Avorahastus

Avorahastus on rehellisyyteen perustuva rahastusjärjestelmä, jota käytetään monissa joukkoliikennejärjestelmissä. Sen sijaan, että kaikkien kulkuneuvoon tai laiturialueelle astuvien matkustajien matkaliput tarkastettaisiin, matkustajilla oletetaan olevan lippu, matkustusoikeus tai matkakortti, jolla on oikeanlainen lippu. Matkustusoikeuksia valvotaan konduktöörien ja lipuntarkastajien (viranomaisten) tekemillä satunnaistarkastuksilla, joissa varmistetaan, että matkustajilla on oikeanlainen lippu eivätkä he matkusta liputta. Monissa järjestelmissä matkustaja voi ostaa kerta- tai sarjalipun etukäteen, mutta hänen pitää näyttää lippu tai matkakortti leimauslaitteelle tai matkakortinlukijalle ennen käyttöä. Laitteet sijaitsevat joko asemilla tai kulkuneuvoissa, ja ne aikaleimaavat lipun. Lippu on voimassa aikaleiman määräämän ajan.[1]

Avorahastukseen kuuluva lippuautomaattikatos New Yorkissa. Pysäkkiä käyttävät Select Bus Servicen linjat.
Avorahastukseen suunniteltu lippuhalli Niittykummun metroasemalla, Espoossa.

Avorahastusta käytetään etenkin silloin, jos joukkoliikenteestä vastaava viranomainen uskoo liputta matkustavien vuoksi menetettävän vähemmän rahaa kuin suljetun rahastuksen asennus ja ylläpito maksaisi. Sitä käytetään usein järjestelmissä, joissa matkustajamäärät eivät ole pääosaa ajasta kovin korkeita, sillä matkustajamäärien kasvaessa suljetusta rahastuksesta tulee tuottavampaa. Osassa maista avorahastus on yleistä myös todella ruuhkaisissa järjestelmissä. Avorahastusta käytetään yleensä raideliikenteessä, jossa on vain kuljettajia (ei rahastajia tai konduktöörejä) sekä automaattiradoilla.[1]

Rehellisyysoletusta voidaan täydentää suljetummalla rahastuksella, jos tämä on tarpeen. Joukkoliikenteen viranomainen voi palkata ylimääräisiä lipuntarkastajia, jotka voivat kuulua myös poliisivoimiin, ja heidät voidaan lähettää asemalle, jonne odotetaan saapuvan suuri määrä matkustajia. Tällöin esimerkiksi matkustajien, jotka poistuvat areenalta tai stadionilta suuren konsertin tai urheilutapahtuman jälkeen, täytyy ostaa lippu ja näyttää voimassa oleva lippu lipuntarjastajalle päästääkseen tapahtumaa palvelevalle asemalle. Suljettua rahastusta voidaan käyttää myös suurimmilla vaihtoasemilla, vaikka järjestelmässä olisi muuten avorahastus. Esimerkiksi Clevelandin metron punaisen linjan Tower Cityn asemalla käytetään rahastusportteja.[1] Helsingin päärautatieasemalla on käytetty suljettua rahastusta perjantain ja lauantain jälkeisinä öinä vuodesta 1993 lähtien.[2]

Liputta matkustamista ei luokitella yleensä rikokseksi, mutta siitä voidaan periä tarkastusmaksu.

Hyödyt ja haitat
Caltrainin kaupunkiradalla, San Franciscon niemimaalla, avorahastuksen logo on painettu kilpiin ympäri asemia muistuttamaan matkustajia, että lippu pitää ostaa ennen junaan nousua.

Avorahastuksen hyötyjä ovat rahastuksen pienemmät työvoimakulut, yksinkertaisemmat asemat, esteettömämpi kulku vammaisille ja matkatavaroiden kanssa liikkuville sekä hätätilanteessa ja avoimemmalta tuntuva matkustus. Busseissa ja johdinautoissa kuljettajilta säästyy rahastukseen käytettävä aika, ja matkustajat voivat nousta kyytiin kaikista ovista. Voimassa olevaa lippua voi käyttää aina vaihtoihin linjojen välillä.[1]

Haittoja ovat liputta matkustavien mahdollisesti suurempi määrä, turvaportittomien asemien heikoimpi turvallisuus ja etnisen ja muun epäasiallisen profiloinnin uhka, jas tarkastuksen kohdennetaan "todennäköisemmin liputtomiin matkustajiin". Lisäksi kun liputtomia matkustajia poistetaan kulkuneuvosta, matkustajat voivat kokea tilanteen epämiellyttävänä vastakkainasetteluna. Matkailijat, jotka eivät ole tottuneet järjestelmän rahastuskäytäntöihin ja rikkovat niitä tahatta, joutuvat herkemmin vaikeuksiin kuin suljetussa rahastuksessa.[1]

Käyttö maailmalla

Avorahastus on yleistä Saksassa, jossa se otettiin käyttöön 1960-luvulla Länsi-Saksan talousihmeestä seuranneen työvoimapulan vuoksi. Se on otettu käyttöön myös Itä-Euroopassa, Kanadassa ja monissa Yhdysvaltain uusissa järjestelmissä. Avorahastusta uskotaan käytetyn Pohjois-Amerikan rautateillä ensimmäistä kertaa vuonna 1980 Kanadan Edmontonissa. Tämän jälkeen avorahastus on otettu käyttöön monilla uusilla pikaraitioteillä, raitioteillä ja bussimetroissa lähinnä kyytiinnousun nopeuttamiseksi. Avorahastuksessa aikaa ei kulu kuljettajarahastukseen ja matkustajien jonottamiseen etuovella toisin kuin busseissa on perinteisesti ollut tapana. San Franciscon joukkoliikennejärjestelmästä tuli Pohjois-Amerikan ensimmäinen järjestelmä, joka otti avorahastuksen laajemmin käyttöön 1. heinäkuuta 2012. Kaikissa sen busseissa, pikaraitiovaunuissa ja vanhoissa raitiovaunuissa käytetään avorahastusta (kaapeliraitiovaunuja lukuun ottamatta), ja kyytiin voi nousta kaikista ovista.[3]

Lähteet
  1. TRANSPORTATION RESEARCH BOARD: A Toolkit for Self-Service, Barrier-Free Fare Collection (PDF) onlinepubs.trb.org. 6/2002. Viitattu 28.10.2020.
  2. Porttirahastus alkaa tänään Helsingin Sanomat. 5.2.1993. Viitattu 28.10.2020.
  3. Muni to begin all-door boarding for buses on July 1 San Francisco Examiner. Arkistoitu 26.4.2012. Viitattu 17.3.2012.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.