Baškortostan

Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta Baškortostanin alueella ovat varhaiselta kivikaudelta, mutta laajamittaisempi ihmisasutus syntyi vasta pronssikaudella. Abaševon kulttuurin ihmisten alkaessa asuttaa aluetta, he toivat mukanaan korkealle kehittyneen taidon valmistaa pronssityökaluja, aseita ja koruja ynnä muita taide-esineitä. Abaševon kulttuurin ihmiset perustivat ensimmäiset pysyvät asutuskeskukset Etelä-Uralille.

Sana baškiiri mainitaan ensimmäisen kerran arabialaisissa kirjallisissa lähteissä 800-luvulla. Tuohon aikaan baškiirit harjoittivat paimentolaiselämää ja asuttivat Volgan ja Kaman välistä aluetta sekä Etelä-Uralia, Volgan bolgaarien naapureina. Islaminuskon leviäminen baškiirien keskuuteen alkoi 900-luvulla ja islamista tuli vallitseva uskonto 1300-luvulla.

Ensimmäinen maininta baškiireista eurooppalaisissa lähteissä on Joannes de Plano Carpinin ja Vilhelm Rubrukin matkakertomuksessa. He mainitsevat Uraljoen yläjuoksulla asuvan pascatir kansan, jonka he väittivät puhuvan samaa kieltä kuin unkarilaisten.

Baškiirien asuinalue muodosti itsenäisen valtakunnan ja baškiirit taistelivat aika ajoin naapurikansojen Volgan bolgaarien ja petšenegien kanssa. Mongolit valloittivat baškiirien asuinalueet 1200-luvun puolivälissä. Tosin vielä tämänkin jälkeen baškiirit olivat varsin itsenäisiä ja omien heimoruhtinaidensa johtamia.

Baškortostanin alue oli 1500-luvun puoliväliin asti jaettuna Kazanin kaanikunnan, Siperian kaanikunnan ja Nogaikaanin kesken.

Kazanin kaanikunnan antauduttua Venäjän tsaarille Iivana Julmalle vuosien 1554–1555 jälkeisen sodan jälkeen, läntiset ja luoteiset baškiiriheimot ruhtinaidensa johdolla tarjoutuivat vapaaehtoisesti liittymään Moskovan Venäjään vuonna 1556. Tämän johdosta perustettiin Ufan kaupunki, jonka tarkoituksena oli suojella baškiireja kirgiiseiltä.

Baškiirit kuitenkin nousivat tämän jälkeen useasti kapinaan Venäjää vastaan. Syinä tähän olivat Venäjän ankara verotus, pakkokäännyttäminen kristinuskoon, venäläisten uudisasukkaitten asuttaminen alueelle ja baškiirien maiden haltuunotto. Suuria kapinoita oli muun muassa vuosina 1676, jonka Venäjä vain vaivoin pystyi tukahduttamaan ja 1707. Viimeinen suuri kapina oli vuosina 1735–1741. Vuonna 1774 baškiirit osallistuivat Pugatšovin kapinaan, jossa he taistelivat baškiiri Salawat Julajevin johdolla.

Vuonna 1786 baškiirit saavuttivat verovapauden ja vuonna 1798 baškiireista muodostettiin oma ratsujoukoista koostuva armeijansa. Lisäksi vuonna 1798 perustettiin Venäjän muslimien hengellinen kokous, mitä pidetään merkkinä siitä, että tsaarin hallinto tunnusti baškiirien ja tataarien sekä muiden muslimikansallisuuksien oikeuden harjoittaa islaminuskoa. Huolimatta näistä myönnytyksistä riitaisuudet maiden omistusoikeudesta jatkuivat. Ufan kuvernementti perustettiin vuonna 1865, tarkoituksena sitoa alue tiukemmin Venäjän osaksi.

Baškiirien ASNT:n vaakuna.

Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Baškortostanin alue kuului lyhyen ajan Venäjästä itsenäiseksi julistautuneeseen Idel-Uralin valtioon, jonka bolševikit kuitenkin pian valloittivat. Tämän jälkeen suunniteltiin Volgan tataareille ja baškiireille yhteistä autonomista tasavaltaa, mutta se kaatui näiden kansojen keskinäisiin erimielisyyksiin. Baškiirien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta perustettiin vuonna 1919 ja se oli näin ollen ensimmäinen autonominen muodostuma Neuvosto-Venäjällä.

