Backaksen kartano

Backaksen paikalla oli jo 1500-luvulla samanniminen tila, mutta varsinainen kartano syntyi vasta 1600-luvulla tilojen yhdistyessä. Kartano sijaitsi Suuren Rantatien (nykyään Ylästöntie) varrella, muutama kilometri silloisesta Helsingin pitäjän kirkosta länteen. Backas oli Ruotsin vallan aikana säteri eli ratsutila, jolla oli velvollisuus varustaa ratsusotilas kuninkaan joukkoihin ja joka nautti vastapalvelukseksi verovapaudesta. Tilan omistajat, jotka vaihtuivat taajaan 1600−1700-luvuilla, olivatkin pääasiassa ratsumestareita ja sotilasvirkamiehiä. Heihin kuului muun muassa Johan Anders Jägerhorn, joka omisti kartanon vuodesta 1785.

Vuodesta 1801 vuoteen 1808 Backaksen omisti Gustav von Boisman, Vantaanjoen eteläpuolella sijainneen Tomtebackan eli Haltialan säterin isäntä. Von Boismanin jälkeen tila siirtyi hänen vävylleen August Hagelstamille, joka rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen vuonna 1818. Tämän poika Carl Hagelstam laajensi Backaksen alueita ja kehitti menestyksellisesti sen maanviljelyä. 1886 kartanon osti Hagelstameilta Carl Ehrnrooth, joka viljeli sitä ensimmäiseen maailmansotaan asti.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Carl Ehrnrooth päätti luopua Backaksesta, ja ostajaksi tarjoutui Osuusliike Elanto, joka tarvitsi suurtilan Helsingin läheisyydestä tuottaakseen elintarvikkeita myymälöihinsä ja ravintoloihinsa. Kaupanhieronta herätti närkästystä muissa kartanonomistajissa ja pääkaupungin ruotsinkielisissä piireissä, jotka pelkäsivät vasemmistolaisen osuusliikkeen turmelevan Helsingin pitäjän vanhan ruotsinkielisen kulttuurin ja suomalaistavan sen väestön. Näkyvistä protesteista ja lehtikirjoittelusta huolimatta Elanto osti Backaksen 1916. Tilan pinta-ala oli ostohetkellä 683 hehtaaria, josta peltoa oli 141 ja metsää 482 hehtaaria, ja tila ulottui Vantaanjoelta Tuusulan rajalle saakka.

Oston jälkeen Elanto aloitti Backaksessa laajan kehitysohjelman jonka tarkoituksena oli muodostaa kartanosta mallitila. 1900-luvun alkupuolella Backas olikin suurtila, joka tuotti pääosan Elannon pääkaupunkiseudulla myymistä elintarvikkeista. Suomen maatilat -matrikkelin (1931) mukaan Backaksessa oli 1930-luvun alussa sata lehmää ja 900 sikaa, yli 140 hehtaaria viljeltyä peltoa, laajaa puutarhaviljelyä sekä kolme suurkasvihuonetta tomaatti- ja kurkkuviljelyä varten. Saman matrikkelin mukaan tilalta myytiin vuosittain noin 80 000 kilogrammaa sianlihaa ja kasvitarhatuotteita, perunoita, maitoa ja viljaa Helsinkiin. Kartanon valtavilta metsäalueilta tuotiin puutavaraa ja turvetta junalla omaa pisto­raidetta pitkin. Viiden kilometrin pituinen rata valmistui 1920 ja sitä käytettiin turvepehkun, mudan, hiekan ja saven kuljetukseen. Turvepehkua ja mutaa kuljetettiin suolta kartanon pelloille ja hiekkaa ja savea taas kartanon omalle tiilitehtaalle. Rata alkoi kartanon talouskeskuksesta ja johti Veromiehenkylän kautta pohjoiseen nykyisen Helsinki-Vantaan lentoaseman alueelle. Elannon ravintoloiden, leipomon ja oluttehtaan ruokajätteet puolestaan kuljetettiin Helsingistä Backaksen sikojen ruoaksi.

Elanto perusti alueelle 1919 oman tiilitehtaan, jonka tuotteilla rakennettiin 1920-luvulla kartanon nykyiset muhkeat ulkorakennukset: talli, navetta, suursikala, kuivaamo-puimala sekä henkilökunnan asuintaloja. Myös Veromiehenkylän kansakoulu eli nykyinen Veromäen koulu rakennettiin kartanon tiilistä ja kartanon maalle, kouluttamaan sen työntekijöiden lapsia. Vanhaa päärakennusta uudistettiin ja siitä tehtiin tilanhoitajan asunto- ja konttorirakennus.

Talvisodan aikana Elannon pääjohtajan Väinö Tannerin ollessa Risto Rytin hallituksen ulkoministeri Suomen hallitus kokoontui Backaksen päärakennuksessa. Backaksen tiloja käytettiin myös valtionarkiston hajasijoituspaikkana Helsingin pommitusten aikana.

• 
  Backaksen kartanon navetta (1927) näkyy hyvin Ylästöntielle.
• 
  Backaksen kartanon puimala.
• 
  Sikala oli kartanon vanha karjarakennus, jonka korjauspiirrustuksen laati Elannon aikana arkkitehti Urho Åberg (1920).

1940-luvulta lähtien Helsingin maalaiskunnan ja sittemmin Vantaan kaupungin kasvu söi vähän kerrallaan kartanon valtavat maa-alueet. Sotien jälkeen Backaksen maita pakkolunastettiin siirtoväen asuttamiseksi, ja Helsinki-Vantaan lentoaseman rakentaminen vei niistä yli 400 hehtaaria. Myös Kehä III sekä sitä reunustavat teollisuusalueet lohkaisivat itselleen Backaksen maata. Kun maatalous keskellä kasvavaa kaupunkia oli muuttunut mahdottomaksi, Elanto myi 1986 kaiken vielä jäljellä olleen maan rakennusliikkeille jättäen itselleen vain kartanon ulkorakennuksineen. Backaksen entisille maille on rakennettu muun muassa Veromiehen ja Vantaanportin yritysalueet ja Kartanonkosken asuinalue.

Nykyisin Backaksen kartanon rakennukset on suojeltu. Sen kasvihuoneissa toimi kesään 2009 saakka HOK-Elannon puutarhakeskus ja päärakennuksessa pitopalvelu. Suojelemattomat kasvihuoneet purettiin vuoden 2009 aikana. Entinen puimalarakennus on kunnostettu juhlasaliksi, jossa järjestetään muun muassa Vantaan barokkiviikkojen konsertteja. 2010-luvulla HOK-Elannon liiketoiminta kartanolla muodostui päärakennuksen ja puimalan vuokraamisesta tilaisuuksien pitoon sekä kesäravintolasta päärakennuksessa. Pitokartanon toiminta päättyi vuonna 2013 odottamaan alueen kehittämissuunnitelman valmistumista.[4]. Osa kartanoalueen taloista on autioina - ainoastaan vesikatot on uusittu lisävahinkojen välttämiseksi.

Kartanon Puimalassa on järjestetty Backas Jazz -tapahtumaa.[5] Kartanon lähialueita pyritään kehittämään matkailu- ja virkistyskäyttöön. Uudisrakentamishankkeeseen kuuluu asuntoja ja elämyspuisto.[6]

Tuominen, Pirjo: Backas - kartano elää. Tammi, 1988, 2017. ISBN 978-951-31-9816-9

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Backaksen kartano Wikimedia Commonsissa

• Backaksen tila, artikkeli Helsingin pitäjä -vuosikirjassa 1966