Bürgerliches Gesetzbuch
Bürgerliches Gesetzbuch (tai BGB) on Saksan siviilioikeuslakikirja. Sitä valmisteltiin vuodesta 1881 lähtien ja se tuli voimaan 1. tammikuuta 1900 korvaten sitä ennen käytössä olleen roomalaisen oikeuskäytännön. Sitä pidettiin massiivisena uraauurtavana projektina. Saksan siviilioikeuslakikirja on ollut mallina vastaaville laeille monissa muissa maissa kuten Portugalissa, Virossa, Latviassa, Kiinan tasavallassa, Japanissa, Thaimaassa, Etelä-Koreassa, Kiinan kansantasavallassa, Kreikassa ja Ukrainassa.
Historia
Saksan keisarikunta
Kun Ranskassa oli vuonna 1804 saatettu voimaan yhtenäinen siviililaki, Code Napoléon, alettiin Saksassa yleisesti toivoa vastaavanlaista siviililainsäädännön kodifiointia, joka järjestelmällistäisi ja yhtenäistäisi monet toisistaan poikkeavat lait, jotka olivat voimassa Saksan eri ruhtinaskunnissa. Saksan liiton aikana yritykset tällaisen lain laatimiseksi epäonnistuivat siitä syystä, että ei ollut sellaista lainsäädäntöelintä, jonka valta olisi ulottunut koko Saksaan. Lisäksi hanketta vastusti Friedrich Carl von Savignyn historiallinen koulukunta.
Vuonna 1871 useimmat Saksan valtiot yhdistyivät Saksan keisarikunnaksi. Aluksi lainsäädäntävalta siviilioikeuden alalla kuitenkin pysyi osavaltioilla, kunnes vuonna 1873 keisarikunnan perustuslakiin lisättiin säännös, "Lex Miquel-Lasker" (nimetty Johannes von Miquelin ja Eduard Laskerin mukaan), joka siirsi siviilioikeuden keisarikunnan päätösvaltaan. Tämän jälkeen asetettiin useita komiteoita, joiden oli määrä laatia koko maalle yhteinen siviililaki korvaamaan eri osavaltioiden siviililait.
Ensimmäinen lakiehdotus vuodelta 1888 ei saanut laajaa kannatusta. Asetettiin toinen komitea, johon kuului 22 jäsentä, juristien lisäksi myös finanssialan edustajia sekä eri ideologisten suuntausten kannattajia, ja joka laati toisen ehdotuksen. Sen jälkeen kun ehdotukseen oli tehty merkittäviä muutoksia, Saksan valtiopäivät hyväksyivät sen vuonna 1896. Se tuli voimaan vuoden 1900 alussa ja on ollut siitä lähtien Saksan siviilioikeuden perustana.
Natsi-Saksa
Natsi-Saksan aikana suunniteltiin BGB:n korvaamista uudella siviilioikeuden kodifikaatiolla, joka olisi saanut nimekseen "Volksgesetzbuch" ("kansan lakikirja") ja jonka olisi ollut määrä paremmin kuvastaa natsismin ideologiaa, kun taas BGB perustui pikemminkin vapaamielisiin aatteisiin. Tätä hanketta ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Joitakin BGB:n periaatteita kuten Bona fide -periaatetta (242 §, "Grundsatz von Treu und Glauben") kuitenkin alettiin tulkita natsien käsityksen mukaisesti.
Saksa vuodesta 1945
Kun Saksa vuonna 1949 jakautui Saksan liittotasavaltaan (Länsi-Saksa) ja Saksan demokraattisen tasavaltaan (Itä-Saksa), Bürgerliches Gesetzbuch jäi aluksi voimaan siviilioikeuden perustana molemmissa valtioissa. Sosialistisessa Itä-Saksassa BGB:n säännökset kuitenkin vähitellen korvattiin uusilla laeilla, joista ensimmäisenä säädettiin uusi perhelaki vuonna 1966, kunnes vuonna 1976 astui voimaan kokonaan uusi siviililaki (Zivilgesetzbuch) ja vuonna 1982 uusi sopimuslaki. Vuonna 1990 tapahtuneesta Saksojen yhdistymisestä lähtien BGB on jälleen ollut voimassa koko Saksassa.
