BSD-lisenssi

BSD-lisenssi on vapaa ohjelmistolisenssi ja yksi käytetyimmistä avoimen lähdekoodin lisensseistä. Se tunnetaan parhaiten Berkeley Software Distributionin (BSD) lisenssinä.

BSD-lisenssin ehdot ovat yksinkertaiset verrattuna esimerkiksi GNU GPL:ään. Se antaa käyttäjälle miltei public domainia vastaavat oikeudet. Lisenssi sallii koodin muokkaamisen ja uudelleenkäytön myös omisteisissa tuotteissa, kunhan lisenssin teksti säilyy lähdekoodissa. Toisin kuin GPL, BSD-lisenssi ei vaadi lähdekoodin julkaisemista, jos lisensoitua ohjelmaa levittää eteenpäin. BSD-lisensoidun tuotteen voi myös julkaista toisella lisenssillä, jonka ei tarvitse olla BSD-yhteensopiva. Tästä seuraa, että BSD-lisensoidulle koodille kuka tahansa saa käytännössä tehdä aivan mitä haluaa.

Alkuperäinen BSD-lisenssi sai alkunsa Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, kun BSD Unix julkaistiin. Lisenssissä oli pykälä, jonka mukaan lisensoitua koodia sisältävien tuotteiden dokumentaatioissa täytyy ilmoittaa tuotteen sisältävän Kalifornian yliopistossa kehitettyä koodia. Tämä johti siihen, ettei BSD-lisenssi ollut yhteensopiva GNU GPL -lisenssin kanssa, eikä näin ollen GPL- ja BSD-lisensoitua materiaalia saanut yhdistää. Lisäksi tämä aiheutti ketjureaktion, jossa moni koodia muokannut taho julkaisi koodin uudelleen omalla lisenssillään, vaatien nimensä ilmoittamista dokumentaatiossa. Tämän vuoksi jotkut ohjelmistot saattoivat sisältää pitkän listan pakollisia lähdeilmoituksia dokumentaatiossaan.

Lisenssin sisältö

Nykyään BSD-tyyliset lisenssit eivät sisällä alkuperäisen lisenssin tekijänoikeusilmoitusta pakottavaa pykälää. Siksi lisenssistä käytetään usein myös nimitystä muokattu BSD-lisenssi. Lisenssin teksti on public domainia, ja nimet "Regents of the University of California", "University of California, Berkeley" ja "Regents" tulisi korvata omalla nimellä.

 * Copyright (c) 1998, Regents of the University of California
 * All rights reserved.
 * Redistribution and use in source and binary forms, with or without
 * modification, are permitted provided that the following conditions are met:
 *
 *     * Redistributions of source code must retain the above copyright
 *       notice, this list of conditions and the following disclaimer.
 *     * Redistributions in binary form must reproduce the above copyright
 *       notice, this list of conditions and the following disclaimer in the
 *       documentation and/or other materials provided with the distribution.
 *     * Neither the name of the University of California, Berkeley nor the
 *       names of its contributors may be used to endorse or promote products
 *       derived from this software without specific prior written permission.
 *
 * THIS SOFTWARE IS PROVIDED BY THE REGENTS AND CONTRIBUTORS ``AS IS'' AND ANY
 * EXPRESS OR IMPLIED WARRANTIES, INCLUDING, BUT NOT LIMITED TO, THE IMPLIED
 * WARRANTIES OF MERCHANTABILITY AND FITNESS FOR A PARTICULAR PURPOSE ARE
 * DISCLAIMED. IN NO EVENT SHALL THE REGENTS AND CONTRIBUTORS BE LIABLE FOR ANY
 * DIRECT, INDIRECT, INCIDENTAL, SPECIAL, EXEMPLARY, OR CONSEQUENTIAL DAMAGES
 * (INCLUDING, BUT NOT LIMITED TO, PROCUREMENT OF SUBSTITUTE GOODS OR SERVICES;
 * LOSS OF USE, DATA, OR PROFITS; OR BUSINESS INTERRUPTION) HOWEVER CAUSED AND
 * ON ANY THEORY OF LIABILITY, WHETHER IN CONTRACT, STRICT LIABILITY, OR TORT
 * (INCLUDING NEGLIGENCE OR OTHERWISE) ARISING IN ANY WAY OUT OF THE USE OF THIS
 * SOFTWARE, EVEN IF ADVISED OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

On olemassa myös muita BSD-tyylisiä lisenssejä. Jotkut ohjelmistot, esimerkiksi NetBSD, käyttävät yhä alkuperäistä Berkeleyn lisenssiä. Toiset taas saattavat poistaa tai lisätä uusia pykäliä lisenssiin.

Katso myös

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.