Bakkhantit (Euripides)

Euripides kertoo tragediassaan nuoresta Dionysoksesta, joka kuolevaisiin sukulaisiinsa suuttuneena oli marssinut bakkhanttien eli metelöivän naisseurueensa kanssa Vähästä-Aasiasta Boiotian tärkeimpään kaupunkiin Thebaan kostaakseen Kadmokselle ja tämän sukulaisille, koska nämä eivät pitäneet häntä jumalana vaan äpäränä. Zeus oli nimittäin aikoinaan rakastunut Kadmokseen tyttäreeseen Semeleen ja saattanut tämän raskaaksi. Tällaisesta pelistä suivaantuneena juonikas Hera oli saanut Semelen pyytämään Zeusta ilmaantumaan kaikessa jumalallisessa loistossaan salamoineen kaikkineen. Zeus oli suostunut, mutta hänen salamansa poltti Semelen. Sikiön Zeus kuitenkin ehti pelastaa Semelestä ja ompeli sen reiteensä. Reisikohdusta syntyi sitten Dionysos, jonka Zeus luovutti lähdenymfi Dirkelle. Semelen sisar Agaue ja muu perhe ei kuitenkaan uskonut Semelen pojan isäksi Zeusta.

Näytelmä sijoittuu Thebaan Kadmeian eli kuninkaanlinnan edustalle. Vanha kuningas Kadmos on luovuttanut vallan tyttärensä Agauen pojalle Pentheukselle. Näyttämön keskellä on Semelen muistomerkki, jonka lähistöllä näkyy yhä Zeuksen salamasta liekehtiviä rakennuksia. Näkösällä ovat myös Dirke-lähde ja Ismenos-virta. Kaukana siintävät Kithairon-vuoren huiput.

Ensiksi näyttämölle saapuu Dionysos, jota näytelmässä kutsutaan myös nimillä Bakkhos, Bromios, Eukhios ja Iakkhos. Dionysos kertoo, kuka hän on ja missä tarkoituksessa hän on Thebaan saapunut: Hän on tullut Aasiasta, tarkemmin sanoen Lyydiasta, ja kulkenut Fryygian, Persian, Baktrian, Meedian ja Arabian kautta Kreikkaan puolustamaan jumaluuttaan thebalaisten ennakkoluuloja vastaan. Hänellä on aikomuksena tuoda omat riittinsä ja palvontamenonsa Thebaan. Mukanaan Dionysos oli tuonut bakkhanttien eli mainadien joukon. Nämä Dionysoksen jumaluuden humalluttamana irstailevat naiset kuljeksivat reuhaten hiukset hajallaan ja kiljuivat ”io Bakkhe!” juopuneilla äänillään huilujen ja symbaalien säestyksellä. Tähän laumaan olivat heti liittyneet myös Dionysoksen tädit Agaue, Ino ja Autonoe nuoren vaalean tulokkaan ihastuttamina.

Bakkhoksen nuoruus. William-Adolphe Bouguereaun maalaus vuodelta 1884.

Myös ennustajavanhus Teiresias kuulee linnan porttien edestä remuavaa mekastusta ja joutuu itsekin jumalallisen hurmion valtaan. Vanha kuningas Kadmoskin tulee takahuoneista ottamaan selvää metelistä. Pian ovat molemmat ukot jumalallisessa hurmoksessa peruukit päässä ja täysissä meikeissä keskellä bakkhantteja pyörimässä. Keskelle orgioita ilmaantuu kuningas Pentheus vimmoissaan: Kaupungin naiset olivat jättäneet kotilietensä ja paenneet Kithairon-vuorelle aikomuksenaan palvoa jotakin uutta jumalaa. Sitten Pentheus huomaa tyrmistyksekseen thyrsossauvaansa heiluttelevan Kadmoksen ja kirjavaan kauriintaljaan pukeutuneen Teiresiaan. Seuraa tiukka puhuttelu, jonka kestäessä Pentheus yrittää riistää Kadmoksen peruukin ja saada naisten keskellä riekkuvat ukot järkiintymään: Koko joukko rautoihin, ellei muu auta! Teiresias kuitenkin moittii Pentheuksen asennetta ja kehottaa tätä ottamaan vastaan uuden jumalan, joka on sentään keksinyt viinin ja on muutenkin todella mahtava herra. Kadmos säestää huomauttamalla, että Dionysos, vaikka tulokas onkin, on sentään Semelen poika. Pentheus uhkaa kuitenkin kitkerin sanoin kostaa ja lähettää miesjoukon ottamaan kiinni mokoman tyttöpojan.[2] Kadmos ja Teiresias liittyvät bakkhanttinaisten parveen.