Vuonna 1932 alkoi Baškortostanin alueen raakaöljyn hyödyntäminen. Vuoden 1943 lopulla löydettiin suuri Tujmazjin öljyesiintymä.

Toisen maailmansodan aikana Baškortostanista tuli yksi merkittävimmistä alueista, jonne Neuvostoliiton länsiosista siirrettiin tehtaita ja teollisuutta sekä suuri määrä ihmisiä. Sodan aikana nämä teollisuuslaitokset tuottivat aseita, polttoaineita ja elintarvikkeita. Sodan jälkeen Baškortostanin alueen teollisuus kehittyi ja monipuolistui edelleen, alueelle kehittyi kaivos-, koneenrakennus- ja öljynjalostusteollisuutta. Baškortostanin teollisuus muodosti vankan perustan kaikkien Euroopan Venäjän syrjäseutujen talouden kasvulle.

Neuvostoliiton hajoamisprosessin alettua antoi Baškiirien ASNT:n korkein neuvosto suvereenisuusjulistuksen 11. lokakuuta 1990 ja korotti maan Baškiirien sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Tämä tapahtui vastoin Neuvostoliiton keskushallinnon tahtoa. Baškiirien SNT:n nimi muutettiin Baškortostanin tasavallaksi 25. helmikuuta 1992.^lähde?

Venäjän ja Baškortostanin välillä solmittiin Federatiivinen sopimus Venäjän federaation ja Baškortostanin tasavallan viranomaisten, valtaoikeuksien ja valtiollisten toimielinten erottamisesta toisistaan 31. maaliskuuta 1992. Baškortostanin perustuslaki hyväksyttiin 24. joulukuuta 1993. Perustuslain ensimmäisen artiklan mukaan Baškortostan on suvereeni valtio Venäjän federaation yhteydessä. Valtiosopimus Venäjän federaation ja Baškortostanin tasavallan välillä solmittiin 3. elokuuta 1994.^lähde?

1 640 metriin kohoava Jaman tau on Baškortostanin korkein vuorenhuippu.

Baškortostan on enimmäkseen matalaa metsäistä vuoristoa. Maantieteellisesti maa voidaan jakaa kolmeen pääalueeseen. Länsiosa maasta on kumpuilevaa ylänköä, maan keski- ja luoteisosat ovat Belaja-joen halkomaa tasankoa ja eteläiset Uralvuoret hallitsevat maan itäosaa. Baškortostanin korkein vuori on Jaman tau (eli Jamantau), 1 646 metriä.^lähde? Muita vuoria ovat: Suuri Iremel (1 582 m), Pieni Iremel (1 449 m), Arwjakrjaz (1 068 m), Zilmerdaq (909 m), Alataw (845 m), Jurmataw (842 m).

Baškortostanissa vallitsee mannerilmasto. Keskilämpötila vaihtelee tammikuussa −14 ja −17,5 °C välillä ja heinäkuussa +16,5 ja +20,5 °C välillä. Keskimääräinen sademäärä vaihtelee maan eri osissa 250 ja 500 millimetrin välillä.^lähde?

Baškortostanin itä- ja pohjoisosat kuuluvat havumetsävyöhykkeeseen. Eteläosissa on aroa tai metsäaroa. Näiden kahden vyöhykkeen väliin jää kapea lehtimetsävyöhyke. Maan pinta-alasta noin 40 prosenttia on metsää.^lähde?

Kaikkiaan Baškortostanissa on yli 13 000 jokea ja noin 2 700 järveä ja tekojärveä.

Baškortostanin merkittävimmät joet ovat Belaja ja sen lisäjoki Ufa. Belaja on 1 067 kilometriä pitkä ja virtaa kokonaan Baškortostanin alueella. Se alkaa maan itäosasta Uralilta ja virtaa maan eteläosan kautta maan länsirajalle, jossa se laskee Kama-jokeen. Myös Ufa-joki alkaa Uralilta, tosin Baškortostanin itäpuolelta. Ufa laskee kahtena suuhaarana Belajaan maan pääkaupungin Ufan pohjoispuolella. Baškortostanin pinta-alasta noin neljä viidennestä kuuluu Kaman vesistöalueeseen. Lisäksi Uraljoki virtaa maan itäisimmän osan läpi.

