Avoliitto

Suomen laissa avoliitto mainittiin aikaisemmin vain työttömyysturvalaissa (1290/2002) ja laissa julkisesta työvoimapalvelusta (1295/2002). Ensin mainitussa todetaan: ”jos mies ja nainen, jotka eivät ole keskenään avioliitossa, elävät jatkuvasti avoliitossa eli yhteisessä taloudessa ja muutoinkin avioliitonomaisissa olosuhteissa, heihin sovelletaan, mitä laissa säädetään puolisoista.” Jälkimmäisessä laissa todetaan: ”avoliitosta – – on voimassa, mitä työttömyysetuuksista säädetään työttömyysturvalaissa.” Missään ei määritetä, mitä tarkoitetaan ”avioliitonomaisilla olosuhteilla”.

Juridisessa mielessä avoliittoa ei ennen ollut olemassakaan. Avopuolisoilla saattoi olla erilaisia sopimuksia keskenään, aivan kuten keillä tahansa, mutta päinvastoin kuin avioliitto, ei avoliitto niitä sisältänyt. Laeissa opinto- ja muista sosiaalisista etuuksista sekä verolainsäädännössä on kuitenkin paikoittain määritelty tilanteita, joihin yleisesti liitetään termi avoliitto. Lainsäädännössä tällöin useimmiten käytetty ilmausta ”miestä ja naista, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa”. Mitä nämä avioliitonomaiset olosuhteet kulloinkin tarkoittavat jäi usein eri oikeusasteiden tapauskohtaisesti ratkottavaksi.

Tammikuussa 2011 tasavallan presidentti Tarja Halonen vahvisti avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetun lain (26/2011).[4] Sääntelyllä ei pyritä rinnastamaan avopuolisoita aviopuolisoihin tai luomaan avoliitosta avioliiton kaltaista instituutiota. Avopuolisoiden oikeuteen sosiaalipalveluihin ja -etuuksiin tai avopuolisoiden yhteisten lasten isyyden vahvistamista, elatusta, huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeviin säännöksiin ei tehty muutoksia. Lailla luotiin säännökset avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta avoliiton päättyessä ja pyritään edistämään oikeudenmukaisen lopputuloksen toteutumista omaisuuden erottelussa sekä tarjoamaan riidanratkaisumenettelyä tilanteissa, joissa avopuolisot eivät keskenään pääse selvyyteen yhteiselämän päättymiseen liittyvistä vaikeuksista.

Avopuolisot voivat sopimuksin poiketa monista ehdotetun lain säännöksistä, jotka eivät kuitenkaan saa liittyä oikeuteen vaatia omaisuuden erottelua tai oikeuteen hakea pesänjakajan määräämistä sen toimittamiseksi. Avopuolisoilla tässä tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään 5 vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota henkilöä, joka on avioliitossa.

Lain lähtökohtana on, että kumpikin avopuoliso pitää oman omaisuutensa avoliiton aikana sekä sen jälkeen. Avoliiton tärkeimpiä omaisuuseriä ovat auto ja asunto. Lähtökohtana on ns. nimiperiaate. Sen mukaan omaisuus kuuluu sille, jonka nimiin se on hankittu. Muun irtaimiston osalta noudatetaan vakiintuneita oikeusperiaatteita. Koska avopuolisoilla ei ole avio-oikeuteen verrattavaa oikeutta toistensa omaisuuteen, toimitetaan avoliiton päättyessä osituksen sijaan omaisuuden erottelu, jonka lopputulos on erottelukirja. Jos toinen avopuoliso on työskennellyt yhteistalouden hyväksi siten, että hän on toimillaan kartuttanut tai auttanut säilyttämään toisen avopuolison omaisuutta, tilanne voi johtaa perusteettoman edun saamiseen puolison kustannuksella. Avopuoliso voi silloin vaatia hyvitystä antamastaan ansiosta. Avopuolisot voivat myös keskinäisin sopimuksin sopia yhteistalouden hyväksi annettujen resurssien hyvittämisestä jo avoliiton aikana (sopimus avoliiton päättymisen varalta).

Laissa korostetaankin avopuolisoiden keskinäisten sopimusten (ns. sopimuserottelu) merkitystä niin avoliiton aikana kuin omaisuutta myöhemmin eroteltaessa. Omaisuuden erottelua ja avopuolison avustusvaatimuksen käsittelyä varten voidaan tuomioistuimelta eli tuomarilta hakea pesänjakajan määräämistä, jollei siis keskinäisin sopimuksin ole päästy yhteisymmärrykseen. Jos pesänjakajaa koskeva hakemus on tehtynä, määrättävä pesänjakaja ratkaisee ensisijaisesti myös hyvitysvaatimukset. Jos avopuolisot eivät keskenään pääse sopimukseen omaisuuksiensa jaosta, heillä on mahdollisuus turvautua tuomioistuinmenettelyyn nostamalla kanne nimikkeellä velkomus, perusteettoman edun palautus, omistusoikeuden vahvistaminen tai kumoaminen, hallinnan palautus, vahingonkorvaus tms.