Kuoro-osuuden jälkeen näyttämölle astuu palvelija mukanaan kahlehdittu Dionysos ja kertoo, ettei tämä ollut pidätettäessä tehnyt vastarintaa; päinvastoin, tämä oli pyytänyt päästä kahleisiin vaikkei oikein ollutkaan niissä pysynyt. Tämän kuultuaan Pentheus käskee vapauttamaan vieraan nuorukaisen kahleista. Korea nuorukainen kertoo tulleensa Lyydiasta, jossa hänet oli initioitu Bakkhoksen menoihin, mutta kieltäytyy sanomasta mitään uudesta jumalasta ja orgiastisista menoista. Pentheus vihastuu uudelleen ja käskee heittää muukalaisen tyrmään. Nuorukainen ottaa vastaan kahleet mutta varoittaa, että Dionysos ei jätä rankaisematta tällaista epäystävällisyyttä.

Tässä tilanteessa aasialaisten mainadien kuoro tuntee itsensä hylätyksi ja suojattomaksi. Naiset huhuilevat avukseen johtajaansa Dionysosta ja puhuttelevat Dirkea, joka on sekä Theban suojelija että Dionysoksen imettäjä. Yht'äkkiä kuuluu Dionysoksen ääni ensin ikään kuin kuulijoiden sisältä. Ääni kertoo, mitä kaikkea onnettomuutta Dionysos on Pentheukselle rangaistukseksi toteuttamassa. Ensiksi Bakkhos oli järistyttänyt kuninkaanlinnan perustuksia ja polttanut Semelen haudan. Sitten Bromios oli luonut linnan aulaan kummitushahmon, jota Pentheus oli turhaan yrittänyt miekallaan ilmaa huitoen saada tapetuksi. Lopuksi koko rakennus oli yht'äkkiä romahtanut kokoon.

Bakkhanttien esitys vuodelta 1997, pääosissa Ramona Reeves ja Lynn Odell, ohjaajana Brad Mays.

Pentheus ilmestyy uudelleen näyttämölle ja häkeltyy nähdessään muukalaisen ilman kahleita. Nuorukainen sanoo Dionysoksen vapauttaneen hänet. Siinä samassa he näkevät paimenen olevan tulossa Kithaironilta. Paimenella on uutisia kerrottavanaan: Hän oli nähnyt kolme naislaumaa nukkumassa taivasalla. Yhden lauman johtajana näytti olevan Agaue. Tämä oli äkkiä herännyt ja huutanut laumaansa pukeutumaan kauriinnahkoihin ja vyöttäytymään käärmeisiin. Paimen oli myös nähnyt, miten muutamat naiset, joilla oli kotonaan imeväisikäisiä vauvoja, olivat imettämässä sudenpoikasia. Yksi nainen puolestaan oli saanut lähteen aikaan lyömällä sauvallaan kallioon, toinen taas oli sauvansa lyönnillä saanut viinin virtaamaan kallioseinämästä. Edelleen paimen kertoo yrittäneensä tovereineen ottaa Agaue kiinni, mutta hurjistuneet naiset olivat joukolla hyökänneet paimenten kimppuun ja ajaneet heidät pakoon. Naiset olivat paljain käsin repineet kotikarjaa luurangoiksi ja lihapaloiksi. Sitten naiset olivat hyökänneet kahteen pikkukylään ja haavoittaneet thyrsossauvoillaan kyläläisiä. Tämän jälkeen he olivat palanneet tukikohtaansa ja pesseet veritahransa Dionysoksen voiman avaamissa lähteissä. Sanansaattaja lopettaa puheensa kehotukseen ottaa vastaan tämä uusi jumala, joka on antanut viiniköynnöksen ihmisille tuskien lievittäjäksi: Jos ei ole viiniä, ei ole Afroditeakaan eikä muutakaan ihmiselon ihanuutta.

