Ayacuchon taistelu

Vallankumoukselliset olivat Perun itsenäisyyssodan aikana menettäneet Liman rojalisteille ja menetyksen johdosta Simón Bolívarille ja Antonio José de Sucrelle myönnettiin lisää valtaa tilanteen ratkaisemiseksi. Bolívar ja Sucre ottivatkin pienimuotoisen voiton rojalistien joukoista Juninin taistelussa kesäkuussa 1824, minkä jälkeen Bolívar jatkoi joukkoineen kohti Limaa ja Sucre jätettiin vastaamaan odotettua rojalistien vastahyökkäystä vastaan puolustautumisesta. Rojalistien hyökkäystä johti Perun varakuningas José de la Serna. La Serna ei uskonut varsinaisesti rojalistien mahdollisuuksiin voittaa koko sota, mutta hän halusi perustaa väliaikaishallituksen, sekä kutsua maan valtaistuimelle jonkun Bourbon-suvun prinssin. La Sernan johtamat 9 300 sotilasta ottivat asemat Sucren joukkojen pohjoispuolelta lähellä Ayacuchon kaupunkia noin 300 kilometriä Limasta kaakkoon. Sucren johtamiin joukkoihin kuului 5 780 sotilasta pääasiassa Perusta ja Suur-Kolumbiasta. Sucre vetäytyi miehineen eri puolilta syvien rotkojen suojaamalle Quinuan tasangolle, jotta La Sernan suurikokoisempi armeija ei voisi piirittää hänen joukkojaan. Joukot oli jaettu neljään divisioonaan.[1]

Taistelukenttä nykyisin.

Rojalistit hyökkäsivät Sucren joukkoja vastaan aamulla 9. joulukuuta. Hyökkäys kohdistui kenraali José María Córdoban komentamaa oikeaa sivustaa vastaan. Hyökkäys ja sitä seurannut toinen hyökkäys epäonnistuivat, samoin kuin rojalisti Antonio Monetin komentama hyökkäys Sucren keskustaa vastaan. Rojalistien epäonnistuneiden hyökkäysten jälkeen Córdoba komensi kolumbialaiset pistinhyökkäykseen pakottaen rojalistien vasemman siiven vetäytymään. Rojalistien rivien hajotessa Sucren ratsuväki ja reserviin jätetty jalkaväki aloitti hyökkäyksensä ja rojalistien reservi jäi oman hyökkäyksensä seurauksena mottiin. Taistelu oli lopulta ohi vain noin 80 minuuttia kestäneen yhteenoton jälkeen ja päättyi Sucren johtamien vallankumouksellisien voittoon.[1]

Antautuminen Ayacuchossa, maalaus vuodelta 1924.

Vallankumouksellisten puolella tappiot olivat jääneet huomattavan vähäisiksi. He menettivät vain 300 miestä kaatuneina ja 600 haavoittuneina. Vastaavasti rojalistien tappiot olivat suuret. Rojalistit menettivät 1 400 miestä kaatuneina, 700 haavoittuneina ja 2 500 jäi vangeiksi. Erityisen vakava isku rojalisteille oli suuren joukon tärkeimmistä upseereista jäätyä vangeiksi. Heidän mukanaan oli varakuningas La Serna, 15 kenraalia, 16 everstiä ja 68 everstiluutnanttia. Taistelu saikin lempinimen kenraalien taistelu. Rojalisteille annettiin kunnialliset antautumisehdot ja La Serna suostui vetämään rojalistien joukot Perusta. Peru oli nyt itsenäinen ja Sucre siirtyi taistelun jälkeen Pohjois-Perun maakuntaan, jonka hän julisti itsenäiseksi Bolívarin mukaan Bolivian nimellä. Viimeinen suuri rojalistijoukko Etelä-Amerikassa antautui Callaossa vuonna 1826, mikä teki lopun espanjalaisvallasta alueella.[1]