Bagdadin taistelu

Suuria valloitusretkiään tehneet mongolit olivat saapuneet Lähi-itään 1250-luvulla itäisen Persian valloituksen jälkeen. Sotaretkeä Mesopotamiaan johti Tšingis-kaanin pojanpoika Hülegü. Bagdadia hallitsi abbasidikalifi al-Mustasim, jonka valtakunta oli irrottautunut seldžukkien herruudesta, mutta joka hallitsi vain suhteellisen pientä aluetta Etelä-Irakissa.[1] Bagdad oli myös kärsinyt joitakin vuosia aikaisemmin tuhoisista tulvista ja šiialaisten vastaisista mellakoista. Armeija oli jätetty rappiolle rahoituksen puutteessa.[2] Kalifi oli kuitenkin sunnalaisen maailman hengellinen johtaja ja hän saattoi odottaa apuarmeijoita muilta tahoilta. Sitä paitsi Bagdadin vahvat muurit olivat aiemminkin kestäneet mongolien ratsuväkiarmeijoiden kaltaisten joukkojen hyökkäyksiä. Molemmat oletukset osoittautuivat kuitenkin sittemmin vääriksi.[1]

Mongolien vallatessa uusia kaupunkeja näille tarjottiin yleensä mahdollisuutta antautua. Antautuneet kaupungit säästettiin usein, vaikkakin niitä vaadittiin maksamaan tribuuttia mongoleille. Sen sijaan antautumisesta kieltäytyvät kaupungit tuhottiin.[1] Hülegü oli vaatinut antautumista kalifilta vuonna 1257. Kun tähän ei suostuttu, mongoliarmeija eteni Kurdistanin läpi Irakiin. Armeijan oikea siipi ylitti Tigrisjoen Ktesifonin paikkeilla ja eteni kohti Bagdadia. 17. tammikuuta 1258 mongolit kohtasivat kalifin sihteerin (dawatdar) Mujahid-ad-Din Aybegin johtaman bagdadilaisen armeijan ja he kärsivät tappion. Abbasidit juhlivat voittoaan leirissään samana yönä, kun mongolipäällikkö Baiju tuhosi joen tulvavallit ja abbasidien leiri tulvi. Mongolien hyökkäys seurasi seuraavana päivänä ja abbasidit kärsivät tappion. Heitä komentanut Mujahid-ad-Din Aybeg pääsi hädin tuskin pakenemaan takaisin Bagdadiin. Tigriksen länsipuoliset alueet jäivät mongolien oikean siiven haltuun, kun taas Hülegün vasen siipi saapui Bagdadin muurien eteläpuolelle muuriin kuuluvalle Ajamin tornille. Mongolit alkoivat valmistella hyökkäystään 22. tammikuuta esimerkiksi piiritystorneja rakennuttamalla.[2] Mongoleista oli tullut tähän mennessä aikaisempien valloitustensa kokemuksella taitavia kaupunkien valtaajia.[1] Mongoliarmeijan Bagdadissa sanotaan käsittäneen 200 000 miestä.[2]

Hulegu vangitsee Bagdadin kalifin tämän aarteidensa keskelle. "Le Livre des Merveilles", 15. vuosisata.

Mongolien varsinainen hyökkäys alkoi 29. tammikuuta. Kalifi yritti vielä hyökkäyksen alkaessa neuvotella mongolien kanssa. Kaupungista lähettiläiksi pantiin šiialainen visiiri Muayyid-ad-Din Ibn Alqami ja nestoriolaisen kirkon pää Mar Makika. Molempia pidettiin mongolimielisinä. Hülegü ei kuitenkaan taipunut neuvotteluihin heidän kanssaan vaan lähetti heidät takaisin Bagdadiin ja vaati samalla kalifia lähettämään sihteerinsä ja muut vastarinnan kannattajat kaupungista.[2]

Piirityksen kuluessa Ajamin torni murtui mongolien heittimien ammuksista, mutta heidän hyökkäyksensä pysähtyi aluksi kiivaaseen vastarintaan. 3. helmikuuta heidän kuitenkin onnistui vallata osa kaupungin muurista. Dawatdar oli yrittänyt paeta kaupungista jokea pitkin laivalla, mutta hän joutui kääntymään takaisin mongolien upotettua kolme laivaa joella. Kalifi oli nyt epätoivoisessa asemassa ja hän yritti neuvotella antautumisesta. Mongolit suostuivat ja lupasivat kohdella antautujia hyvin. Kalifi, hänen poikansa ja 3 000 hengen seurue lähti kaupungista 10. helmikuuta ja antautui mongoleille.[2]

Mongoliarmeija saapui kaupungin sisälle 13. helmikuuta. Kaupunki ryöstettiin ja sen arvoesineet kannettiin suureksi kasaksi mongolien leiriin. Sotilailla oli lupa tappaa kaikki paikalliset Bagdadin kristittyä väestöä lukuun ottamatta. Kristityn väestönosan säästämiseen vaikutti mahdollisesti Hülegün kristitty vaimo Doquz Khatun. Viikon hävityksen jälkeen Hülegü armahti vielä hengissä säilyneet. Tosin 20. helmikuuta mongoleille antautuneet kalifi, hänen poikansa ja muu seurue surmattiin annetuista lupauksista huolimatta. Kaupungin muurit purettiin ja sen vallihaudat täytettiin. Hülegü poistui armeijoineen ja taakse jätettiin 3 000 sotilasta ruumiita siivoamaan. Bagdad menetti merkitystään mongolien uuden alueellisen keskuksen Tabrizin kustannuksella.[2]

Sunnalaisessa maailmassa kalifin kohtalo ja Bagdadin tuho pakanoiden käsissä oli šokki. Sunnalaisilla ei ensimmäistä kertaa historiassaan ollut nyt hengellistä päämiestä.[1] Tätä vastoin Irakin šiialaiset kaupungit, kuten Hilla ja Najaf ottivat mongolit myötämielisinä vastaan.[2] Hülegü jatkoi valloitusretkiään Lähi-idässä kohdaten nyt useita sunnalaisia hallitsijoita, jotka olivat valmiita suoraan asettumaan mongolien vasalleiksi tai liittolaisiksi. Aleppon aijubidikuvernööri yritti tehdä vastarintaa, mutta kaupunki koki Bagdadin kohtalon joulukuussa 1259. Nyt Keski-Aasiasta saapui kuitenkin uutinen Möngken kuolemasta ja Hülegü jätti valloitusretkensä palatakseen mongolien sydänalueelle. Hänen kenraalinsa Kitbuqa jatkoi valloitusretkeä etelään, kunnes Egyptin mamelukit voittivat viimein mongoliarmeijan Ain Jalutin taistelussa vuoinna 1260.[1]

Vielä 1200-luvun loppuun saakka Bagdadin taistelun ja mongolien valloitusten merkitys kuoliniskuna islamille oli epäselvä. Se ei lopulta merkinnyt täydellistä katkoa islamilaisessa historiassa, vaan Lähi-idän mongolit omaksuivat myöhemmin itse islamin. Kalifien uskonnollinen arvovalta oli kuitenkin päättynyt ja ajatus yhtenäisestä islamilaisesta valtiosta jäi enemmän tai vähemmän historiaan.[3]