruotsin kuningas Kaarle XII, joka oli paennut hävittyään Pultavan taistelun, suostutteli Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle. Sulttaani noudatti kuninkaan toivetta marraskuussa 1710.[5]

Valmistelut aloitettiin sodanjulistuksen myötä ja maaliskuussa Konstantinopolissa järjestetyn paraatin jälkeen Mehmet paššan ja janitsaaripäällikön Aga Yusuf paššan joukot lähtivät liikkeelle, viimeistään heti huhtikuun alussa, kun janitsaarit olivat saaneet palkkansa. Edirnessä pidetyn tauon jälkeen joukot jatkoivat ylittäen Tonavan 15. kesäkuuta 1711. Heinäkuun alussa saavutettiin Prut-joki, jonka itäisellä rannalla olivat Pietari Suuren joukot. Osmaneilla oli puolellaan suuri ylivoima. Taistelua käytiin aina rauhansopimukseen, joka allekirjoitettiin Venäjän antauduttua 23. heinäkuuta. Tuolla hetkellä Baltacı Mehmet paššalla oli kohtalon avaimet käsissään. Mikäli hän olisi kieltäytynyt vastaanottamasta antautumista ja sen sijaan mestannut tsaarin, tai tehnyt hänestä osmanien vasallin olisi maailmanhistoria muuttunut varsinkin Venäjän osalta.[5]

Turkissa suositun tarinan mukaan Baltacı Mehmet pašša vietti voittonsa jälkeen yön Pietari Suuren vaimon, Venäjän tulevan keisarinnan Katariinan kanssa. Yö olisi ollut niin miellyttävä, että aamulla hän oli ollut tyytyväinen pelkkään voittoonsa ja määrännyt armeijansa marssimaan takaisin.[6] Kohtalokkaasta lemmenyöstä on kirjoitettu Turkissa useita romanttisia romaaneja.[7]

Prutin rauhansopimuksessa osmanit saavuttivat suurin piirtein ne tavoitteensa, joita he olivat kaavailleet saavansa. Lisäksi Baltacı Mehmet oli kuullut kenraali Carl Ewald von Rönnen johtamien venäläisten valmistautuvan piirittämään linnaketta Brăilassa. Linnaketta puolustivat janitsaarit, joiden taistelutahdosta ja -kunnosta Mehmet ei ollut ollenkaan varma. Sopimusta kuitenkin vastustettiin jo paikan päällä. Vastustajia olivat muun muassa tataareiden päällikkö sekä Kaarle XII.[5] Voltairen mukaan paikalle kiiehtinyt Kaarle XII pilkkasi Mehmet paššaa siitä, että tämä oli päästänyt Venäjän keisarin lähtemään. Mehmet vastasi piikikkäästi Kaarlelle, joka oli ollut retkellään jo useita vuosia: "Kuka sitten hallitsisi hänen poissaolonsa aikana? Eihän käy laatuun, että kaikki kuninkaat ovat kaukana kotimaastaan."[8]

Tieto voitosta otettiin vastaan Konstantinopolissa alkuun riemuiten, mutta pian tunne vaihtui nyrpeydeksi. Kampanjoinnissaan uuden sotaretken eteen Kaarle XII syytti Baltacı Mehmetiä jopa lahjuksien vastaanottamisesta.[3] Joukot marssivat takaisin Edirneen, jonne ne saapuivat 6. marraskuuta 1711. Siellä Baltacı Mehmet pašša erotettiin ja Aga Yusuf pašša nimitettiin väliaikaisesti hänen tilalleen suurvisiiriksi 20. marraskuuta.[9][5] Baltacı Mehmet vangittiin, jolloin Valide Sultan Emetullah Rabia Gülnûş todennäköisesti vetosi hänen henkensä säästämiseksi. Mehmetin sijasta kaksi hänen lähintä alaista mestattiin ja hänet itsensä määrättiin maanpakoon Lesvoksen saarelle. Sieltä hänet siirrettiin pian Limnoksen saarelle, jossa hän kuoli 1712 lyhyen sairastelun jälkeen.[3][2]

A. N. Kuratin mukaan Mehmet pašša oli tyypillinen aikansa palatsijärjestelmän tuote: kynänkäyttäjä enemmän kuin valtiomies, osmaniylimys enemmän kuin turkkilainen sotapäällikkö.[2] Kilpailijoiden juonittelun ja poliittisten vastustajien levittämien lahjussyytöksien, sekä arvostelua herättäneen rauhan solmimisen vuoksi Baltacı Mehmet paššaa ei ole juuri arvostettu vanhemmassa turkkilaisessa historiankirjoituksessa. Siinä hänet kuvataan usein tavoiltaan ja moraaliltaan arveluttavaksi. Myös kirjaviin lähteisiin nojannut Voltaire kirjoitti hänen olleen pätevä ainoastaan juonittelussa.[3] Toisaalta häntä on myös ylistetty taitavana sotilasjohtajana. Keskustelu Mehmetin motiiveista rauhansopimuksen allekirjoittamisen aikana sekä pätevyydestä suurvisiirina on jäänyt elämään. [2]