Vaikka lähtökohtaisesti omaisuuden omistajuussuhteet eivät omaisuuden erottelussa muutu, on samassa yhteydessä mahdollista purkaa esimerkiksi yhteisomistussuhteet siten, että omaisuutta siirtyy avopuolisolta toiselle tai että avopuolisoiden omistusosuudet muuttuvat. Tästä syystä omaisuuden erottelulta edellytetään määrämuotoa, koska erottelukirja toimii samalla saantokirjana esimerkiksi kiinteistöä tai muuta rekisteröintiä vaativaa omaisuutta rekisteröitäessä. Sekä sopimuserottelussa, että pesänjakajan toimittamassa erottelukirjassa laadinnassa tarvitaan hyvää ammattitaitoa.

Laissa muutetaan puolisoavustusta koskevaa säännöstä, koska avopuoliso voi olla samankaltaisen tuen tarpeessa kuin aviopuoliso perittävän kuoleman jälkeen. Avopuolisolle ei kuitenkaan ehdotettu perintöoikeutta eikä oikeutta hallita jäämistöä jakamattomana lesken tavoin. Tällä onkin käytännön kokemusten perusteella vähäinen merkitys.

Suomessa ei ollut aikaisemmin erityislainsäädäntöä, joka olisi säännellyt avoliiton päättymiseen liittyviä varallisuusoikeudellisia kysymyksiä. Niihin oli sovellettu samoja yleisiä varallisuusoikeudellisia säännöksiä ja periaatteita, joita on sovellettu myös toisilleen vieraiden henkilöiden välisiin varallisuussuhteisiin. Jos avoliitto päättyy toisen avopuolison kuolemaan, ei eloonjääneellä avopuolisolla ole voimassa olevan jäämistöoikeudellisen sääntelyn perusteella oikeutta saada taloudellista turvaa kumppaniltaan jääneistä varoista, jollei vainaja ollut tehnyt testamenttia avopuolisonsa hyväksi.

Suomessa aviopareja yhteisverotetaan eräissä tilanteissa. Tuloverolaissa määritetään puolisoina käsiteltäviksi myös ”avioliitonomaisissa olosuhteissa verovuonna yhteisessä taloudessa avioliittoa solmimatta jatkuvasti eläneet henkilöt, jotka ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi”. Säädöksen tulkinnassa on useimmiten jätetty ”avioliitonomaiset olosuhteet” tarkoittamaan vain yhteistä osoitetta ja tukeuduttu väestörekisteristä todennettavaan ilmauksen jälkiosaan. Tältä osin ei verotuksessa ole juuri ollut epäselviä tilanteita tai tulkinnanvaraisia tapauksia.

Perintöverotuksessa aviopuoliso kuuluu 1. veroluokkaan ja avopuoliso 2. veroluokkaan, jossa perusvero on kaksinkertainen. Lisäksi avioleski on oikeutettu vähentämään veronalaisesta perintöosuudestaan puolisovähennyksen 6 800 euroa.

Tietyillä ehdoilla avopuoliso perintöverotuksessa rinnastetaan aviopuolisoon. ”Jos perinnönjättäjään ja hänen kanssaan avioliitonomaisissa olosuhteissa eläneeseen henkilöön sovelletaan kuolinvuodelta toimitettavassa tuloverotuksessa tuloverolain (1535/92) 7 §:n 3 momentin puolisoita koskevia säännöksiä, luetaan perinnönjättäjän kanssa elänyt henkilö 1. veroluokkaan.” (Perintö- ja lahjaverolain 11 §:n 3 mom.) Edellä oleva tarkoittaa, että avopuoliso kuuluu 1. veroluokkaan, jos puolisoilla on/on ollut yhteinen lapsi, tai jos he ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa.

Oleellinen perintöverotukseen vaikuttava tekijä on aviopuolison avio-oikeus. Sen perusteella vähemmän omistava leski saa kuolleen puolisonsa varoista tasinkoa, joka on verosta vapaata.

Avopuolison tulot voidaan ottaa huomioon joidenkin tarveharkintaisten sosiaaliturvaetuuksien, kuten työmarkkinatuen ja toimeentulotuen, myöntämisessä. Kun etuuden saamiseen tai sen määrään vaikuttaa, onko henkilö avioliitossa, noudatetaan työttömyysturvalain määritelmää avoliitosta.

Avopuolison tulot voivat vaikuttaa yleisen asumistuen määrään, sillä asumistuki on ruokakuntakohtainen etuus.

Avoliitossa olevilla ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen tai perhe-eläkkeeseen.

Avo- tai aviopuolison tulot eivät vaikuta opintotuen saamiseen tai sen määrään.[5]