Myös Länsi-Saksassa ja myöhemmin jälleen yhdistyneessä Saksassa BGB:hen on tehty useita muutoksia. Huomattavimmat muutokset tehtiin vuonna 2002, jolloin varsinkin sen velvoiteoikeutta koskevaan osastoon tehtiin suuria muutoksia. Vaikka BGB on siviilioikeuden perustana, myös oikeudellisilla ennakkotapauksilla on rajoitettua merkitystä: tapa, jolla tuomioistuimet tulkitsevat säännöksiä, on muuttunut monella tavoin ja kehittyy edelleen, mikä johtuu erityisesti säännösten suuresti abstraktista luonteesta. Viime vuosina lainlaatijat ovat myös yrittäneet yhdistää joitakin myöhemmin säädettyjä erillisiä lakeja BGB:hen. Esimerkiksi asunnon vuokraa koskevat säännökset, joista välillä laadittiin erillisiä lakeja kuten Miethöhengesetz ("vuokramaksulaki"), on nyttemmin jälleen sisällytetty BGB:hen.
BGB on jatkuvasti Saksan lainsäädännön kulmakivi. Muu lainsäädäntö perustuu BGB:n periaatteisiin. Esimerkiksi Saksan kauppalaki sisältää vain säännökset, jotka koskevat erityisesti kauppa- ja osakeyhtiöitä, mutta niitäkin koskevat myös BGB:n yleiset säännökset.
BGB on tyypillistä 1800-luvun lainsäädäntöä, ja sitä on alusta lähtien arvosteltu siitä, ettei se ota huomioon sosiaalisen vastuun näkökohtia. Lainsäätäjät ja oikeuskäytäntö ovat aikojen kuluessa enemmän tai vähemmän onnistuneesti yrittäneet sovittaa tällaiset näkökohdat BGB:hen. Viime vuosina eurooppaoikeuden vaikutus on ollut suuri, ja myös sen vuoksi BGB:hen on tehty useita muutoksia.
Rakenne
BGB perustuu suurelta osin roomalaiseen oikeuteen. Muiden siitä vaikutteita saaneiden siviililakien tavoin siinä säädetään henkilöistä, omaisuudesta, perheestä ja perinnöstä, mutta toisin kuin esimerkiksi Ranskan Code Civilissä ja Itävallan siviililaissa, sen alussa on yleisiä säännöksiä koskeva osasto. Sen vuoksi BGB sisältää viisi pääosastoa ("kirjaa"):
- Yleinen osasto ("Allgemeiner Teil", 1–240 §:t, sisältää säännöksiä, jotka koskevat kaikkia oikeusaloja, kuten säännökset henkilöistä, oikeustoimikelpoisuudesta, tahdonilmaisuista, oikeustointen kumoamisesta virheen vuoksi, sopimusten muodosta sekä toimivallan ja toiminnan rajoituksista
- Velvoiteoikeus ("Recht der Schuldverhältnisse"), 241–853 §:t, säännökset eri sopimustyypeistä ja muista velvoitteista henkilöiden välillä, mukaan luettuna siviilioikeudellisia rikkomuksia koskevat säännökset
- Esineoikeus ("Sachenrecht"), 854–1296 §:t, säännökset omistusoikeudesta, omaisuudesta, muista oikeuksista, joita henkilöillä on kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen, ja miten nämä oikeudet voidaan siirtää
- Perheoikeus ("Familienrecht"), 1297–1921, avioliittoa, ja perheenjäsenten välisiä suhteita koskevat säännökset
- Perintöoikeus ("Erbrecht"), säännökset perinnöstä ja testamentista
Abstraktioperiaate
BGB:hen kuuluu oleellisesti "abstraktioperiaate" (saks. Abstraktionsprinzip) ja siihen liittyvä "separaatioperiaate" (saks. Trennungsprinzip). Friedrich Carl von Savignyn pandektistisen koulukunnan oppien mukaisesti laki tekee suuren eron toisessa osastossa käsiteltyjen velvoiteoikeudellisten sopimusten ja kolmannessa osastossa käsiteltyjen, omaisuuden siirtoa koskevien sopimusten välillä. Lyhyesti nämä periaatteet merkitsevät sitä, että sopimus, joka velvoittaa jonkun luovuttamaan jotakin toiselle osapuolelle, ei vielä tee saajasta tämän esineen omistajaa vaan ainoastaan antaa hänelle oikeuden vaatia omistusoikeuden siirtoa.