Suurimmat järvet ja tekojärvet ovat Asylykül (23,5 km²), Qandrykül (15,6 km²), Urgun (12,0 km²), Pavlovskojen tekojärvi (120,0 km²) ja Nuguškojen tekojärvi (25,2 km²).

Alueen tärkeimpiin suojelualueisiin kuuluvat Etelä-Uralin luonnonpuisto, Baškirian luonnonpuisto ja Šulgan-Tašin luonnonpuisto sekä heti tämän lounaispuolelta alkava Baškirian kansallispuisto.[8]

Vuoden 2002 väestönlaskennassa Baškortostanin asukkaista 29,9 prosenttia oli kansallisuudeltaan baškiireja, ja he olivat näin ollen tasavallan toiseksi suurin etninen ryhmä. Baškiireilla on tosin monia kulttuurillisia ja poliittisia erioikeuksia. Suurin etninen ryhmä on venäläiset (36,3 prosenttia), ja kolmas pääryhmä tataarit (24,1 prosenttia). Lisäksi maassa asuu tšuvasseja (3 prosenttia), mareja (2,7 prosenttia), ukrainalaisia (1,9 prosenttia) ja lisäksi muun muassa udmurtteja, mordvalaisia ja saksalaisia. Baškiirien ja tataarien kielet ovat turkkilaistataarilaisia kieliä ja läheistä sukua toisilleen. Baškortostanin väestöjakaumassa ei tapahtunut 1900-luvun aikana mitään merkittäviä muutoksia, vain venäläisten suhteellinen osuus laski vähitellen.^lähde?

Vuonna 2010 kaupunkilaisia oli 2 461 652 henkeä eli 60,4 prosenttia väestöstä. Maaseutuväestön osuus oli 1 610 640 eli 39,6 prosenttia väestöstä.[1]

Suurin kaupunki on pääkaupunki Ufa (1 062 319 asukasta vuonna 2010), jossa asuu noin neljännes maan väestöstä. Muita yli 30 000 asukkaan kaupunkeja olivat (2010): Sterlitamak (273 486 as.), Salavat (156 095 as.), Neftekamsk (121 733 as.), Oktjabrski (109 474 as.), Beloretsk (68 806 as.), Tuimazy (66 836 as.), Išimbai (66 259 as.), Kumertau (62 851 as.), Sibai (62 763 as.), Meleuz (61 390 as.), Belebei (60 188 as.), Birsk (41 635 as.), Utšaly (37 788 as.), Blagoveštšensk (34 239 as.), Djurtjuli (31 274 as.).[1]

^lähde?

Vuonna 2012 julkaistiin laaja, Venäjän uskontoja ja väestön uskonnollista vakaumusta myös alueellisesti kartoittanut Arena-kyselytutkimus. Sen mukaan Baškortostanin väestöstä oli:[9][10][11]

• 38 % islaminuskoisia, muttei sunneja eikä shiioja,
• 25 % ortodokseja (Venäjän ortodoksinen kirkko),
• 15 % jumalaan (tai korkeampaan voimaan) uskovia, muttei tunnustanut mitään tiettyä uskontoa,
• 8 % ateisteja, ei usko jumalaan,
• 3 % kristittyjä, muttei ortodokseja, katolisia tai protestantteja,
• 2 % luonnonvoimiin ja -jumaliin pohjautuvan perinneuskonnon kannattajia,
• 1 % ortodokseja, muttei kuulu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon eikä ole vanhauskoisia,
• < 1 % sunnilaisen islaminuskon kannattajia,
• < 1 % vanhauskoisia,
• < 1 % protestantteja (luterilaisia, baptisteja, evankelikalisteja, anglikaaneja) ja
• 2 % uskonnolliselta vakaumukseltaan jotain muuta.

Baškortostanin liikenneyhteydet ovat varsin hyvät. Ufan rautatieasema on maan rautatieverkon keskus ja siellä on myös tärkeä lentokenttä, Ufan kansainvälinen lentoasema. Belajalla ja Ufalla on laivaliikennettä.