Pentheus käskee lähettää sotilaita panemaan bakkhantit kuriin. Vaalea nuorukainen varoittaa tekemästä tätä, mutta lupaa viedä Pentheuksen paikan päälle, jos tämä haluaisi katsella bakkanaaleja. Pentheuksen innostuttua ajatuksesta nuorukainen saa suostutelluksi Pentheuksen pukeutumaan naiseksi sillä verukkeella, että näin olisi turvallisempaa. Tämä on käännekohta, sillä Pentheus on näin joutumassa jumaluuden valtaan. Hän sanoo näkevänsä kaksi aurinkoa ja kaksi Thebaa. Kääntäessään katseensa nuorukaiseen Pentheus huomaa ihmeekseen näkevänsä häivähdyksen sarvipäistä härkää. Pentheus oikein innostuu naiseksi pukeutumisesta toteuttaen samalla ”naisellisen turhamaisuuden” stereotypioita.

Kun kaikki on valmista, he lähtevät vuoria kohti kepeästi keskustellen. Tässä keskustelussa nuorukainen asettaa sanansa sillä tavalla, että ne samalla ironisesti ennustavat Pentheuksen tulevan onnettomuuden:

»DION(YSOS) Tule perässäni: minä olen hyvä opas sinne,
ja toinen saa tuoda sinut takaisin. PENT(HEUS) Äitini?!
DION Mikä näky siitä tulee! PENT Sen vuoksi sinne lähdenkin!
DION Sinut kannetaan kotiin. PENT Mikä kunnia!
DION Niin, ajattele: äidin kädet! PENT Mitä? En minä mikään kakara ole!
DION Voihan sen tietysti noinkin ottaa... PENT Olen kumminkin ansainnut sen?
DION Julmettu mies! Julma loppu odottaa sinua, taivaaseen asti nousee maineesi![3]»

Tapahtumien suora seuranta loppuu tähän. Muutaman kuvitteellisen tunnin kuluttua näyttämölle saapuu palvelija, joka oli ollut saattamassa Pentheusta vuorille. Palvelija kertoo kuoroyleisölle uutisen: Pentheus on kuollut. Tästä uutisesta riemuitseva muukalaisnaisten kuoro haluaa kuulla kaiken yksityiskohtia myöten. Sanansaattaja jatkaa: Muukalaisen opastamana he olivat tulleet vuorelle, mutta Pentheus tuli asettuneeksi sellaiseen paikkaan, että hän ei kyennyt näkemään naisia. Niinpä muukalainen oli tullut avuksi erikoisella tavalla. Hän sai jotenkin kokonaisen ison kuusen taivutetuksi kaarelle, istutti Pentheuksen latvaan ja suoristi jälleen kuusen. Tämä oli hieno näköalapaikka, mutta kumpaankin suuntaan. Äkkiä kuului taivaalta huuto joka käski bakkhantteja rankaisemaan kuusen latvassa istuvaa miestä Dionysoksen pyhien menojen halveksimisesta. Hurjistuneet naiset kiskoivat puun juurineen maasta, ja Pentheus putosi maahan suureen ääneen valitellen, sillä hänelle oli valjennut, että tämä on hänen elämänsä viimeinen päivä. Ensimmäisenä Pentheuksen kimppuun hyökkäsi hänen äitinsä Agaue suu vaahdossa ja silmät väärin päin kääntyneinä. Välttääkseen äitinsä raatelevat kynnet Pentheus heitti pois peruukkinsa paljastaen kasvonsa. Äitinsä poskea koskettaen hän pyysi rukoillen:

Agaue ja Ino raatelevat Pentheuksen. Attikalaisen lekanis-vadin kansi n. vuosilta 450-425 eaa.

»Äiti, se olen minä, minä, sinun poikasi,
Pentheus jonka synnytit Ekhionin taloon!
Sääli minua! Älä tapa poikaasi,
vaikka hän onkin ollut paha![4]»

Sanansaattaja jatkaa: Sokeassa raivossaan Agaue oli katkaissut pojaltaan kaulan samalla kun Ino ja Autonoe heittelivät sisarenpojastaan irti repimiään lihapaloja ja luunkappaleita ympäri maastoa. Sitten Agaue oli asettanut Pentheuksen pään thyrsossauvan nokkaan ja lähtenyt kohti Thebaa.

