Baldur von Schirach

Baldur von Schirach oli ratsumestari ja kamariherra Carl Baily von Schirachin (1873–1948) poika. Hän toimi Weimarissa sijaitsevan Saksan kansallisteatterin intendenttinä. Baldur von Schirachin äiti oli yhdysvaltalainen Emma Middleton Lynah Tillou von Schirach (1872–1944). Schirachin koti oli suhteellisen vapaamielinen ja valistunut, vaikkakin toisaalta isänmaallinen ja uskollinen keisarille. Baldur von Schirachin seitsemän vuotta vanhempi veli Karl teki itsemurhan vuonna 1919, ilmeisesti, koska Saksan antautuminen ja keisarin ero oli hänelle liian suuri koettelemus.

Schirach meni 31. maaliskuuta 1932 Münchenissä naimisiin Henriette Hoffmannin (3. helmikuuta 1913 – 27. tammikuuta 1992) kanssa. Hoffmann oli Adolf Hitlerin hovivalokuvaajan, professori Heinrich Hoffmannin ja tämän vaimon Maria Theresia Baumannin tytär. Pariskunnalle syntyi vuosina 1933–1942 lapset Angelika, Klaus, Robert ja Richard. Schirachien avioliitto päättyi eroon 20. heinäkuuta 1949.

Schirachin pojanpoika on kirjailija Ferdinand von Schirach.

Schirach tapasi Hitlerin 17-vuotiaana. Hänestä tuli heti tämän innokas kannattaja.^lähde? Schirach liittyi 1925 kansallissosialistiseen puolueeseen.[1] Vuonna 1929 hänet nimitettiin kansallissosialististen saksalaisten opiskelijoiden liiton (Nationalsozialistischen Deutschen Studentenbunds) johtoon. 30. lokakuuta 1931 hän siirtyi johtamaan Hitler-Jugendia Gruppenführerin SA-arvolla.

Schirach valittiin 1932 valtiopäiväedustajaksi. Kesäkuussa 1933 hänestä tuli Reichsleiter ja samalla hän liittyi Hitlerin sisäpiiriin. Myöhemmin samassa kuussa hänet valittiin Saksan valtakunnan nuorisojohtajaksi, jona hän toimi vuoteen 1945.[1] Koska kansallissosialistiset vallanpitäjät olivat ”yhdenmukaistaneet” eli lakkauttaneet muut nuorisojärjestöt kuin Hitler-Jugendin, tuli Schirach käytännössä vastaamaan koko Saksassa tehtävästä nuorisotyöstä.

Vuonna 1936 Schirachista tuli valtiosihteeri. Hän teki Hitler-Jugendin jäsenyydestä käytännössä pakollista (vain terveydellisesti tai rodullisesti ”epäkelvot” oli siitä vapautettu), niin että Hitler-Jugendin jäsenmäärä kasvoi yli kuuteen miljoonaan. Schirach joutui kuitenkin valtataisteluun nuorisoliiton johtajuudesta Arthur Axmannin kanssa. Vuonna 1939 ilmeisen turhautunut Schirach liittyi vapaaehtoisesti Wehrmachtiin ja palveli hetken rintamalla Ranskassa. Axmannista tuli 1. toukokuuta 1940 Schirachin sijainen, 7. elokuuta 1940 Hitler nimitti hänet Schirachin seuraajaksi Hitler-Jugendin johtoon. Korvaukseksi hän nimitti samalla Schirachin Wienin aluejohtajaksi eli Gauleiteriksi sekä käskynhaltijaksi. Schirach muutti perheineen entiseen keisarilliseen palatsiin Wienin Hofburgiin.

Uudessa asemassaan Wienin käskynhaltijana Schirach vastasi myös Itävallan juutalaisväestön kuljetuksista keskitys- ja tuhoamisleireille. Kaiken kaikkiaan hänen vastuullaan on noin 185 000 juutalaisen karkotus. Schirach itse kutsui juutalaisten karkotusta ”osallisuudekseen länsimaisen kulttuurin pelastamiseen”. Schirach oli julkisesti antisemiitti, jos kohta hän vastusti kansallissosialistisen juutalaispolitiikan karkeimpia muotoja. Niinpä hän ei hyväksynyt esimerkiksi vuoden 1938 kristalliyön juutalaisvainoja ja kielsi Hitler-Jugendia osallistumasta siihen. 24. kesäkuuta 1943 pitämässään puheessa hän vaati saksalaisia kohtelemaan paremmin miehitetyn Itä-Euroopan asukkaita. Tämän johdosta hänen suhteensa Hitleriin huononi.

Syyskuusta 1940 lähtien Schirach organisoi laajamittaisen lasten ja nuorten evakuoinnin Saksan pommitusten uhkaamista suurkaupungeista maaseudulle (n.k. Kinderlandverschickung). Noin 2,5 miljoonaa lasta evakuoitiin maalle. Operaatio lienee säästänyt kymmenien tuhansien lasten hengen.

Nürnbergin oikeudenkäynnistä otetussa kuvassa Schirach on toisessa rivissä toinen oikealta.

Vuonna 1945 Schirach kätkeytyi ensin liittoutuneilta, ja hänen arveltiin kuolleen. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin antautui liittoutuneiden vangiksi. Hänet asetettiin syytteeseen Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Tuomioistuimessa Schirach kiisti tienneensä keskitysleireistä ja sanoutui irti Hitleristä.^lähde? Hän kuitenkin myönsi, että Hitler oli antanut hänelle Wienin aluejohtajan aseman tehtävänään ajaa juutalaiset ja tšekkoslovakialaiset pois kaupungista, ja että hän oli osallistunut suunnitelmiin kuljettaa Wienin juutalaiset itäisille alueille.[1]

Schirach tuomittiin 1. lokakuuta 1946 rikoksista rauhaa ja ihmisyyttä vastaan 20 vuodeksi vankeuteen. Hänet vapautettiin Spandaun vankilasta 1966.[1] Hän vetäytyi loppuelämäkseen pois julkisuudesta, mutta julkaisi kuitenkin muistelmateoksen Ich glaubte an Hitler (suom. Uskoin Hitleriin).

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Baldur von Schirach Wikimedia Commonsissa