Baldassarre Negroni

Baldassarre Negroni (21. tammikuuta 1877 Rooma – 18. heinäkuuta 1948 Rooma) oli italialainen elokuvaohjaaja.

Baldassarre Negroni vuonna 1914.

Aatelisperheeseen syntynyt Negroni valmistui lakimieheksi ja toimi pörssivälittäjänä. Vuonna 1911 hän alkoi työskennellä Cinesillä aluksi kuvaajana ja myöhemmin ohjaajana. Vuonna 1912 hän perusti asianajaja Gioacchino Mecherin kanssa tuotantoyhtiö Celio Filmin, jolle hän ohjasi joukon Francesca Bertinin, Emilio Ghionen ja Alberto Collon tähdittämiä hienostuneita melodraamoja. Negronin merkittävin teos on pantomiimielokuva Histoire d’un Pierrot (”Pierrot’n tarina”, 1913), jossa hän pyrki sovittamaan yhteen kuvan ja Mario Pasquale Costan säveltämän musiikin. Se on yksi ensimmäisistä mykkäelokuvista, joissa musiikin on tarkoitus muodostaa olennainen osa katsomiskokemusta. Vuonna 1913 Negroni ohjasi myös Augusto Geninan käsikirjoittaman elokuvan L’anima del demi-monde (”Puolimaailman henki”), joka oli Emilio Ghionen ensiesiintyminen myöhemmin Za-la-mortina tunnettuna herrasmiesvarkaana.[1][2]

Vuosina 1914–1915 Negroni työskenteli Milano Filmsin ja vuosina 1915–1921 roomalaisen Tiber Filmin ja sen tytäryhtiön Film d’Arte Italianan ohjaajana. Negroni teki lukuisia melodraamoja ja seikkailuelokuvia näyttelijädiiva Hesperian (Olga Mambelli) kanssa, josta vuonna 1923 tuli hänen virallinen vaimonsa. Niistä tunnetuin lienee La signora delle camelie (”Kamelianainen”, 1915), joka kilpaili Gustavo Serenan ja Francesca Bertinin samaan aikaan kuvaaman samannimisen elokuvan kanssa. 1920-luvun alussa Negroni liittyi epäonniseen Unione Cinematografica Italianaan ja työskenteli sen jälkeen tuottaja Stefano Pittalugalle, jolle hän ohjasi muun muassa Bartolomeo Paganon kolme viimeistä elokuvaa. Äänielokuvan tultua Negroni ohjasi suositun musiikkikomedian Due cuori felici (”Kaksi onnellista sydäntä”, 1932), mutta työskenteli sen jälkeen lähinnä tuotantopäällikkönä. Hänen viimeinen ohjaustyönsä oli komedia L’ambasciatore (”Suurlähettiläs”) vuonna 1936.[1][2]