Sanansaattaja lopettaa kertomuksensa ja on jo lähdössä, kun näköpiiriin tulee Agaue kantaen käsissään Pentheuksen päätä. Edelleen Dionysoksen hurmion vallassa hän näyttää kaikille saalistaan, Pentheuksen päätä, jonka hän itse uskoo olevan leijonan pää. Sitten astuu esille Kadmos seurueineen kantaen kuninkaan muita jäännöksiä. Saaliistaan ylpeillen Agaue sanoo Kadmokselle hankkineensa itselleen nyt sellaista mainetta, jota ei kangaspuiden ääressä saavuteta. Kadmos, joka oli jo aikaisemmin tullut järkiinsä, käskee Agaueta vielä tarkemmin katsomaan saalistaan. Vihdoin Agauekin huomaa kantavansa poikansa päätä.

Meille säilyneen näytelmäversion lopussa Dionysos ilmaantuu lausumaan tuomioennustuksensa: Kadmos muuttuisi käärmeeksi ja tulisi hallitsemaan barbaarikansaa vaimonsa Harmonian kanssa. Agauen kohtalona taas olisi elää maanpaossa sisartensa kanssa. Näytelmä päättyy siihen, että tuomitut valittavat kovaa kohtaloaan.

• Euripides: Bakkhantit. Suomentanut Mauno Manninen. Porvoo & Helsinki: WSOY, 1967. [Vapaa näyttämäsovitus.]
• Euripides: Bakkhantit. Suomentanut Pentti Saarikoski. Teoksessa Saarikoski, Pentti: Antiikin runoutta ja draamaa. Toim. H. K. Riikonen. Helsinki: Otava 2002, 65–98.

• Euripides: Bacchae. Edited with introduction and commentary by Eric R. Dodds. Second edition [1st ed., 1943]. Oxford: Oxford University Press, 1960. Tekstieditio.
• Euripide: Les Bacchantes. Par Jeanne Roux. I: Introduction, texte et traduction; II: Commentaire. (Bibliothèque de la Faculté des Lettres de Lyon, XXI). Paris: Les Belles Lettres, 1970-1972. Tekstieditio.
• Euripides: Bacchae. Edited with an introduction, translation and commentary by Richard Seaford. Warminster: Aris & Phillips, 1996. Tekstieditio.
• Euripides: Bacchae. Teoksessa Euripidis fabulae. Vol. III (Helena, Phoenissae, Orestes, Bacchae, Iphigenia Aulidensis, Rhesus) Toim. James Diggle. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1994. ISBN 978-0-19-814595-0. Kreikankielinen alkuteksti.
• Euripides: Bacchae. Teoksessa Bacchae. Iphigenia at Aulis. Rhesus. Euripides Volume VI. Loeb Classical Library 495. Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003. ISBN 9780674996014. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

• Bierl, Anton F. Harald: Dionysos und die griechische Tragödie: Politische und «metatheatralische» Aspekte im Text. Tübingen: Narr., 1991.
• Leinieks, Valdis: The City of Dionysus: A Study of Euripides' Bakchai. Stuttgart: Teubner, 1996.
• Lesky, Albin: Die tragische Dichtung der Hellenen. 3. p.. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 1972.
• Pavanetto, Cleto: De Euripideae fabulae quae «Bacchae» inscribitur indole ac natura. Salesianum, 1984, 46. vsk, s. 289–292.
• Seaford, Richard: Dionysiac Drama and the Dionysiac Mysteries. Classical Quarterly, 1981, 31. vsk, s. 252–275.
• Seidensticker, Bernd: Comic Elements in Euripides' Bacchae. American Journal of Philology, 1978, 99. vsk, s. 303–320.
• Vernant, Jean-Pierre: Le Dionysos masqué des Bacchantes d'Euripides. L'Homme, 1985, 25. vsk, s. 31–58.
• Versnel, Hendrik S.: Inconsistencies in Greek and Roman religion, I: Ter unus. Isis, Dionysos, Hermes: Three Studies in Henotheism. Leiden: Brill, 1990.