Separaatioperiaate merkitsee, että sopimus omaisuuden siirrosta ja omaisuuden todellinen siirto ovat kaksi eri asiaa ja niistä on eri säännökset. Samoin abstraktioperiaate merkitsee, että omistusoikeuden siirto on laillisesti pätevä riippumatta alkuperäisen velvoitesopimuksen pätevyydestä. Tästä erosta seuraa, että sopimukset, jotka vain velvoittavat johonkin, eivät vielä siirrä omistusoikeutta niin kauan kuin ei ole erikseen tehty sopimusta omistusoikeuden siirrosta; toisaalta omaisuuden siirto pätemättömän velvoitesopimuksen perusteella voi aiheuttaa saajalle velvollisuuden palauttaa omaisuus, mutta saaja katsotaan silti sen omistajaksi siihen saakka, kunnes se todella on palautettu erillisellä sopimuksella.
Esimerkiksi sopimus jonkin esineen kaupasta ei BGB:n mukaan vielä sellaisenaan siirrä omistusoikeutta esineeseen ostajalle vaan ainoastaan tuottaa myyjälle velvoitteen luovuttaa omistusoikeus. Myyjä on tällöin velvollinen erillisellä sopimuksella luovuttamaan myymänsä omaisuuden. Sen vuoksi näistä kahdesta vaiheesta on eri säännökset: osapuolten velvollisuuksista säädetään 433 §:ssä, omistusoikeuden siirtoa koskevista sopimuksista 929 §:stä. Samaan tapaan säädetään kauppahinnan maksusta eli rahan omistusoikeuden siirrosta.
Jokapäiväisessä kaupankäynnissä tätä erotusta ei yleensä tarvitse ottaa huomioon, koska molemmat sopimukset tehdään samanaikaisesti, kun tavara luovutetaan ja samalla maksetaan. Vaikka abstraktioperiaate saattaa vaikuttaa hyvin tekniseltä eikä ehkä vastaa tavanomaista käsitystä kaupanteosta, Saksan oikeusyhteisössä sitä pidetään kiistattomana. Abstraktioperiaatteen suurin etu on siinä, että se muodostaa lailliset puitteet mille tahansa liike-elämässä kysymykseen tulevalle sopimukselle, olipa se luonteeltaan kuinka monimutkainen tahansa.
Hyvä esimerkki tästä liittyy osamaksukauppaan. Jos joku ostaa jotakin ja maksaa kauppahinnan osamaksulla, molemmilla osapuolilla on omat, osittain ristiriitaiset intressinsä: ostaja haluaa hankkimansa esineen välittömästi haltuunsa, kun taas myyjä haluaa varmistua siitä, että koko kauppahinta tulee maksetuksi. Abstraktioperiaatteen mukaisesti BGB:llä on tähän yksinkertainen ratkaisu: sopimus velvoittaa ostajaa maksamaan koko hinnan ja velvoittaa myyjää luovuttamaan omistusoikeuden esineeseen sitten, kun viimeinenkin osamaksuerä on maksettu. Siihen saakka myyjällä säilyy omistusoikeus esineeseen, ja ostajalla on siihen vain käyttö- ja hallintaoikeus. Jos ostaja ei kykene maksamaan hintaa kokonaisuudessaan, myyjä voi vaatia esineen takaisin milloin tahansa samoin kuin muunkin oman omaisuutensa.
Toinen etu on, että virheellisen kaupan tapauksessa omistusoikeus pysyy ennallaan eikä jälleenmyynti ole sallittu. Laitonta hyötymistä koskevien säännösten mukaisesti ostaja on velvollinen palauttamaan omistusoikeuden, mikäli mahdollista, tai muussa tapauksessa maksamaan korvausta.
BGB muiden maiden lakien mallina
Vuonna 1896 Japanissa säädettiin BGB:hen perustuva siviililaki, joka on edelleen voimassa, joskin toisen maailmansodan jälkeen siihen tehtiin erinäisiä muutoksia.[1]
Lähteet
- Kanamori, Shigenari (1 January 1999). "German influences on Japanese Pre-War Constitution and Civil Code". European Journal of Law and Economics 7 (1): 93–95. doi:.